Joskus olin syyttänyt erostammekin mielessäni Jeminaa. Johannes joi, koska Jemina oli niin vaikea. Välillä syytin toisin päin, tyttäreni käytti aineita, koska hänen isänsä oli alkoholisti. Se oli epäreilua, myönnetään. Ei se ollut Johanneksen vika, hän yritti tosissaan.
Jarkko Tontin romaanissa kohdataan äidin ja isän pahin painajainen: Gretan ja Johanneksen tytär Jemina menehtyy. Uutinen tyttären kuolemasta ei kuitenkaan suista äitiä epätoivoon vaan Gretan päällimmäinen tunne on helpotus: jatkuva huoli tyttären suistumisesta kohti tuhoa on vihdoin päättynyt.
En ollutkaan yllättynyt. Minä olin tiennyt, että tämä päivä tulisi.
Jemina kärsi ennen kuolemaansa vakavasta huumeriippuvuudesta. Tytär piti yhteyttä vanhempiinsa lähinnä silloin, kun tarvitsi rahaa. Toisaalta hän tunsi yhteyttä isäänsä, alkoholistiin, jonka kanssa jakoi samaa kokemusmaailmaa. Mutta ei Gretakaan vapaa riippuvuuksista ole: hänen on pakko selailla sosiaalista mediaa ja seurata päivitystensä tykkäyksiä.
Haava onkin vahvasti romaani erilaisista riippuvuuksista. Se osoittaa, miten monenlaisia riippuvuudet ovat ja miten ympäristö suhtautuu riippuvuuksiin eri tavoin. On aivan eri asia olla addiktoitunut sosiaaliseen mediaan kuin alkoholiin, huumeista puhumattakaan. Eronsa on silläkin, kuka koukuttuu ja kuka ei.
Haava on myös romaani kuolemasta ja ihmissuhteista. Tarina kertoo, miten äiti suhtautuu tyttärensä kuolemaan ja miten tilanteen näkee lapsensa menettänyt isä. Molemmat muistavat minkä muistavat, erityisesti toisen on tärkeää löytää joku, jota syyttää tyttären onnettomasta kohtalosta. Kolmantena ääneen pääsee myös Jemina, huumeriippuvainen nuori nainen, jonka ahdistus välittyy kerronnasta viiltävästi.
Vaikka romaanin aihe on ahdistava ja kokonaisuus on tummasävyinen, tarinaa etäännytetään mielestäni sopivassa suhteessa eikä Haava pakota vastaanottajansa liian syvälle mustuuteen. Kertomus kuitenkin koskettaa ja muistuttaa, minkälaista tuskaa vanhemmuus voi aiheuttaa ja miten raastavaa huoli lapsesta voi olla. Miten tavallisesta lapsesta tulee huumeaddikti – vastauksia kysymykseen voi olla lukuisia, mutta Haavassa ei osoitella sormella vaan huomautetaan, että tarina voi olla hyvin erilainen, kun kertoja vaihtuu.
Romaanin kerronta on napakkaa. Silti kokonaisuuteen mahtuu paljon painavaa sanottavaa. Haava koskettaa ja tarjoaa ravistelevan lukukokemuksen.
Haavasta muualla: Kirjarouvan elämää.
Keski-kirjastot 2021: 19. Kirja, jossa sosiaalinen media on jollain tavalla esillä.
Helmet 2021: 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan.
Olen samaa mieltä: tähän romaaniin mahtuu yllättävän paljon mutta se ei tunnu lainkaan ylitäydeltä. Muutenkin pidin, kerronta on karua mutta antoisaa.
VastaaPoistaNiin, runsas mutta hallittu kokonaisuus. "Karu" on hyvä adjektiivi kuvaamaan kerrontaa.
Poista