Lakanat, pyyhkeet ja vaatteet oli pinottu siististi sinivalkoraidallisiin canvaskasseihin, joissa oli jämäkät köysikahvat. Kylmälaukku oli punainen ja kiiltävä, ja kauniissa pärekorissa oli uusiaperunoita, vihanneksia ja pullo Veuve Cliquot’ta. Jos koria olisi siirtänyt laiturilla pari metriä kirkkaansinisen meren eteen, olisi saanut ihanan asetelmakuvan Sköna hemiin.
Eva Frantzin esikoisteos Suvisaari on dekkari, joka sijoittuu nimensä mukaisesti saarelle: sinne kokoontuu vuosi toisensa jälkeen vakuutusyhtiö Axelssonin väkeä, ja saattaapa itse perustajakin paikalla silloin tällöin piipahtaa. Tosin hän pysyttelee mieluummin omissa oloissaan.
Omissa oloissaan voivat vieraatkin halutessaan pysytellä, sillä Suvisaaressa on tarjolla oma mökki kullekin vieraalle. Tosin alkuperäinen idea jo 1970-luvulta saakka on, että saarella tutustutaan toisiin ja vietetään leppoisasti yhdessä aikaa.
Ja niin tapahtuu tälläkin kertaa, kunnes saarelta löytyy ruumis. Sitten puhelimet eivät toimi eikä saarelta saada minnekään tietoa, että sieltä pitäisi noutaa ruumis. Sumu tekee liikennöinnin merellä hankalaksi, mutta rohkeimmat lähtevät kuitenkin hakemaan apua.
Suvisaari onkin aika vinkeä dekkari. Ison osan ajasta se on kovin leppoisa eikä varsinaisesti järin dekkarimainen. Kesänvietto saarella on pääosin – niin – kesänviettoa saarella eikä salapoliisityötä tai pelottavan murhaajan etsintää. Lopun lähestyessä ehdin jo miettiä, että onpas erikoista. Sitten selviää, että kaiken selitys on ladattu loppuun, mikä ei välttämättä ole kovin toimiva ratkaisu.
Henkilöitä tarinassa on paljon, ja varsinkin äänikirjaformaatissa hahmojen runsaus tuntui ajoittain haastavalta. Painetussa kirjassa on helppo palata alusta löytyvään henkilöluetteloon. Kiinnostava ratkaisu oli se, että henkilöistä lapset tuntuvat usein näkevän enemmän kuin aikuiset, jotka keskittyvät kuka mihinkin kotkotukseen. Ehkäpä lasten kuunteleminen olisi saanut aikuiset huomaamaan jotain tärkeää.
Kiinnostavaa on myös se, miten työyhteisö asettuu yhteiseen kesänviettopaikkaan ja miten kukin hakee omaa rooliaan vapaa-ajan ja työn välimaastossa. Frantzin esikoisteoksessa on siis kiinnostavia aineksia, ja leppoisaa kesäluettavaa dekkari-twistillä etsivälle Suvisaari tarjonnee ihan miellyttävän lukukokemuksen.
Tuo henkilörunsaus aiheutti tosin alkuun henklöluettelosta huolimatta lukiessakin paluuperiä. Lasten perspektiivin läsnäolo terävine havainnointeineen puolestaan oli herkullista.
VastaaPoistaFrantzin tapa kertoa on leppoisa ja sujuva, joten teos sopii mainiosti lomadekkariksi: kevyttä, kelpoa ja rentouttavaa kesälukemista!
Tuo lasten osuus oli kyllä kiehtova, sitä olisin suonut enemmänkin hyödynnettävän. Lomadekkariksi Suvisaari tosiaan sopii mainiosti!
Poista