Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen

"Nina on keskellä, pysyy tyynenä, rauhoittavana keskushahmona silloinkin kun hän esittelee muut haltijat, elehtii sirosti, heilauttaa lempeästi sireeninoksaa; pieniä bourrée-askelia sinne tänne, vain muutama iso jeté näyttämön poikki, ei nopeita hyppyjä ja pyörähdyksiä, joista hän eniten pitää; avausosuus on hidas adagio, ei nyt hirveän haastava, vain yksi arabeskiin päättyvä piruetti."

Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen (WSOY 2011)
Alkuteos Russian winter julkaistu 2010
Suomentanut Irmeli Ruuska
412 sivua

Daphne Kalotayn romaanin Bolšoin perhonen päähenkilö on kahdeksankymppinen Nina Revskaja, entinen Bolšoin baletin prima ballerina, joka asuu Bostonissa ja on sidottuna pyörätuoliin ja päivittäisiin kipuihin. Hän kokee elämänsä olevan lopussa ja päättää antaa huutokauppaan myytäväksi korunsa, jotka hän aikanaan otti mukaansa, kun hän loikkasi Neuvostoliitosta länteen. Korujen myötä hän toivoo pääsevänsä eroon kipeistä muistoistaan.

Muistot eivät kuitenkaan jätä rauhaan, kun tieto upeiden meripihkakorujen myynnistä leviää. Professori Grigori Solodinilla on hallussaan Ninan omistamiin meripihkakoruihin liittyvä kaulakoru, ja Ninan kautta hän toivoo pääsevänsä perille omasta taustastaan. Menneisyyttä haluaa myös selvittää huutokauppakamarissa työskentelevä Drew Brooks, joka uskoo korujen tarinan lisäävän niiden houkuttelevuutta.

Romaanissa liikutaan eri aikatasoilla siten, että suuri osa romaanista sijoittuu Ninan muistojen Neuvostoliittoon, jota Stalin hallitsee kovalla kädellä. Moskovassa Nina nousee Bolšoin baletin ensitanssijaksi ja menee naimisiin Viktorin kanssa. Nina on osa suurta koneistoa, kun hän nousee lavalle ilta toisensa jälkeen: taiteen jalo päämäärä on sivistää kansaa ja palvella vallankumousta. Samalla on oltava varuillaan, ettei tule väärässä seurassa sanoneeksi jotain hallinnon kannalta epäedullista. Vääristä sanoista saattaa seurata vieminen pois, katoaminen. Niinpä on parempi olla hiljaa.

Hänen nuoruudessaan salaisuudet olivat olleet vaarallisia, ja ne ani harvat salaisuudet joita hänellä oli ollut - no, hän katsoi parhaaksi olla ajattelematta niitä edes nyt. Vielä kotimaasta lähdettyäänkin Nina oli säilyttänyt vanhat tapansa (vaikenemisen ja itsesuojelun).

Vuonna 1952 Nina Revskaja, joka on lehdistössä nimitetty Bolšoin perhoseksi, pakenee kotimaastaan. Pariisin ja Lontoon kautta ballerina päätyy lopulta Yhdysvaltoihin Bostonin baletin johtajaksi. Uusi kotimaa ja uusi kieli tuovat kuitenkin pysyvän erillisyyden tunteen:

Tama oli venäläinen, ainoa ystävä, jonka kanssa Nina voi puhua luontevasti ja vaivattomasti hakematta oikeaa ilmaisua, ilman kiusallista retorista etäisyyttä.

Kirjaa lukiessa tuli hakematta mieleen viime vuoden Finlandia-voittaja, Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Molemmissa romaaneissa eletään Neuvostoliitossa, jossa kansalaisia valvotaan tiukasti. Molemmissa on myös taide laajasti esillä; kummassakin kirjassa runous on merkittävää. Pelon teoksessa Stalinin ajan kauheuksia tuodaan esille Kalotayn romaania suorasukaisemmin, joten kotimainen kirja on vaikuttavampi kuin Kalotayn romaani. Bolšoin perhonen on kuitenkin viehättävä lukuromaani, joka jättää lukijan pääteltäväksi asioita ja kertoo tarinan, joka voisi olla totta. Kirjailija on tehnyt teosta varten laajaa taustatyötä, mikä näkyy kertomuksen vakuuttavuutena. Erityisen mielenkiintoisina pidin niitä kohtia, joissa palattiin Ninan menneisyyden Neuvostoliittoon, mutta muuta kuvausta olisi voinut hieman karsia: ainakin Drew Brooksin taustan nostaminen esille tuntui varsinkin lopussa tarpeettomalta.

Bolšoin perhosen lentoa ovat tarkastelleet myös Anneli, Katja, Susa, Heli, Maria, Chérie, Jaana, Norkku, Anna, Leena, Sonja, Jenni ja moni muu.

Tällä romaanilla avaan omalta osaltani Lukuiloa Perhoslaaksossa -haasteen. Nyt voin määritellä itseni kaaliperhoseksi.