Sillä käsillä on 1800-luvun tähteet, kytevä sikarintumppi, joka pian survaistaan historian tuhkakuppiin. On Herran Vuoden tuhatkahdeksansataayhdeksänkymmentäyhdeksän viimeinen, hupeneva näytäntökausi. Ja Fevversissä on nousuun ponnistavan aikakauden koko loisto.
Valitsin kirjabloggaajien klassikkohaasteen viidenteentoista osaan Angela Carterin romaanin Sirkusyöt. Se mainittiin Helsingin Sanomien kirjajutussa taannoin, ja mielenkiintoni heräsi.
Herännyt mielenkiintoni vei minut varsinaiseen sirkukseen, mikä ei kirjan nimen huomioiden ole mikään ihme. Toimittaja Jack Walser aloittaa lehtijuttusarjan maailman suurista humpuukeista ja päätyy ensimmäiseksi haastattelemaan siivekästä naista, Fevversiä, joka on sirkustähti. Ja koska toimittaja suorastaan huumaantuu naisesta, josta ei yhden tapaamisen aikana ehdi saada mitään selkoa, pestautuu hänkin sirkukseen. Alkaa matka, joka vie sekä Pietariin että Siperiaan.
Ja mikä matka se onkaan! Kirjaa lukiessa tuntuu kuin olisi keskellä sirkusta, jossa tapahtuu yhtä aikaa paljon kaikkialla. Ei oikein tiedä, mihin katseensa kiinnittäisi, niin paljon on samalla hetkellä meneillään. Lisäksi on vielä sirkuksen ulkopuolinen maailma omine erikoisuuksineen – kuinkas muuten, kun Venäjällä ollaan.
Sirkusyöt on spektaakkeli, josta luen uuden ajan murrosta, eletäänhän romaanissa 1800-luvun loppua. Kertomus kyseenalaistaa monin tavoin totuttuja tapoja ja uskomuksia ja vie maailmaan, jossa on kaoottisuutta ja brutaaliutta. Romaani on unenomainen kuvaelma, jonka äärellä ei voi olla varma, mikä on totta, mikä mahdollista, mikä vain mielikuvituksen tuotetta.
Tämä maailma, uni, unena nähty idea tai vakiintunut vakaumus ulottui ylöspäin, taivaisiin, ja alaspäin, maan sisuksiin ja järvien ja jokien syvyyksiin, joiden kaikkien asukkaiden kanssa he elivät läheisissä suhteissa. Mutta se ei ulottunut sivusuuntaan. Se ei ottanut, ei voinut ottaa huomioon toisenlaista maailman tulkintaa, tai unta joka ei olisi heidän omansa. Heidän unessa oli idioottivarma. Konesorvattu sepite. Suljettu systeemi.
Sirkusyöt ei aivan ole minun kirjani, vaikka se kovasti kiehtoo. Jokin pitää minut etäällä romaanin maailmasta, johon en kykene tempautumaan mukaan vaikka haluaisin. Luulen, että toinen lukukerta ei olisi pahitteeksi, sillä värikkään maailman yksityiskohtia jäi varmasti ensimmäisellä kerralla tavoittamatta.
Angela Carterin romaani on omintakeinen ja hämmästyttävä, karnevalistinen niin sisällöltään kuin kieleltään. Suomentaja Kimmo Rentola on tehnyt sen äärellä erinomaista työtä.
Tämä onkin minulle ihan tuntematon klassikko. Vaikuttaa kiehtovalta sirkusteemoineen.
VastaaPoistaMinä bongasin tämän tosiaan Hesarin jutusta, ja nimenomaan tuo sirkusteema tässä kiinnosti. Enpä muista aiemmin tästä teoksesta kuulleeni.
PoistaHmm. Yhden Carterin kirjan olen lukenut ja sen perusteella on aika ajoin käynyt mielessä, että lisääkin joskus voisi...mutta suhtaudun aika epäluuloisesti: kirjojensa aiheet kuulostavat usein kiinnostavilta mutta tyylinsä ja tapansa kirjoittaa taas ei minun makuuni ollut yhtään, niinpä parisataasivuinenkin kirja kävi puurtamiseksi.
VastaaPoistaKyllä tämä minullekin lopulta puurtamista oli, vaikka kirjassa kiinnostavaa tematiikkaa onkin. Jokin tässä kuitenkin myös kiehtoo, joten voi olla, että annan Carterille vielä joskus mahdollisuuden. :)
PoistaMielenkiintoinen valinta! Tässä haasteessa on tullut itselleni monia ihan tuntemattomia klassikkoja esiin, niin tämäkin.
VastaaPoistaEn ole vielä ehtinyt perehtyä siihen, mitä kaikkea tällä kertaa luettiin. Pitääpä lähteä tutkimaan!
PoistaTämän laitoin lukulistalle :)
VastaaPoistaKiva juttu! :)
PoistaTässäpä kirja, josta en ollut aiemmin kuullut mitään... tuo Hesarin juttukin on mennyt ohi. Sirkus-miljöö kiehtoo, joten jos joskus haluan lukea tähän haasteeseen modernin klassikon, saatan hyvinkin valita juuri tämän.
VastaaPoistaTässä on kyllä kiehtova tuo miljöö, joten sen puolesta voi suositella varsinkin, jos sirkus kiinnostaa.
Poista