Siirry pääsisältöön

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Minun naaraani nousee lentoon ensimmäisenä. Olen alkanut pitää sitä omanani, koska se on kaivautunut sisälleni ja tehnyt pesän sydämeeni. Auringon laskiessa kullanhohtoisena se kohoaa kannelta ja jää leijailemaan paikoilleen. Tunnustelee tuulta tai kenties nälkänsä pakottavuutta tai viettinsä väkevyyttä. Niin tai näin, lopputulos on sille mieleen, ja se räpäyttää siipiään kerran ja liihottelee vaivattomasti yhä ylemmäs kuin olisi vapaa maan kahleista.

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu
WSOY 2021
alkuteos Migrations 2020
suomentanut Sari Karhulahti
345 sivua

Charlotte McConaghyn romaani Viimeinen muuttolintu ilmestyi jo syyskuussa, mutta se unohtui lukupinoon odottelemaan vuoroaan. Kun viimein tartuin kirjaan, se vei mukanaan.

Päähenkilö ja minäkertoja on Franny Stone, kovia kokenut kolmekymppinen nainen. Hänen mukanaan kulkee menneisyys kahleina, joista hän pyristelee irti. Franny vertautuu lintuihin, joiden on pakko lähteä kerta toisensa jälkeen. Hän tuntee inhimillistä halua asettua paikoilleen mutta ei voi vastustaa levotonta sieluaan.

Ei ole kohtuullista, että olen yksi niistä, jotka kykenevät rakastamaan mutta eivät kykene jäämään.

On jälleen Frannyn aika lähteä. Hän haluaa seurata lapintiiroja, jotka ilmeisesti ovat maailman viimeisiä. Hän haluaa nähdä, miten ne matkaavat Grönlannista Antarktikselle, ja hän haluaa tehdä samanlaisen viimeisen muuttomatkan. Franny saa itselleen paikan kalastusaluksesta ja houkuttelee kapteeni Ennisin seuraamaan tiiroja lupaamalla mojovan kalasaaliin palkaksi.

Tilanne on ristiriitainen, sillä meret on kalastettu tyhjiksi eikä Franny hyväksy kalastamista. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan juuri ole.

Matka Atlantin ylitse on pitkä, ja sen aikana Franny ehtii tarkastella menneisyyttään monin tavoin. Hänen haavansa paljastuvat vähitellen, ja jännite säilyy vahvana loppuun saakka. On saatava tietää, mistä kumpuavat naisen kompleksisuus ja erakkomaisuus, ja siksi on luettava vaikka sitten yöunien kustannuksella.

Jos lukijaa piinaa Franny ja hänen menneisyytensä, piinaavaa on seurata myös lapintiirojen matkaa. Selviävätkö ne käsittämättömän pitkästä taipaleestaan? Ovatko ne lajinsa viimeiset?

Henkilökohtainen on osa globaalia ilmiötä. Linnut ovat vahva lähtemisen symboli, mutta ne symboloivat myös luontokatoa ja ilmastonmuutosta. Jossakin lähitulevaisuudessa lintuja ei enää ole, ja Frannyn huoli harvoista jäljelle jääneistä on raastavaa. Viimeisen muuttolinnun luettuani katselen lintuja totisesti uusin silmin.

Kerronta tarttuu yksityiskohtiin ja kuvaa hetkiä tavalla, joka saa mielikuvat heräämään henkiin. Huomaan lukiessani näkeväni tarinaa kuvina ja toivovani, että se päätyisi valkokankaalle. Ilmeisesti niin onkin käymässä, mikä ilahduttaa minua suuresti. Romaani on viihteellinen ja osin ennalta arvattava, mutta se viestii tärkeää sanomaa muistuttaen, että vielä on mahdollisuuksia toimia luonnon hyväksi.

Pelkäsin etukäteen, että Viimeinen muuttolintu ahdistaa liikaa ja vie yöunet – ehkä se siksi siirtyikin niin pitkään syrjään muiden kirjojen tieltä. McConaghy rakentaa kuitenkin taitavasti tarinasta kudelman, jossa on synkkyyttä ja epätoivoa mutta myös toivoa. Haikean kaunis tarina repii sydäntä mutta tarjoaa myös lempeyttä, jota maailma kaipaa.

On sanomattoman surullista, että linnut katoavat. Että eläimet katoavat. Miten yksinäistä täällä onkaan sitten kun täällä ei ole muita kuin me.

Muualla: Kirjaluotsi

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kommentit

  1. Tämä on nyt saanut ainakin kirjagramissa hyvin huomiota. Voisin itsekin lukea tämän, jahka sattuu kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tosi huonosti tästä huomannut somessa mitään. Pitääkin tutkiskella enemmän, mitä mieltä tästä on oltu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy