Pieni, hentoinen haave alkaa itää: kenties voisin pitää vapaata vuonna 2019 elokuusta vuoden loppuun. Viisi kuukautta. Ajatus huikaisee, se tuntuu ylenpalttisen ihanalta. Melkein pyörryttää. Tunne on niin järisyttävä, että aina asiaa ajatellessani käytän isoa JOS-sanaa ja ripottelen tolkuttomasti ehtolauseita ympärille. Sillä eihän tällaista voi.
Kirjailija ja sanataiteen sekatyöläinen Päivi Haanpää kuvaa teoksessaan Pysähdyskoe omakohtaista kokemustaan siitä, minkälaista on irtautua töistä lähes kokonaan kuukausiksi. Elokuussa 2019 Haanpää aloittaa Pysähdyskokeen, joka kestää koko loppuvuoden ja jonka aikana on tarkoitus pääasiassa olla ilman suuria suunnitelmia ja varsinkin ilman tiukkoja aikatauluja.
Päivi Haanpää halusi antaa itselleen 40-vuotislahjaksi aikaa. Hän koki tarvitsevansa hengähdystaukoa, jotta työ ei alkaisi muuttua pakkopullaksi ja jotta voimia riittäisi vielä eläkevuosiin saakka – niihin kun on aikaa. Mitään suuria suunnitelmia Haanpää ei vapaalleen tehnyt, mikä saattaa suorituskeskeisessä yhteiskunnassa tuntua oudolta: että joku voi vain olla.
On hyväksytympää sanoa, että ei ole aikaa pitää lomaa, kuin kertoa, että ei ole osannut sanoa "ei" tai järjestellä aikataulujaan paremmin. Kiire ja ajan puute viestivät tärkeydestä. Inhimillistä: kukapa ei haluaisi tuntea olevansa merkittävä.
Haanpää tarkastelee kokemuksiaan ja niiden kautta myös sitä, minkälaisessa maailmassa elämme. Hän kirjoittaa siitä, miten vaikeaa on sanoa "ei" ja miten ajatus vapaasta synnyttää paitsi innostunutta odotusta, myös häpeän tunnetta. Hän pohtii myös sekä omaa suhdettaan työhön että yleisemmin sitä, miten paljon työ meitä määrittää. Ajatuksissa on paljon kiinnostavaa pohdintaa ja tunnistettavaa.
Ja väistämättä käy niin, että tämän lempeän ja inspiroivan kirjan äärellä tulee pohtineeksi: Olisiko minusta Pysähdyskokeen järjestäjäksi? Mitä seuraisi, jos jonkin aikaa olisin vain itselleni?
Helmet 2022 -lukuhaaste: 38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave.
Minä pysähdyin vuonna 2004 jäämällä pois töistä, joka rasitti kovasti elämääni. Aloitin yliopisto-opinnot ja valmistuin maisteriksi nopeasti, kun opiskelua ei häirinnyt mikään. Olin myös mukavassa puolipäivätyössä loppuajasta opintoja, josta tein myös gradun. Se oli kivaa aikaa. Suosittelen pysähtymistä.
VastaaPoistaKuulostaapa tosi kivalta, Mai! Monesti olen miettinyt, miten erilaista voisi olla opiskelu nyt (oikeasti) aikuisena, kun opiskelutekniikat ja ajanhallinta lienevät vähän kehittyneempiä kuin nuorena. Ja toisaalta osaisi varmaan arvostaa enemmän opintoihin käytettävissä olevaa aikaa.
Poista