Puutarhuri vaikeni. Jos hän olisi tässä huoneessa, rouva Müller olisi nähnyt pois kääntyneen katseen. Hän muisti sen viimeisiltä kerroilta kun he olivat tavanneet. Hän katui, että oli soittanut, takertunut tällä tavoin. Gösta oli joskus sanonut, että puutarhuri oli ainoa hänen tuntemansa rehellinen ihminen. Sekin tuntui vain pahalta, oli ollut aika jolloin se oli pelottanut, kauhistuttanut. Hän oli laskemassa kuuloketta kun mies alkoi puhua.
Eeva Joenpellon syntymästä tulee huomenna 17.6.2021 kuluneeksi sata vuotta. Merkkipäivän kunniaksi Tuija julkisti Eeva Joenpelto 100 -haasteen, jonka mottona on kirjailijan teoksen nimi Jottei varjos haalistu ja ideana luonnollisesti lukea Joenpellon laajaa tuotantoa.
Omasta kirjahyllystäni löytyy Joenpellon romaani Elämän rouva, rouva Glad (1982), josta en enää paljon muista mutta josta muistan pitäneeni. Nimen vuoksi mainioksi pariksi sille sopii tämä kymmenisen vuotta myöhemmin julkaistu Tuomari Müller, hieno mies, joka palkittiin Finlandia-palkinnolla vuonna 1994.
Kun tarina alkaa, on teoksen nimihenkilö, tuomari Gösta Müller, kuollut. Leskirouva Meeri Müller suree ja saa postia kaupungista, jossa hän miehensä kanssa asui ennen tämän kuolemaa. Kun rouva ei vastaa kirjeisiin, alkaa puhelin soida. Kaikkien yhteydenottojen takana on sama tavoite: saada leskirouva myymään maa-alueen, jonka varalle kunnan väellä on suuria suunnitelmia.
Vaan sen verran Meeri Müller tuntee kaltoin kohdelluksi tulleensa, että hän ei halua myydä. Sympatiaa entistä kotikaupunkia kohtaan ei löydy.
Yhteydenotot ovat suorastaan painostavia, mutta se ei ole uutta. Myös tuomari Müllerin eläessä painostusyrityksiä riitti. Olisi pitänyt lähteä politiikkaan, olisi pitänyt tukea yltiöpäisiä hankkeita. Ja kun mies ei sellaisiin taipunut, oli hänen siirryttävä syrjään pankinjohtajan paikalta.
Takaumin kerrotaan Gösta Müllerin pankinjohtaja-ajasta, kuten myös lapsuudesta. Yksinäisen, äidittömän ja suurilta osin myös isättömän pojan tarina koskettaa. Ainoa pysyvä aikuinen elämässä on hoitajaksi palkattu Hertta, eikä hänkään pysy läsnä loputtomiin. Onneksi vierelle löytyy kuitenkin naapurista Martti, josta tulee myöhemmin puutarhuri ja ainoa, johon Gösta luottaa elämänsä loppuun saakka. Herrasmiehen elämään sattuu kuitenkin useita vastoinkäymisiä, eikä hyvyys tunnu löytävän rinnalleen onnea. Ensimmäinen vaimo Iiris olisi ehkä voinut olla onnen sanansaattaja, mutta keskenmenojen uuvuttamana hän jättää puolisonsa. Rinnalle löytyy Meeri, joka on eräänlainen oman aikansa boss lady ja tahtoo saada oikeutta hautaan päätyneelle miehelleen. Meeri onkin lopulta kirjan varsinainen päähenkilö, joka on toisaalta hyvin oikeudentuntoinen mutta toisaalta ahne ja vehkeilyyn taipuvainen.
Tuomari Müller, hieno mies kritisoi kunnan päätöksentekoon liittyvää vehkeilyä, joka talloo alleen ihmiset yksilöistä piittaamatta. Kritiikin kohteeksi joutuu myös kaksinaismoralismi, jota näkyvimmin edustaa Meeri: naiselle on kauhistus kuulla, että puolison omaisuus on karttunut tämän isän menestyksekkäästä pirtukaupasta, mutta raha kyllä kelpaa pitämään yllä varsin mukavaa elintasoa. Henkilögalleriasta löytyy selkeää kahtiajakoa: hyvää edustavat Gösta Müller ja Martti Tulus, pahan puolelle asettuvat kunnan ihmiset ja uusi, pyrkyrimäinen pankinjohtaja. Vaikka henkilöt ovat jossain määrin kiinnostavia, jäävät useimmat heistä myös yksiulotteisiksi.
Joenpellon romaanilla on hetkensä, mutta ajoittain huomasin uupuvani laveaan kerrontaan ja jonkinlaiseen pysähtyneisyyteen. Kun alkupuolella tarinassa on jonkinlainen jännite, jossain kohtaa se tuntuu katoavan. Ehkä jonkinlainen monentasoinen kylmyys aiheuttaa sen, että kokonaisuutena Tuomari Müller, hieno mies jää loppujen lopuksi etäiseksi.
Airi kirjoitti viisi vuotta sitten tästä samaisesta kirjasta haasteeseen, jolla kunnioitettiin Eeva Joenpellon 95-vuotissyntymäpäivää. Kaisa puolestaan luki teoksen osana taivaltaan Finlandia-voittajien parissa. Jokke määrittelee kerrontaa tahmeaksi – samaa mieltä – ja Suketus pitää kerrontaa toteavana.
Keski-kirjastojen lukuhaaste: 10. 1990-luvulla ilmestynyt kirja.
Olen lukemassa tätä parhaillaan. En valitettavasti ennätä ajoissa tähän haasteeseen, kun kirjan lukeminen vähän takkuaa.
VastaaPoistaMinulle oli tulla kiire, koska lukeminen ei minullakaan ollut ihan niin sujuvaa kuin etukäteen kuvittelin.
PoistaJohtuukohan jähmeys siitä, että Joenpelto suivaantui Lohjan kunnallispolitiikkaan ja lähti tuntemuksiaan muovaamaan romaaniin? Tai aina ei muuten tyyli natsaa. Minuun osuivat aiemman tuotannon kirjat.
VastaaPoistaKiitos osallistumisesta haasteeseen!
Minä muistan pitäneeni kovasti romaanista Elämän rouva, rouva Glad, joten siihen nähden tämä oli pienoinen pettymys. Kiinnostaa kyllä tutustua jossain vaiheessa Joenpellon muuhun tuotantoon.
PoistaKiitos haasteen luotsaamisesta!