Hän ohjasi auton taloa kohti johtavalle pitkälle ajotien näköiselle väylälle. Mitä lähemmäksi hän pääsi, sitä isommaksi talo kasvoi, kunnes Linus ei enää ymmärtänyt, kuinka hän ei ollut aikaisemmin kuullut tällaisesta paikasta. Ei siis tietenkään orpokodista, ei jos Äärimmäisen Korkea Johtoporras ei halunnut kenenkään tietävän siitä mitään. Mutta ilman muuta tämän saaren, tämän talon pitäisi olla hänelle tuttu. Hän vaivasi päätään, mutta mitään ei noussut esiin.
Talo taivaansinisellä merellä herätti huomioni Instargramissa, jossa moni kehui kirjaa. Lisäksi viehätyin kirjan kannesta, ja niinpä päädyin klikkaamaan tarinan Storytelin kautta luettavakseni.
Alussa oli käynnistysvaikeuksia, se on pakko myöntää. Aika pitkään seuraillaan kaavoihinsa kangistunutta virkamiestä Linus Bakeria, ennen kuin päästään varsinaiseen tapahtumapaikkaan, saarelle ja taloon taivaansinisellä merellä. Miljöö hahmoineen onkin sitten ihan omanlaisensa.
Kuvio on se, että Linus Baker saa Äärimmäisen Korkealta Johtoportaalta tehtäväkseen tarkastaa Arthur Parnassuksen johtaman orpokodin toiminnan. Orpokodissa asuu kuusi lasta, jotka ovat "äärimmäistä lajia", ja Linuksen tehtävänä on varmistaa, että saarelle sijoittuvassa talossa on kaikki hyvin. Toimeksianto vie hänet viettämään saarella kuukauden, ja kun hän kohtaa karismaattisen johtajan ja ihmeelliset lapset, on moni asia oleva toisin kuin ennen.
Saarella rutiineja rakastava ja tunnontarkka virkamies kohtaa jotain, joka poikkeaa kaikesta hänen ennen kokemastaan. Lapset ovat lapsia mutta samalla he ovat myös jotain aivan muuta: yksi on maahinen ja toinen traakki ja niin edelleen.
Linus siis oli lumoutunut (totta kai myös kauhulla sävytettynä) katsellessaan jaloissaan kököttävää traakkia, joka alkoi kietoa häntäänsä hänen nilkkansa ympärille.
Ja kun joukossa on vielä Antikristus, on komennuksessa pureskeltavaa. Itse asiassa Linuksen tehtävänä on selvittää, voivatko lapset saada aikaan maailmanlopun. Eipä ole ihme, että virkamies hieman tutisee perehtyessään orpokodin toimintaan ja asukkeihin.
Talo taivaansinisellä merellä on viehättävä fantasiaromaani, jonka taianomainen maailma vetää puoleensa. Kun alun käynnistymisvaikeudet ylittää, saa astua maailmaan, joka on erityinen mutta sopivassa määrin tutunomainen. Kun pääsin tarinan imuun kiinni, huomasin viehättyväni hahmoista ja tuntevani sympatiaa heitä kohtaan: jopa kuivakka virkamies sai minut ennen pitkää puolelleen.
Tärkeänä teemana teoksessa on erilaisuuden hyväksyminen. Se tuodaan esille hyvin selvästi, mutta eipä teeman painottaminen tunnu näinä aikoina olevan ollenkaan tarpeetonta. Klunen teos muistuttaa, että ulkokuori ei saisi vaikuttaa siihen, miten toisemme näemme. Lopulta erilaisia olemme kaikki ja erikoisuutensa on itse kullakin.
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että tarina lumosi minut. Vähän haikein mielin heitin hyvästit monenkirjavalle joukkiolle, joka sai minut moneen kertaan liikuttumaan tarinaa lukiessani.
Keski-kirjastot 2021: 22. Kirja kirjailijalta, jonka sukupuolta et tiedä.
Voi mikä ihanuus. Kirjan kansikuva, nimi ja tarina ovat niin sympaattisen kuuloisia, että tämän haluaisin lukea heti :)
VastaaPoistaKansikuva kiinnitti kyllä nopeasti huomioni, ja onhan tuo nimikin aivan ihana :)
PoistaVaikuttaa ihastuttavalta tarinalta! :)
VastaaPoistaKannattaa antaa mahdollisuus! :)
Poista