Olin hetken hiljaa kuin olisin joutunut pohtimaan asiaa. "Että en oikein osaa olla ihminen. Eläminen tuntuu olevan minulle hankalampaa kuin muille."
Meg Masonin Murhe ja autuus on niitä kirjoja, jotka listasin jo varhain mukaan tulevaan kirjapinooni. Kirjan kuvaus vetosi eikä Sally Rooney -vertauskaan varsinaisesti haitaksi ollut.
Niinpä hämmennykseni olikin melkoinen, kun sain romaanin käsiini. Minun on pakko sanoa, että alkuun ihmettelin, miksi kirja on kirjoitettu. En saanut oikein kiinni mistään, en Marthasta, nelikymppisestä päähenkilöstä, tai hänen puolisostaan Patrickista, joka on kuin lapsuudenkodin sohva: "Se vain yksinkertaisesti oli aina siinä. Ei sitä koskaan miettinyt, mistä se siihen oli ilmestynyt – –."
En saanut otetta oikein myöskään Marthan vanhemmista tai sisaresta, puhumattakaan hänen ensimmäisestä puolisostaan Jonathanista. Lyhyt avioliitto on sotkuinen ja epämääräinen ja jokseenkin luotaantyöntävä.
Ilman kirjasomea olisin jättänyt todennäköisesti tämän romaanin kesken. Bongasin kuitenkin somesta samankaltaista hämmennystä kuin mitä itse koin mutta myös kannustusta lukea kirja loppuun. Tapojeni vastaisesti päätin siis antaa kertomukselle mahdollisuuden ja jatkoin sitkeästi eteenpäin. Se kannatti.
Jossain kohtaa nimittäin kävi niin, että sekamelska alkoi järjestyä mielessäni ymmärrettäväksi. Aloin löytää Marthasta jotain tunnistettavaa siinä määrin, että loppujen lopuksi hän sai sympatiani täysin puolelleen ja minut jopa liikuttumaan. Kuva Marthan perheestä, sukulaisista ja avioliitosta alkoi muotoutua jollain tapaa järjelliseksi ja lopulta löysin romaanista paljonkin itua.
Niin.
Tämä kastike on hyvää."
Kaiken keskellä on mielenterveys. Martha on nuoruudestaan lähtien kärsinyt jaksoista, jolloin hänen on mahdotonta päästä liikkeelle. Oman huonon olonsa hän verhoilee piikittelyyn ja erityisesti tilanteesta kärsii Patrick, joka rakastaa vaimoaan mutta ei löydä keinoja auttaa tätä. Eiväthän keinoja löydä edes asiantuntijat, jotka diagnosoivat ja lääkitsevät väärin ja saavat Marthan jopa uskomaan, että äitiys ei ole häntä varten. Se on yksi Marthan elämän suurimpia murheita.
Murhe ja autuus on romaani, jossa kepeys ja vakavuus yhdistyvät hyvällä tavalla. Siinä on surumielisyyttä, paljonkin, mutta myös arjen komiikkaa, joka keventää kokonaisuutta sopivasti. Romaani avaa vaikuttavasti mielenterveyden tematiikkaa ja erityisesti pidän siitä, että Marthan diagnoosia ei nimetä. Jälkisanoissa kirjailija vieläpä huomauttaa: "Romaanissa kuvaillut sairauden oireet eivät vastaa mitään oikeaa mielenterveyden häiriötä." Olennaista ei olekaan diagnoosi vaan se, mitä mielenterveyden horjuminen aiheuttaa sekä sairaalle että hänen läheisilleen.
Helmet 2022: 18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja.
Samanlaisin tuntemuksin: Teoksen esittelyssä oli paljon elementtejä, jotka sinänsä eivät varsinaisiin kiinnostuksen kohteisiini lukeudu eivätkä tähän aikaan istuneet.
VastaaPoistaMarthan mielenmaisemia pyöriteltiin sen verran, että bonus oli diagnoosin jääminen nimeämättä, kuten toeat.
Ei mukaansatempaava, mutta mukavaa ja osin valoisat hetkensäkin löytävää kerrontaa. Jatko näyttää löytääkö Meg Mason tyylinsä ja paikkansa...
Mukaansa tämä ei tosiaan varsinkaan alussa temmannut mutta myöhemmin kertomuksella oli kyllä hetkensä. En tiedä, kuinka paljon Mason on kirjoittanut kirjoja, mutta ehkä ote tarkentuu, kun matka etenee.
PoistaTämä alkoi kyllä vähän kiinnostaa. Joskus tosiaan lukiessa sitkeys palkitaan.
VastaaPoistaNiin palkitaan. Onneksi löysin somesta jatkamaan kannustavia kommentteja, muuten olisin jättänyt kesken.
PoistaYleensä lopetan aika herkästi kesken lukemisen, jos kirja on kuvaamasi sekamelskan oloinen tai kirja on minulle liian tylsä. Tässä kirjassa kiehtoo tuo Marthan sairaus ja se mitä se tekee parisuhteelle.
VastaaPoistaSamoin – en kovin pitkälle jatka, jos teksti ei vain tunnu omalta. Marthan mielenmaiseman kuvaus on tässä kiinnostavaa.
Poista