Siirry pääsisältöön

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija

Muistan, kuinka nuoret parit pitelivät toisiaan joka aamu ennen kuin lähtivät eri töihin, kuinka he puristivat toistensa käsiä iltaisin istuskellessaan tupiensa portailla, kuinka he olivat valmiita panemaan hanttiin ja vetämään puukot esiin ja mieluummin surmaamaan toisensa kuin olemaan ilman toisiaan, koska Natcheziin päätyminen oli pahempaa kuin kuolema, elämää kuolleena, yhtä tuskaa, koska oma rakkain olisi poissa, jossain muualla tällä valtavalla mantereella, eivätkä he saisi enää koskaan kohdata tässä kahlitussa, langenneessa maailmassa. Sellaista oli komentolaisten rakkaus, ja sellainen rakkaus vaivasi mieltäni, kun aloin palvella Maynardia – perheitä syntyi vaivihkaa, ja ne murenivat yhdellä valkoisen käden heilautuksella.

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija
Tammi 2020
Alkuteos the Water Dancer 2019
Suomentanut Einari Aaltonen
540 sivua

Samaan aikaan, kun luin Ta-Nehisi Coatesin romaania Vesitanssija, syttyi Yhdysvalloissa protestiaalto, kun poliisi tappoi julmasti mustaihoisen George Floydin – Ylen uutisointia aiheesta esimerkiksi täällä. Vesitanssija sijoittuu menneisyyteen, aikaan jolloin orjuus alkaa Yhdysvalloissa vähitellen murentua. Mustaihoisten sortamisen soisi olevan menneisyyttä, mutta George Floydin tapaus osoittaa, että sorto ja rasismi eivät suinkaan ole maailmasta kadonneet. Niinpä Vesitanssija on ajankohtainen ja tärkeä juuri nyt.

Romaanin päähenkilö on Hiram, mustaihoisen äidin ja valkoisen miehen poika. Isä on plantaasinomistaja ja samalla monien orjien isäntä ja omistaja. Tilanne onkin Hiramin kannalta katkera: verisiteen kautta hän voisi olla plantaasin perijä ja vapaa mies, mutta ihonvärinsä vuoksi hän on kakkosluokan kansalainen, vankeudessa ja valkoisten mielivallan alla elävä orja. Tilanteen epäoikeudenmukaisuutta lisää se, että virallinen perijä Maynard ei varsinaisesti paikkaansa kykene lunastamaan vaan on aika avuton syntyperänsä turvissa eläjä.

Hiramilla on kuitenkin poikkeuksellinen kyky, joka erottaa hänet muista. Kykynsä ja vapaudenkaipuunsa myötä hän päätyy mukaan maanalaiseen liikkeeseen, joka on aktiivinen ja mullistava toimija yhteiskunnallisessa murroskohdassa. On selvää, että plantaasien toimintatapa ja orjuus ovat tulossa tiensä päähän, mutta valtaa pitävät eivät tietenkään ole helposti luopumassa asemastaan. Historiasta tiedämme, miten Yhdysvaltojen etelävaltioiden harjoittamalle orjuudelle lopulta kävi.

Vesitanssija on runsas, polveilevasti kirjoitettu ja maagisia elementtejä sisältävä romaani. Alku tempaa mukaansa mutta jossain vaiheessa huomaan hieman väsähtäväni, kunnes pääsen taas tarinaan kiinni. Kannattaa päästä, sillä tarina on kertomisen arvoinen. Se muistuttaa orjuuden karmivasta historiasta ja siitä, miten hirvittävän huonosti ihmisiä on kohdeltu vain siksi, että he ovat olleet ihonväriltään vääränlaisia.

Ehkä vavahduttavinta romaanissa on sen kuvaus, miten tuntevista ihmisistä tehdään kauppatavaraa. Orja on omistajansa armoilla ja perheet saatetaan yhdellä käskyllä erottaa toisistaan lopullisesti. Niin on käynyt myös Hiramille. Tällainen mielivalta ja vallankäyttö tuntuu kohtuuttomalta varsinkin, kun ei voi välttyä ajattelemasta, että sama kuvio toistuu yhä edelleenkin. Nyt plantaasinomistajan paikalla vain on valkoihoinen poliisi.

Vesitanssijasta kirjoitetaan myös näissä blogeissa: Kirjakko ruispellossa ja Kirjaluotsi.

Helmet 2020: 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö. Helsingin Sanomien arvostelussa kerrotaan, että romaanissa esiintyvä vapaustaistelija Harriet Tubman oli todellisuudessa olemassa. Hänet tunnettiin myös nimellä Black Moses.

Kiitos kustantajalle ennakkolukukappaleesta!

Kommentit

  1. Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä. Taidan laittaa kirjan varauslistalle.
    Yhdysvalloissa rasismia harjoitetaan joka paikassa, kouluissa, terveydenhuollossa, päivähoidossa, työpaikoissa, yliopistossa, ihan kaikkialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Mai. On surullista, kuinka paljon ihonväri voi nykyäänkin määrittää ja vaikeuttaa ihmisen elämää – myös Suomessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on