"Ei ole totta, miten mustasukkainen hän on ja miten hassun kivalta se minusta tuntuu."
Laura Lähteenmäen nuortenromaanissa Iskelmiä tartutaan tärkeään ja vakavaan asiaan: parisuhdeväkivaltaan.
Romaanin päähenkilö on 16-vuotias Aino, joka on seurusteluasioissa täysin kokematon. Monella muulla luokkakaverilla tuntuu olevan vientiä, mutta Aino on yksinäinen ja katselee menoa sivusta. Luokkaretkellä kaikki kuitenkin muuttuu, kun viereen tupsahtaa Samuli. Yhtäkkiä Aino onkin tapahtumien keskiössä, ja muut katselevat häntä ihaillen, kenties hieman kadehtienkin.
Vaaleanpunaista onnea ei kuitenkaan kestä kauan. Samuli osoittautuu paitsi mustasukkaiseksi, myös väkivaltaiseksi. Hän rajoittaa Ainon tekemisiä ja jopa pukeutumista ja menettää malttinsa täysin niin, että lopulta satuttaa tyttöystäväänsä. Aino joutuu miettimään, mikä on oikein ja mikä väärin, riittääkö rakkaus korjaamaan sen, mikä on mennyt rikki. Samuli pyytää anteeksi ja tuo lahjoja, haluaa Ainon takaisin ja vähättelee tapahtunutta kutsumalla lyömistä vain "iskelmiksi".
Iskelmiä-romaanista on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa: Luettua elämää, Sinisen linnan kirjasto, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Tarinoiden taikaa ja Notko, se lukeva peikko.
 |
| Laura Lähteenmäki: Iskelmiä (WSOY 2013) 230 sivua |
Romaanin päähenkilö on 16-vuotias Aino, joka on seurusteluasioissa täysin kokematon. Monella muulla luokkakaverilla tuntuu olevan vientiä, mutta Aino on yksinäinen ja katselee menoa sivusta. Luokkaretkellä kaikki kuitenkin muuttuu, kun viereen tupsahtaa Samuli. Yhtäkkiä Aino onkin tapahtumien keskiössä, ja muut katselevat häntä ihaillen, kenties hieman kadehtienkin.
Vaaleanpunaista onnea ei kuitenkaan kestä kauan. Samuli osoittautuu paitsi mustasukkaiseksi, myös väkivaltaiseksi. Hän rajoittaa Ainon tekemisiä ja jopa pukeutumista ja menettää malttinsa täysin niin, että lopulta satuttaa tyttöystäväänsä. Aino joutuu miettimään, mikä on oikein ja mikä väärin, riittääkö rakkaus korjaamaan sen, mikä on mennyt rikki. Samuli pyytää anteeksi ja tuo lahjoja, haluaa Ainon takaisin ja vähättelee tapahtunutta kutsumalla lyömistä vain "iskelmiksi".
Tällaisia ovat siis pojat, ajattelen. Minä en vain tunne heitä. Minulla ei ole veljeä, ei poikaserkkuja, isänikään ei ole mikään ruisranteinen tosimies. Poikakokemukseni rajoittuvat Ottoon ja ristoreipaspartiopoikiin puhtaanvalkeine paitoineen, siniset shortsit silitettyinä jalassaan, eikä heistä puhuta samana päivänä Samulin kanssa. Minä en vain tiedä enkä minä osaa. Olen untuvikko, pikkulintu itsekin, jolle jokainen mato on ihme.Tarina on niin tavallinen ja niin totta. Laura Lähteenmäki kertoo nuorten seurustelusta uskottavasti ja onnistuen välttämään väkivallassa vellomisen. Makuasia lienee se, osoitetaanko syitä Samulin käytökseen liian alleviivaavasti. Joka tapauksessa lukijan on surullista seurata vierestä, miten seurustelusuhde vaikuttaa Ainon koko elämään partioharrastuksesta lähtien. Ei voi kuin toivoa Ainolle parasta.
Iskelmiä-romaanista on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa: Luettua elämää, Sinisen linnan kirjasto, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Tarinoiden taikaa ja Notko, se lukeva peikko.
Minusta tämä oli huikean hieno ja tärkeä kirja. Nuorille ei kerrota tällaisista asioista tarpeeksi (tai ainakaan suoraan) ja Suomessa tosi moni joutuu näkemään perheväkivaltaa muodossa tai toisessa, jopa niin, että jotkut ajattelevat sen olevan ihan tavallista. Koitin saada tätä lukudiplomilistalle (edes jollekin niistä), koska parisuhdeväkivallasta saattaa nuoren olla todella hankala puhua kenellekään ja sitä saattaa olla vaikea tunnistaa. Onneksi sellaisiakin kirjailijoita on, jotka uskaltavat kirjoittaa ihan oikeista tosielämän ongelmista nuorelle kohdeyleisölle. :)
VastaaPoistaTotta! Toivoisi, että mahdollisimman moni nuori löytäisi tiensä tämän kirjan pariin. Ainon puolelle asettuu väkisin ja toivoo, että hän jättää väkivaltaisen suhteen. Ehkä tällainen asetelma saa lukijan, joka elää väkivallan varjossa, tajuamaan paremmin myös oman tilanteensa.
Poista