Voidaan sanoa, että on latteaa haluta nähdä itsensä taiteessa. Mutta tiedättekö miltä se tuntuu? Tiedättekö millainen pommi se on, kun se osuu kohdalle elämän jatkuttua jo pitkään. Ne laulut mursivat minut. Istuin keskellä eroyksiöni lattiaa ja itkin ääneen. Se mursi minut niin kuin jotkin kirjat, jotkin elokuvat, tietyt melkein väkivaltaisen rakastavat kohtaamiset: sinut on nähty. Koska en ollut tottunut siihen että tarinaani kerrotaan, olin kuvitellut sen olevan merkityksetön, mutta nurinkurisesti myös ainutkertainen. Mutta se olikin jotain merkityksellistä ja jaettua.
Toimittaja Anu Silfverberg tarkastelee esseeteoksessaan elokuvia feministisellä otteella. Vaikka en tunne kaikkia elokuvia, joita kirjailija nostaa esille, on sisältö järisyttävää. Se saa minut katsomaan ympärilleni uusin silmin. Kuinka paljon maailmassa vallitseekaan miehinen katse, joka määrittelee, mikä on arvokasta. Mitä onkaan elää naisena maailmassa, jossa normi on valkoinen mies?
Tiesin ennen esseekokoelmaan tarttumista, että Silfverberg on taitava kirjoittaja ja että hänen kirjaltaan voi odottaa paljon. Silti odotukseni ylittyivät: että joku voikin kirjoittaa näin älykkäästi, tarkkaavaisesti ja oivaltavasti!
Keskeistä on katse. Miten katsotaan, millaisen katseen kohteena ollaan. Silfverberg kuvaa maailmaa, joka on hyvin tunnistettava, ja hän tarkastelee sitä tavalla, joka saa oivaltamaan ja ymmärtämään: tästä siis on kysymys.
Sinut on nähty saa minut tuntemaan, että minut on nähty: tuntemuksiani on sanoitettu tavalla, jota en osannut odottaa. Lukiessa teki mieli vain nyökytellä ja hetken jopa mietin, että haluan soittaa tai viestittää tai mitä tahansa kirjailijalle ja kertoa, miten liekkeihin hänen tekstinsä minut saa.
Miten onnekas olenkaan, kun saan lukea tällaisia kirjoja.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!