Siirry pääsisältöön

Maja Lunde: Viimeiset

Joka ilta hevoset tulevat takaisin. Joka ikinen ilta, aivan itsestään, ne palaavat portista sisään. Ne tietävät, että täällä on herkkuja. Ne tietävät, että täällä olen minä, niiden emäntä, se jolla on lempeä ääni, omenoita ja porkkanoita, vaikken ole enää pitkään aikaan antanut  niille herkkuja.

Mutta ennemmin tai myöhemmin vihreä ruoho alkaa vetää niitä poispäin. Ne huomaavat uutta ruohoa, uusia tupsuja, kurkottavat päätään, rouskuttavat, sulattavat ja siirtyvät eteenpäin. Aikuinen mongolianvillihevonen tarvitsee 3,5 kilogrammaa ruokaa päivässä. Se on aika monta heinänkortta. Ne ovat tehokkaita ruohonleikkureita. Ennemmin tai myöhemmin niiden on pakko tajuta, että ne tulevat toimeen ilman minua eikä totutusaitaus ole niiden koti. Vasta sitten ne ovat oikeasti villejä.

Maja Lunde: Viimeiset
Tammi 2020
alkuteos Przewalskis hest 2019
suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
533 sivua 

Maja Lunden Mehiläisten historia avasi ilmastokvartetin ja jäi todella vaikuttavana lukukokemuksena mieleeni. Kakkososa Sininen oli vakuuttavan avauksen jälkeen suoranainen pettymys, ja niinpä tartuin hieman epäröiden kvartetin kolmanteen osaan. Viimeiset kuitenkin onnistuu ja tarjoaa minulle huomattavasti Sinistä vetävämmän lukukokemuksen. Niinpä luulen, että tulen aikanaan ilmastokvartetin päätösosaankin tarttumaan.

Aiemmista romaaneista tuttuun tapaan tässäkin romaanissa liikutaan eri aikatasoilla. 1800-luvun lopulla matkataan eläintieteilijä Mihailin kanssa Mongoliaan hakemaan villihevosia, jotka on tarkoitus sijoittaa eurooppalaisiin eläintarhoihin. 1990-luvulla eläinlääkäri Karin matkustaa Saksasta Mongoliaan palauttaakseen hevoset takaisin luontoon. Tulevaisuuteen matkataan Evan myötä, kun hänen kauttaan eletään vuoden 2064 Oslossa Romahduksen jälkeistä aikaa. Myös Evan elämään kuuluvat hevoset, joita hän ei halua jättää. Eikä hän voi niitä ottaa mukaansakaan lähteäkseen etsimään parempaa elämää.

Kaikkia aikatasoja ja henkilöitä yhdistää ainoa nykyään jäljellä oleva villihevoslaji. Romaani kertoo, kuinka prwewalskinhevonen saa nimensä ja kuinka se tuodaan Eurooppaan ihmisten ihmeteltäväksi. Hevosen rinnalla elää ja oppii ihminen, joka vuosisatojen kuluessa alkaa pohtia, kuinka eläimiä ja luontoa tulisi kohdella. Myöhempien aikojen henkilöt elävät aiempien eläneiden tekojen ja niiden seurausten kanssa, ja ehkä he myös näkevät kauemmas kuin aiemmin eläneet. Erityisen kriittisesti esi-isien toimia tarkastelee Evan nuori tytär Isa, joka ymmärtää, että toisinkin voisi olla.

Keskiössä romaanissa on upea, kaunis luontokappale, hevonen. Se symboloi luontoa mutta myös sitä, kuinka ihminen luontoa kohtelee. Sydäntä särkee kuvaus siitä, miten Mihail kumppaneineen raahaa luontokappaleita kohti "sivistystä" ja kuinka hukassa luontokappaleet ovat vankeutensa jälkeen. 

Keskeinen kysymys romaanissa on paitsi se, miten me ihmiset luontoa kohtelemme, myös se, mikä erottaa ihmisen eläimestä. Pohdittavaksi jää myös se, missä vaiheessa luonto ottaa vallan ja milloin ihminen joutuu myöntämään kyvyttömyytensä vastustaa luonnonvoimia. Kiehtovasti romaani pohtii myös sitä, miten ihminen tarvitsee niin luontoa kuin ihmistäkin.

Viimeiset on runsas mutta silti hyvin koossa pysyvä tarina, jossa on monenlaista tematiikkaa ilmastonmuutoksesta ihmisten yksityisimpiin tunteisiin ja ihmissuhteisiin. Romaani sisältää painavaa asiaa  ja uhkakuvia mutta antaa myös toivoa. Ehdottomasti se antaa aihetta ajatella.

Viimeisistä muualla: Kirjasähkökäyrä, Jorman lukunurkkaPaljon melua kirjoista ja Kirjanmerkkinä lentolippu.

Kommentit

  1. Maja Lunde sarja on hieno. Olen pitänyt joka kirjasta. Sininen ja Viimeiset oli sidottu hienosti yhteen, sillä niissä oli yksi yhteinen henkilöhahmo. Odotan kovasti neljättä kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin hauskaa huomata tuo Sinisestä tuttu henkilöhahmo Viimeisissä. Sininen ei oikein minuun uponnut, mutta tämä ja avausosa ovat molemmat jääneet vahvasti mieleen.

      Poista
  2. Olen tallettanut tämän Storytelissä kirjahyllyyni, vaan en ole vielä kuunnellut. Aika pitkä muistaakseni. Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä pituutta tosiaan on, mutta hyvin minä ainakin jaksoin. Tosin ehkä vähiten kiinnosti Mihailin tarina, mutta niinhän siinä usein käy, että joku tarinalinja ei ihan jaksa vetää muiden tavoin.
      Hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok