Siirry pääsisältöön

Helmi Kekkonen: Suojaton

"Isa istuu pitkän pöydän ääressä selkä suorana, jalkojaan heilutellen, räpyttelee silmiään ja kuuntelee muiden keskustelua, seuraa käsien liikkeitä ja kasvojen vaihtuvia ilmeitä, liikuttaa huuliaan puheen tahdissa, joskus painaa kätensä Hannelen leukaa vasten. Imee itseensä jokaisen sanan ja lauseen, kuin ottaisi ne talteen joitain toisia aikoja varten."
Helmi Kekkonen: Suojaton
(Siltala 2014)
160 sivua
Helmi Kekkosen romaani Suojaton on kaunis kertomus perheestä, tyttärestä, äidistä, ihmissuhteista ja suvaitsevaisuudesta. Tarinan keskiössä on Isa, joka on erillinen ja erityinen. Isa on vaativa vauva, josta kasvaa puhelias lapsi, joka vuosien mittaan mykistyy. Hän kavahtaa kosketusta ja on pitkiä aikoja vaiti, saavuttamattomissa.

Isan rinnalla tärkeäksi henkilöksi nousee hänen äitinsä Hannele, jonka näkökulmasta kerrotaan paljon. Isan syntyessä Hannelella on ikää jo yli neljäkymmentä vuotta, toista lasta on toivottu ja toivosta on ehditty jo luopua. Hannelen näkökulmassa korostuvat rakkaus omaan lapseen ja huoli tästä, oikein toimimisen halu joka kuitenkin uhkaa kääntyä päälaelleen, kun ei jaksa tai osaa ymmärtää lasta, joka ei sovi yleiseen muottiin.

Isan ja Hannelen lisäksi perheeseen kuuluvat Tomas-isä ja Isan isoveli Kai, mutta kirja keskittyy ennen kaikkea perheen naisiin.

Suojaton on kertomus Isasta, jota rakastetaan mutta jolta tunnutaan jatkuvasti odotettavan jotain muuta kuin mitä hän todella on. Aivan kuin kuka tahansa, Isa odottaa tulevansa nähdyksi.
Sinä muistutat minua hänestä, sinä muistutat minua Isabelista, äiti sanoo jälleen kerran ja silittää Isan hiuksia, ja Isasta tuntuu lyhyen hetken ajan, juuri silloin, oksien lävitse siivilöityvässä valossa, äiti näkee hänet.
Hänen keinonsa tulla huomatuksi on surullinen. Samoin surullista on se, että rakkaus ei riitä tarjoamaan hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Surullista on myös se, miten Hannele haluaa lapselleen hyvää ja joutuu kamppailemaan syyllisyydentuntojen kanssa.
Hän oli luvannut suojella lapsiaan kaikelta pahalta. Se oli ollut mieletön lupaus, ei sellaista voinut pitää, hän tiesi sen, mutta kun hän oli vuosia sitten laskenut kätensä Isan päälaelle ja kämmen oli peittänyt tytön koko pään hän oli hetken uskonut sanoihinsa, uskonut itseensä.
Äitinä samaistuin lukiessani voimakkaasti Hanneleen ja hänen kipuunsa. Silti lähelle tuli myös Isa, jota olisin halunnut suojella, jonka olisin halunnut ottaa syliin. Yksi kirjan vahvuuksista lieneekin siinä, että tarina tarjoaa samaistumispintaa (esimerkiksi Krista samaistui enemmän Isaan kuin tämän äitiin). Lisäksi teos on vakuuttava ja hyvin kirjoitettu, viipyilevä ja katkerankaunis tarina, joka mietityttää pitkään kirjan kansien sulkeuduttua - mietityttää ehkä siksi, että se jättää jälkeensä paljon kysymyksiä, mutta myös siksi, että kertomuksessa itsessään on paljon pohtimisen arvoista sisältöä. Tarina avautuu vähitellen mutta tarttuu sitten lukijaan kiinni, ympäröi kuin syksyinen usva.

Kirjan kauniin, herkän kannen on muuten luonut Satu Ketola.

Lumiomenan Katja määrittelee Suojattoman hienosti kirjaksi, jolla on pienoisromaanin koko, mutta suuri sisin. Suketuksen ja Arjan tavoin koin, että kirjan päätyttyä voisi palata uudelleen alkuun. Kirjojen kamarin Katja toteaa Helmi Kekkosen sanojen olevan kuin helmiä. Mari olisi toivonut kirjan olevan pidempi.

Tämän kirjan lukemisen myötä lähtee lahjoitus Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanjaan.

Kommentit

  1. Tämä on hieno kirja, jonka voisi lukea monta kertaa. Uusia puolia löytyisi jokaisella kerralla varmasti lisää. Tunnelma rakentuu hienosti, pienin piirroin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että tästä saisi jokaisella lukukerralla irti jotain uutta. Hieno kudelma.

      Poista
  2. Tämä todellakin on niitä kirjoja, jotka viipyilevät mielessä pitkään. Kipeä, mutta niin kauniisi kirjoitettu! Ja niin, jättää jälkeensä kysymyksiä... Pidin tästä paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinäkin pidit. Tässä nivotaan niin upeasti yhteen kipeys ja kauneus, että ei voi kuin ihailla.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on