'Vasta silloin yliopistolla minulle tuli ensi kertaa tämä oivallus, että haa: myös "minä" voi olla tärkeä yksilönä, ei ainoastaan "me".' Pohja Halosen ihmisoikeusajattelulle laajeni: Jokainen ihminen omine tarpeineen ja taipumuksineen on yhtä arvokas.
Muistan, kun Tarja Halonen valittiin vuonna 2000 Suomen presidentiksi. Historiaan hän on jäävä Suomen ensimmäisenä naispresidenttinä, eivätkä naispresidentit tavallisia ole muuallakaan maailmassa.
Muistan myös, kun näin Tarja Halosen Pori Jazzeilla. Siellä hän kulki siinä, missä muutkin kansalaiset – kansan presidenttinä, jollaiseksi hän vaalipuheessaan lupasikin tulla.
Paitsi että Tarja Halosesta tuli maamme ensimmäinen naispresidentti, tuli hänestä maailman ensimmäinen presidentti, joka on ennen valintaansa toiminut LHBT-järjestön puheenjohtajana. Tämän ja paljon muuta kertoo Katri Merikallio teoksessaan Tarja Halonen – erään aktivistin tarina. Ylipäätään se, että presidentiksi noustaan kansalaisjärjestöjen kautta, ei ole aivan tavanomaista, ja nimenomaan aktivistitaustan kautta Merikallio kirjassaan Tarja Halosta lähestyy.
Näkökulmavalinta onkin kiinnostava, ja myös toimiva. Onhan presidentistä kirjoitettu aiemminkin, ja fokuksensa valinnut teos sopii hyvin täydentämään aiemmin sanottua. Teoksen sivuilta piirtyy tarkka kuva presidentistä, joka jo nuorena oppii, että olosuhteista ei pidä tyytyä valittamaan, vaan on tehtävä työtä sen eteen, että asiat muuttuvat paremmiksi. Myös ihmisoikeuksien kunnioittaminen juurtui hänen maailmankuvaansa varhain.
Ei siis ole ihme, että Merikallion käsistä lähtee teos, joka kuvaa ihmisiä puolustavaa poliitikkoa ja presidenttiä. Halonen oli mukana perustamassa Setan edeltäjää, seksuaalipoliittista yhdistystä Sexpoa, 1960-luvun lopulla ja myöntyi myöhemmin pyyntöön ryhtyä Setan puheenjohtajaksi. Setan meriitit ovat kiistattomat, ja seksuaalivähemmistöjen kohtelussa on otettu tärkeitä askelia oikeaan suuntaan – toki työtä on tehtävänä edelleenkin.
Vaikka Seta-yhteys on varmaankin ollut näkyvimmin esillä Halosen aktivismista puhuttaessa, on hänen elämäänsä mahtunut paljon muutakin. Esimerkiksi Suomi–Chile-seuran johdossa Halonen oli vuosia, samoin Työväen näyttämöiden liiton puheenjohtajana. Sattuneesta syystä Seta on kuitenkin herättänyt vuosien mittaan eniten kiinnostusta ja myös ikäviä huhuja. Tarja Halonen itse kommentoikin:
Sanoin joskus vähän kyllästyneenä, että kumma kun minun toimintani siirtolapuutarhayhdistyksessä ei teitä kiinnosta yhtään. Tuli sellainen Seta-ähky. Onhan tässä maailmassa paljon muitakin ihmisoikeusasioita korjattavana.
Ylipäätään se, että teoksessa on viljalti Halosen omaäänisiä kommentteja, on mielestäni onnistunut valinta. Ne tuovat kirjaan eloa – ja niitä lukiessa on helppoa kuvitella, miten Tarja Halonen lausumansa ääneen esittää.
Itse presidenttiys on kirjassa esillä lopulta melko pienesti. Se onkin hyvä, sillä fokus ei suinkaan ole presidentin tehtävässä vaan tiessä, joka johti Mäntyniemeen. Merikallio avaa myös sitä, mitä Halonen on presidentinlinnasta lähdettyään tehnyt. Kansainväliset tehtävät ovat vaikuttavia mutta hämmentävän vähän mediassa esillä olleita.
Kokonaisuudessaan kirjasta välittyy kuva Tarja Halosesta, jolle ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat olleet tärkeitä ja joka on ollut niitä valmis vaalimaan toimissaan kritiikkiä pelkäämättä. Vastalauseita on uralla tullut, totta kai, ja paikoin hyvin satuttavaakin palautetta. Arvomaailmastaan Halonen ei kuitenkaan ole halunnut tinkiä.
Tarja Halonen – erään aktivistin tarina on sujuvasti etenevä lähikuva merkittävästä poliittisesta toimijastamme. Kirja pitää otteessaan ja muistuttaa elävästi suomalaisen yhteiskunnan vaiheista tarkastellessaan Kallion tytön tietä politiikan huipulle.
Merikallion kirjasta muualla: Annelin kirjoissa ja Joukon kirjablogi.
Seurasin viime syksyn Helsingin kirjamessuilta Halosen ja Merikallion keskustelun. Se herätti kiinnostuksen kirjaa kohtaan, mutta on jäänyt vielä lukematta. Kiitos muistutuksesta.
VastaaPoistaOlisipa ollut kivaa olla tuota keskustelua seuraamassa. Kirja on kyllä kiinnostava.
Poista