Jenny Erpenbeck: Päivien loppu

Vain viisi minuuttia myöhemmin portaat alas ja silloin ei enää löydäkään manalan sisäänkäyntiä, joka on siirtynyt muualle ja pitää aukkoa avoinna jo jotain toista varten, astuu oikealla jalalla vasemman sijaan eikä sen vuoksi horjahdakaan, tai ei ajattele niitä näitä, vaan yhtä ja toista, ja näkee samalla portaat sen sijaan, ettei näkisi niitä. Jokin toinen kuolema on sitten varmaan aikoinaan se varsinainen kuolema. Ellei aiemmin, niin sitten myöhemmin.

Tammi 2020

Alkuteos Aller tage abend 2012

Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen

314 sivua

Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt (Tammi 2019) oli yksi viime vuoden parhaista lukemistani käännöskirjoista. Blogistanian Globaliassa romaani ylsi kolmanneksi: moni muukin kirjabloggaaja siis piti teoksesta, joka taisi kirjailijan Suomessa nostaa yleisön tietoisuuteen. Päivien loppu oli ehdottomasti lukulistallani, kun sen suomentamisesta kuulin. Alkujaan se on ilmestynyt aiemmin kuin Mennä, meni, mennyt, mutta suomennosjärjestys on siis toinen.

Päivien lopun idea on samankaltainen kuin Kate Atkinsonin Elämä elämältä -romaanissa: on henkilö, jonka elämä päättyy jo lapsena. Mutta entäs jos olisikin tapahtunut toisin ja elämä olisi saanut jatkua vauvaiän jälkeen? Nämä vaihtoehtoiset polut jatkuvat jatkumistaan: kuolema korjaa mutta tarina jatkuu tuomalla esille polun, joka on vaihtoehto kuolemalle. Romaani muodostuu viidestä eri kirjasta, joista jokainen päättyy kuolemaan. Kirjojen välissä on intermezzo, kiehtova jossittelun osuus, joka kääntääkin aiemmin sanotun suunnan.

Ja millainen elämäntarina syntyykään, kun vauva ei menehdykään ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä tai kun nuori nainen ei tulekaan surmatuksi. Tai kun nainen ei menehdykään vankileirillä vaan saa jatkaa elämäänsä. Minkälaisia tarinoita kuohuvan 1900-luvun elänyt nainen voikaan vanhuutensa päivinä kertoa lastenlapsilleen – jos vain pysyy hengissä?

Jenny Erpenbeck tarkastelee taitavasti ja tarkkanäköisesti yksilön kautta eurooppalaista historiaa maailmansotineen ja juutalaisvainoineen. Kiehtovasti hän osoittaa, miten pienestä kaikki voi olla kiinni ja kuinka pienet asiat voivat muuttaa koko elämän suunnan tai jopa päättää koko elämän.

Päivien loppu on kiinnostava, ja pidän kovasti Erpenbeckin tyylistä. Siinä on jonkinlaista raporttimaisuutta, ja kokonaisuudesta jää tumma, jopa synkkä vaikutelma. Hämmentävästi tarinassa on kuitenkin samalla kauneutta, joka vetoaa tunteisiin. Aivan koko aikaa en viehäty ja välillä vähän väsynkin, mutta silti Päivien lopussa on jotain erityistä, mieleen painuvaa.

Erpenbeckin romaanista kirjoittavat myös esimerkiksi Riitta, Leena, Tuija ja Tiina.

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Lue lisää

Mauri Kunnas: Hui kauhistus!

"- Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme? kysyy Hemppa.
- Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja."
Meillä on ollut tapana, että yritämme hankkia omaan kirjahyllyyn kirjat, joiden pohjalta tehdyt teatteri- tai muut esitykset olemme lasten kanssa nähneet. Esimerkiksi Fedja-setä, kissa ja koira sekä Ronja, ryövärintytär on nähty teatterissa. Tämän nyt esittelyssä olevan Hui Kauhistuksen! näimme lastenoopperana Savonlinnan oopperajuhlilla vuonna 2006. Hankin kirjan omaksi jo tuolloin, mutta koska se katosi, ostin tilalle uudemman painoksen pari vuotta sitten.

Hui Kauhistus! koostuu pienistä tarinoista, joissa käsitellään pelkoja sympaattisella tavalla. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, joka on nimeltään Kummitusten yö, esillä ovat Pippendorfin kartanon kummitukset, jotka valmistautuvat yötä varten. Äiti komentaa perhettään pukemaan ylle puhtaat lakanat, ja kummitteleminen on kuin mitä tahansa tavallista työtä.
Vaari vingutt…

Lue lisää

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?

…

Lue lisää

Kirjakaapin kummitus

Hae tästä blogista