Siirry pääsisältöön

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

Puutarhuri vaikeni. Jos hän olisi tässä huoneessa, rouva Müller olisi nähnyt pois kääntyneen katseen. Hän muisti sen viimeisiltä kerroilta kun he olivat tavanneet. Hän katui, että oli soittanut, takertunut tällä tavoin. Gösta oli joskus sanonut, että puutarhuri oli ainoa hänen tuntemansa rehellinen ihminen. Sekin tuntui vain pahalta, oli ollut aika jolloin se oli pelottanut, kauhistuttanut. Hän oli laskemassa kuuloketta kun mies alkoi puhua.

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies
WSOY 1994
441 sivua

Eeva Joenpellon syntymästä tulee huomenna 17.6.2021 kuluneeksi sata vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Tuija julkisti Eeva Joenpelto 100 -haasteen, jonka mottona on kirjailijan teoksen nimi Jottei varjos haalistu ja ideana luonnollisesti lukea Joenpellon laajaa tuotantoa.

Omasta kirjahyllystäni löytyy Joenpellon romaani Elämän rouva, rouva Glad (1982), josta en enää paljon muista mutta josta muistan pitäneeni. Nimen vuoksi mainioksi pariksi sille sopii tämä kymmenisen vuotta  myöhemmin julkaistu Tuomari Müller, hieno mies, joka palkittiin Finlandia-palkinnolla vuonna 1994.

Kun tarina alkaa, on teoksen nimihenkilö, tuomari Gösta Müller, kuollut. Leskirouva Meeri Müller suree ja saa postia kaupungista, jossa hän miehensä kanssa asui ennen tämän kuolemaa. Kun rouva ei vastaa kirjeisiin, alkaa puhelin soida. Kaikkien yhteydenottojen takana on sama tavoite: saada leskirouva myymään maa-alueen, jonka varalle kunnan väellä on suuria suunnitelmia.

Vaan sen verran Meeri Müller tuntee kaltoin kohdelluksi tulleensa, että hän ei halua myydä. Sympatiaa entistä kotikaupunkia kohtaan ei löydy.

Yhteydenotot ovat suorastaan painostavia, mutta se ei ole uutta. Myös tuomari Müllerin eläessä painostusyrityksiä riitti. Olisi pitänyt lähteä politiikkaan, olisi pitänyt tukea yltiöpäisiä hankkeita. Ja kun mies ei sellaisiin taipunut, oli hänen siirryttävä syrjään pankinjohtajan paikalta.

Takaumin kerrotaan Gösta Müllerin pankinjohtaja-ajasta, kuten myös lapsuudesta. Yksinäisen, äidittömän ja suurilta osin myös isättömän pojan tarina koskettaa. Ainoa pysyvä aikuinen elämässä on hoitajaksi palkattu Hertta, eikä hänkään pysy läsnä loputtomiin. Onneksi vierelle löytyy kuitenkin naapurista Martti, josta tulee myöhemmin puutarhuri ja ainoa, johon Gösta luottaa elämänsä loppuun saakka. Herrasmiehen elämään sattuu kuitenkin useita vastoinkäymisiä, eikä hyvyys tunnu löytävän rinnalleen onnea. Ensimmäinen vaimo Iiris olisi ehkä voinut olla onnen sanansaattaja, mutta keskenmenojen uuvuttamana hän jättää puolisonsa. Rinnalle löytyy Meeri, joka on eräänlainen oman aikansa boss lady ja tahtoo saada oikeutta hautaan päätyneelle miehelleen. Meeri onkin lopulta kirjan varsinainen päähenkilö, joka on toisaalta hyvin oikeudentuntoinen mutta toisaalta ahne ja vehkeilyyn taipuvainen.

Tuomari Müller, hieno mies kritisoi kunnan päätöksentekoon liittyvää vehkeilyä, joka talloo alleen ihmiset yksilöistä piittaamatta. Kritiikin kohteeksi joutuu myös kaksinaismoralismi, jota näkyvimmin edustaa Meeri: naiselle on kauhistus kuulla, että puolison omaisuus on karttunut tämän isän menestyksekkäästä pirtukaupasta, mutta raha kyllä kelpaa pitämään yllä varsin mukavaa elintasoa. Henkilögalleriasta löytyy selkeää kahtiajakoa: hyvää edustavat Gösta Müller ja Martti Tulus, pahan puolelle asettuvat kunnan ihmiset ja uusi, pyrkyrimäinen pankinjohtaja. Vaikka henkilöt ovat jossain määrin kiinnostavia, jäävät useimmat heistä myös yksiulotteisiksi.

Joenpellon romaanilla on hetkensä, mutta ajoittain huomasin uupuvani laveaan kerrontaan ja jonkinlaiseen pysähtyneisyyteen. Kun alkupuolella tarinassa on jonkinlainen jännite, jossain kohtaa se tuntuu katoavan. Ehkä jonkinlainen monentasoinen kylmyys aiheuttaa sen, että kokonaisuutena Tuomari Müller, hieno mies jää loppujen lopuksi etäiseksi.


Airi kirjoitti viisi vuotta sitten tästä samaisesta kirjasta haasteeseen, jolla kunnioitettiin Eeva Joenpellon 95-vuotissyntymäpäivää. Kaisa puolestaan luki teoksen osana taivaltaan Finlandia-voittajien parissa. Jokke määrittelee kerrontaa tahmeaksi – samaa mieltä – ja Suketus pitää kerrontaa toteavana.

Keski-kirjastojen lukuhaaste: 10. 1990-luvulla ilmestynyt kirja.

Kommentit

  1. Olen lukemassa tätä parhaillaan. En valitettavasti ennätä ajoissa tähän haasteeseen, kun kirjan lukeminen vähän takkuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle oli tulla kiire, koska lukeminen ei minullakaan ollut ihan niin sujuvaa kuin etukäteen kuvittelin.

      Poista
  2. Johtuukohan jähmeys siitä, että Joenpelto suivaantui Lohjan kunnallispolitiikkaan ja lähti tuntemuksiaan muovaamaan romaaniin? Tai aina ei muuten tyyli natsaa. Minuun osuivat aiemman tuotannon kirjat.

    Kiitos osallistumisesta haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan pitäneeni kovasti romaanista Elämän rouva, rouva Glad, joten siihen nähden tämä oli pienoinen pettymys. Kiinnostaa kyllä tutustua jossain vaiheessa Joenpellon muuhun tuotantoon.

      Kiitos haasteen luotsaamisesta!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on