Siirry pääsisältöön

Paula Nivukoski: Mainingin varjo

Evalina seisahtui kalliolle, levitti kätensä. Koko maailma olisi heidän. Ei vain puutarhan syrjäiset polut myöhäisinä kesäiltoina tai raatihuoneen kellotapulin salainen vintti. Koko maailma. Evalina katseli saarta ja rakastui siihen heti.

Paula Nivukoski: Mainingin varjo
Otava 2020
381 sivua

Mainingin varjo vie lukijan yksinäiselle saarelle ja vuoteen 1911. Evalina ja Anders rakastuvat, minkä seurauksena papin tytär karkaa kotoaan ja päätyy asumaan vaatimattomiin oloihin köyhän kalastajansa kanssa. Eikä aikaakaan, kun pariskunta odottaa perheenlisäystä, vaikka laillinen vihkiminen puuttuukin.

Muutenkin tarinassa odotetaan paljon. Odotetaan vihkimistä, odotetaan miestä kala- tai kaupunkireissulta takaisin kotiin, odotetaan myrskyn tyyntymistä. Elämä on odottavaa ja ikään kuin jonkinlaisessa välitilassa olemista – muutos siintää jossakin – ja samalla hyvin verkkaista. Paljon ei saarella tapahdu, mutta sitä enemmän tapahtuu Evalinan päässä.

Nykyhetkeen sekoittuvat muistot Evalinan menneisyydestä, ja lukijalle käy selväksi, miksi nuori nainen oli valmis jättämään varsin hyväosaisen elämänsä sekä läheisensä ja lähtemään rakkautensa perässä kohti tuntematonta. Varakkaan pappilan tytär on alkuun jokseenkin avuton askareissa, jotka ovat Andersille arkipäivää, eikä elämä ole helppoa. Rakkauden ensi huuman hälvettyä pariskunta kohtaa arjen haasteet eikä mies aina suhtaudu suopeasti nuorikkonsa haparointiin.

Mainingin varjon lukija seuraa, miten kesä muuttuu syksyksi ja sitten talveksi. Samalla Evalina kasvaa pappilan tyttärestä kalastajan vaimoksi, joka joutuu pärjäämään yksinäisessä mökissä, kun puoliso on reissuillaan. Ja kun pakko on, keinot löytyvät.

Romaanissa on surumielisyyttä, joka kietoutuu yhteen ympäröivän luonnon kanssa. Saarella luonto on läsnä koko ajan, ja kun kesän kukoistus vaihtuu talven kylmyyteen, joutuu Evalina kaivamaan sisältään todellisen selviytyjän. Loppua kohden yhä keskeisempi kysymys onkin, selviytyykö päähenkilö vai joutuuko hän toteamaan luonnon voittajakseen.

Paula Nivukoski kirjoittaa taitavasti. Tarinaan rakentuu kielen keinoin pahaenteisyyttä ja alakuloa, jotka pitävät otteessaan. Kieli on tavattoman runollista ja kaunista mutta onnistuu samalla painottamaan Evalinaa ympäröivää uhkaa – ja se on taitavaa. Minun on silti pakko myöntää, että olen uupua kielen alle, ja romaani vahvistaakin sen, minkä olen aiemminkin todennut: runsailla kielikuvilla varustettu teksti ei ole varsinaisesti minua varten, vaikka suuresti ihailenkin taitoa, jota Nivukoski teoksellaan osoittaa. Vika ei siis ole kirjailijan vaan yksinomaan lukijan.

Ihailtavaa on se, miten vahvan ja vaikuttavan tarinan Nivukoski on kansien väliin saanut. Merimaiseman, runollisen kielen ja historian ystäville Mainingin varjoa voi lämpimästi suositella.

Mainingin varjosta muualla: Lukupino, Jorman lukunurkka, Kirjarouvan elämää ja Bibliofiilin päiväunia.

Helmet-lukuhaasteesta kuittaan kohdan 50: Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on