Ada oli vasta lapsi, kun hän aloitti uhritoimituksensa. Hän rikkoi ihonsa, vaikka ei ymmärtänyt kunnolla, miksi teki niin: itsensä palvonnan hienoudet eivät auenneet hänelle. Hän teki vain sen, mitä hänen oli pakko tehdä, eikä pitänyt sitä oikein minään. Mutta hän uskoi meihin. Saachi toi Saudi-Arabiasta tyhjiä päiväkirjoja, ja ada täytti niiden sivut sinisellä musteella. Niissä hän mainitsi meidät ensi kerran ja antoi meille nimet. Olimme nuoria ja epämääräisiä, mutta hänen nimetessään meidät synnyimme toisen kerran ja muutuimme näkyviksi.
Akwaeke Emezin esikoisromaanin päähenkilö on Ada, jonka syntymä on vastaus vanhempien rukouksiin. Pian kuitenkin selviää, että lapsi on ailahtelevainen ja rikkinäinen.
Vartuttuaan Ada muuttaa synnyinmaastaan Nigeriasta Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Siellä hänen sisällään elävät erilaiset minuudet saavat enemmän tilaa, eikä eheytyminen ole mahdollista. Ada on kuin räsynukke, jota riepotellaan eri suuntiin. Tämän huomaavat myös hänen lähellään olevat ihmiset, jotka kohtelevat häntä kaltoin.
Erityisen koville Adan panevat kuitenkin hänen sisällään asuvat henget, jotka ottavat ohjat käsiinsä vuorollaan. Varsinkin Asughara on raastava: hänen vuokseen Ada viiltelee itseään ja Asughara käyttää Adaa välikappaleenaan toteuttaakseen omia intohimojaan.
Makeaa vettä on epäilemättä taidokas ja sisällöltään persoonallinen romaani. Se sekoittaa psykologiaa ja uskomuksia taitavasti ja mieleenpainuvasti. Mielensisäistä myllerrystä kuvataan romaanissa tavalla, joka saa pohtimaan, voisinko ehkä ymmärtää tämän luettuani vähän enemmän siitä, mitä särkyneen ihmisen sisällä liikkuu.
Minulle tarina kuitenkin jää etäiseksi, kuten myös päähenkilö. Jokin kaihertaa välissä niin, että en tempaudu mukaan. Jään seuraamaan sivusta tapahtumia, ja samoin tuntuu käyvän Adalle suhteessa siihen, mitä hänelle itselleen tapahtuu.
Muualla: Kirja vieköön!, Anun ihmeelliset matkat ja Helmi Kekkonen.
Mulla on tää just kesken!
VastaaPoistaTosta, että tarina jää etäiseksi ni koen, että tää on musta kirjoitettu jollain tavalla etäännyttävästi. Nuo henget puhuu kuitenkin Adasta jotenkin kaukaa, vaikka ovatkin läsnä kaikessa hänen elämässään.
Totta, etäisyys on ilmeisen tarkoituksellista. Henget mellastavat ja Ada on jotenkin vain niiden asuinpaikka. Vähän kuin talo, josta nyt ei tarvitsekaan niin paljon puhua. :)
PoistaHäkellyttävä kokemus tavalliselle (= normaalille) länsimaalaiselle naiselle.
VastaaPoistaHäkellyttävä todellakin. En oikein vieläkään tiedä, mitä tästä ajattelisin.
PoistaKiintoisaa! Voisin kokeilla. Afrikkalaista kirjallisuutta ei ainakaan liiaksi tule luettua.
VastaaPoistaSama vika minulla. :)
PoistaTodella kiintoisa, sillä psykologia on minun juttuni.
VastaaPoistaSamoin, vaikka hieman hämmentynyt olo tästä jäikin.
Poista