Tuntui, että vihdoin kaikkein pahin puristus rinnassani alkoi hellittää, vaikka sairaalassa käynnit olivat edelleen kokonaisuutena raskaita. En silti edes miettinyt vaihtoehtoa, etten olisi siellä käynyt, sillä vielä paljon raskaampaa olisi ollut olla käymättä. Oma pieni rakas poikani.
Venla Kuoppamäen teos "Sun poika kävi täällä" kertoo äidin näkökulmasta, minkälaista elämä mielenterveysongelmaisen nuoren kanssa on. Kuoppamäen poika Oskari sairastuu alle kaksikymppisenä tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Ajoittain poika on hyvin alakuloinen, ajoittain maaninen ja lopulta myös psykoottinen.
"Sun poika kävi täällä" on päiväkirjamainen kuvaus syksystä 2014 vuoden 2018 lopulle. Kuoppamäki käy töissä, joogaa ja matkustaa, mutta kaiken keskellä on Oskari, joka ei pärjää ilman äitinsä tukea. Äiti tekee kaikkensa saadakseen pojalleen apua mutta ongelmia aiheuttaa se, että Oskari ei tunnista sairauttaan. Kerta toisensa jälkeen hän kuvittelee pärjäävänsä omillaan ja katoaa milloin terveyskeskuksen odotusaulasta, milloin sairaalasta.
Venla Kuoppamäki kuvaa teoksessaan äidin raastavaa surua ja huolta mutta myös sitä, miten huonosti systeemi ajoittain toimii ja miten pahasti potilashoito paikoin sakkaa. Järjestelmässä on aukkoja, jotka aiheuttavat pahimmillaan psyykkisesti sairaan potilaan ajautumisen kaiken avun ulkopuolelle. Lähiomaisen vastuulle päätyy paljon eikä voi kuin ihmetellä, miten pärjäävät sellaiset psyykkisesti sairaat, joiden puolia ei pidä kukaan. Onneksi kuitenkin on myös ammattilaisia, jotka kohtaavat sairaan ihmisenä ja haluavat aidosti hänen parastaan.
Venla Kuoppamäen omakohtainen teos on ravisteleva ja syvästi koskettava. Kyynelittä sitä ei pysty lukemaan, niin traaginen Oskarin ja hänen äitinsä tarina on.
"Sun poika kävi täällä" on hirvittävän tärkeä teos. Kuoppamäen yksi selviytymiskeino on etsiä mahdollisimman paljon tietoa, mutta yllättäen kokemusperäistä tietoa on saatavilla kovin vähän. Tätä aukkoa "Sun poika kävi täällä" tarpeellisesti paikkaa. On upeaa, että Venla Kuoppamäki on rohjennut muistonsa kirjata kansien väliin. Kiitos siitä.
Etsiessäni tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä yritin löytää muiden äitien tai vanhempien kokemuksia. Miltä se tuntui, kun oma lapsi sairastuu? Minkälaisia tunteita ja vaiheita muut vanhemmat kävivät läpi? Huomioiden kaksisuuntaisen esiintyvyyden väestössä ja sen, että sairauden tyypillinen puhkeamisikä oli nuorena tai nuorena aikuisena, niin aika monen vanhemman täytyi olla vuosittain samassa tilanteessa. Missä ne vanhemmat olivat? Osasivatko kaikki muut vanhemmat ottaa kaiken jotenkin rennommin ja luontevammin kuin minä?
Tämä on lukulistalla. Omaisen rooli on usein raskas, varsinkin jos sairastunut ei tajua omaa tilaansa.
VastaaPoistaSuosittelen! Tätä voisi suositella oikeastaan kenelle tahansa, asia on niin tärkeä.
PoistaKiitos kirjavinkistä. Tämä menee lukulistalle.
VastaaPoistaKiva kuulla! Toivon tämän päätyvän monen lukijan käsiin.
PoistaTämä oli kyllä järkyttävää lukea siitä, miten avuttomia läheiset ovat silloin, kun sairastuneella läheisellä ei ole sairaudentuntoa eikä halua hoitoon.
PoistaNiinpä! Tuo sairaudentunnon käsite oli muuten minulle uusi – ja erityisesti ajatuksia herätti se, miten sairaudentunto voi tosiaan puuttua kokonaan ja miten se taas vaikeuttaa asioita.
Poista