Siirry pääsisältöön

Vera Vala: Italialainen peli

Sallan sormet sivelivät epäröiden tietokoneen näppäimistöä. Vältelläkseen päätöstä hän alkoi etsiä tietoa Harlekiinista ja tämän kolmesta uhrista. Lehtien otsikoita oli keksitty jonkinlaisessa kauhun synnyttämässä kiimassa. Vaikka uhrit oli löydetty suhteellisen autoilta alueilta kehyskunnista ja kaikki kolme olivat tai olivat ainakin olleet prostioituja, puolet jutuista keskittyi päivätöissä käyvien milanolaisten pelotteluun.

Vera Vala: Italialainen peli
WSOY 2022
kansi Ville Laihonen
414 sivua


Vera Valan uutuusteos Italialainen peli (WSOY 2022) aloittaa Salla Kotka -dekkarisarjan. Milanoon sijoittuvan teoksen päähenkilö on suomalaissyntyinen ja aloittaa työn puolustusasianajajan avustajana. Oikeuspsykologin opinnot ovat loppusuoralla.


Milanolaisia kauhistuttaa Harlekiiniksi nimetty sarjamurhaaja. Uuden uhrin löydyttyä Salla kollegoineen päätyy selvittämään, onko surman takana sarjamurhaaja, uhrin läheinen vai joku muu. Samaan aikaan Sallaa piinaa hänen menneisyytensä, eikä elämää juuri helpota kylmäkiskoinen kollega.


Vera Valan sarja-avaus on monin tavoin kiinnostava. Teoksessa on sekä psykologisia että yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, jotka tekevät dekkarista täyteläisen. Sisältö ei jää pintapuoliseksi vaan luotaa muun muassa italialaisen ja suomalaisen kulttuurin eroja. Erityisen antoisaa minusta on se, miten kirjailijan psykologinen asiantuntemus näkyy: se on luonteva osa kokonaisuutta eikä lukijana tarvitse tuntea olevansa kuuntelemassa luentoa.


Kirjan rakenne on toimiva ja eri näkökulmista muotoutuva kerronta vie mukanaan. Henkilöhahmot ovat kiehtovia ja kovin mielelläni haluan jatkossakin pysyä selvillä siitä, mitä Sallalle ja hänen kollegoilleen kuuluu.


Italialainen peli ilmestyy 17.8.2022. Kiitos kustantajalle ennakkolukukappaleesta!


Italialainen peli -dekkari päättää osallistumiseni tämän vuoden naistenviikkoon.

Kommentit

  1. Mää oon lukenu Valan Arianna de Bellis- sarjan ja tykänny siitä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole aivan kokonaan tuota lukenut. Hauskaa muuten, että Arianna vilahtaa tässä uudessa sarjassa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok