Pelko kasvoi joka päivä. Joka päivä tuli aamu, päivä, ilta ja yö ja sitten sama uudelleen. Päivät pysyivät paikoillaan ja liikahtamatta. Istuin tai seisoin kauniissa kodissamme tai kuljin ikkunasta ikkunaan. Eikä mitään tapahtunut. Jyrki Jämsen ei soittanut, ei työvoimatoimiston virkailija eikä kukaan, vanha kotimme pysyi paikoillaan samalla tavalla kuin päivät, se vain oli siellä, se oli tyhjä ja siellä oli hiljaista.
Annamari Marttisella on taito kirjoittaa tavallisista ihmistä samaistuttavasti ja tarjoamalla ikään kuin ikkunan henkilön elämään ja arkeen. Sen osoittaa myös Häiriömerkintä, jonka päähenkilö Karoliina ajautuu vähä vähältä koti taloudellista katastrofia.
Alussa kaikki on hyvin. Karoliina työskentelee autosihteerinä ja hankkii itselleen ja joka toinen viikko luonaan asuvalle tyttärelleen uuden kodin. Siitä tulee unelmien koti, ja heti alkajaisiksi asunnon keittiö revitään alas ja tilalle rakennetaan uusi.
Ongelmana on vain se, että vanha koti ei kiinteistönvälittäjän vakuutteluista huolimatta menekään kaupaksi. Huoli kasvaa ja kasvaa, kun asuntonäyttöihin ei tule ketään ja Karoliinan pitää kuukausien ajan huolehtia kahden asunnon lainoista ja vastikkeista sekä uuden asunnon remonttikuluista. Pienesti väreillyt pelko kasvaa suureksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Karoliina irtisanotaan työstään autosihteerinä. Ei ole työpaikkaa eikä palkkaa, mutta on kaksi asuntoa ja auto, syödäkin pitäisi.
Seurasin sivusta miten pinta, jolla seisoin, kallistui. Kallistuminen oli hidasta, mutta pysähtymätöntä, ja joka päivä tunsin sen pienen, karmean liikkeen, vaikka sitä ei pystynyt näkemään.
Kaiken keskellä Karoliina jää hyvin yksin. Hänen on vaikea myöntää itselleen, saati muille, kuinka suureksi ongelma vähitellen kasvaa. Hän etsii ja löytää tilanteeseen pikaratkaisuja, jotka vain syventävät kuilua, johon hän on putoamassa. Lukijana Karoliinan ahdinkoa seuraa huoli rinnassa, hyvää toivoen – ja samalla tietäen, että helppoa ulospääsyä ei ole. Taivaalta ei sada mannaa, vaikka Karoliina kuinka toivoo.
Kiinnostavaa on se, miten Karoliinalle tuntuu olevan ahdingon keskellä hirvittävän tärkeää se, että hänelle ei tule maksuhäiriömerkintää. Se on ikään kuin hukkuvan viimeinen oljenkorsi, merkki siitä, että tilanne ei ole vielä lohduton – vähän niin kuin alkoholin ongelmakäyttäjä sanoo juomisensa olevan hallinnassa, jos pystyy vielä hoitamaan työnsä ja asiansa.
Häiriömerkintä on ravisteleva ja paikoin jopa ahdistava romaani siitä, mitä tapahtuu, kun taloudellinen turvallisuus katoaa. Ahdistavuus ei ole huono asia vaan osoittaa, kuinka tarkkanäköisesti ja todentuntuisesti Marttinen kirjoittaa Karoliinan ahdingosta. Karoliinan yksinäisyys ja kehää kiertävät ajatukset koskettavat, ja hänen toivoisi saavan apua. Realistiseen otteeseen kuuluu se, että helppoa ratkaisua Marttinen ei tarjoa, ja hyvä niin.
Kasvavaa ahdinkoa ja Karoliinan päänsisäistä myrskyä korostetaan myös kerronnan keinoin. Pitkät virkkeet kasvattavat syöksykierrettä ja luovat kuvan hätääntyneen ihmisen ajatuksista, jotka pyörivät lähinnä yhden asian, rahanpuutteen, ympärillä.
Häiriömerkintä on havainnollinen romaani siitä, mitä taloudellisen tilanteen romahtaminen ihmiselle tekee. Se osoittaa, kuinka yksin ihminen voi rahahuoliensa keskellä jäädä ja kuinka pitkään lumipallo voi kasvaa, ennen kuin tilanne todella räjähtää käsiin. Ja kaiken keskellä on yksilö, ihminen, joka laskee päiviä ja tunteja seuraavaan tuloerään, jonka tietää katoavan taivaan tuuliin saman tien. Ja joka hetki pinta kallistuu enemmän, pelko kasvaa.
Helmet 2021: 11. Kirja kertoo köyhyydestä.
Keski-kirjastot 2021: 24. Kirjassa esiintyy jokin juhlapäivä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.