Siirry pääsisältöön

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

Gulffi roikotti kanisterin auton eteen, avasi konepellin ja alkoi lisätä öljyä moottoriin. Minä jatkoin kiillottamista ja trasseli tanssi auton pellillä hienoja kiemuroita. Halutti vihellellä. Ensin huulten välistä karkasi pelkkää suhinaa. Piti puhaltaa monta kertaa ennen kuin sain aikaiseksi ääntä. Kohta löysin oikean tavan ja onnistuin päästämään ilmaa huulten välistä niin että se kuulosti vihellykseltä. Keskityin ja onnistuin yhä paremmin. Trasseli pyöri pehmeästi musiikin tahdissa peltiä vasten. Mielessä hyrisi mukavasti ja oli aikuisen olo. 

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä
Karisto 2020
297 sivua

Anne Vuori-Kemilän Mustaa jäätä ei ollut kiinnittänyt huomiotani ennen kuin bongasin muutaman kehuvan blogiarvion (esimerkiksi Arja). Viimeistään Finlandia-ehdokkuus innoitti  tekemään varauksen kirjastoon, ja joululoman odotus kuluikin juonivetoisen ja tiheätunnelmaisen romaanin parissa sujuvasti.

Mustaa jäätä on rosoinen, karu ja tumma. On eksyksissä olevia henkilöhahmoja, räntäsadetta ja mielenterveyden pulmia. Ennen kaikkea on suvaitsemattomuutta ja kyvyttömyyttä kohdata toiset, antaa anteeksi. 

Epilogimainen aloitus lähtee liikkeelle siitä, mihin kaikki päättyy ja mistä kuitenkin kaikki tavallaan alkaa. Antti menee kutsuttuna syntymäpäiville ja löytää sekä päivänsankarin että tämän puolison kuolleena. Tämän jälkeen lähdetään kerimään auki tarinaa, jonka keskiössä on epäsovinnainen pari, Elffi ja Gulffi. Heitä tarkastelee lapsena Antti, joka uhmaa isänsä käskyjä ja on tekemisissä pariskunnan kanssa. Antti ei voi vastustaa Gulffin kiiltävää autoa ja työtarjouksia, joista tulee taskurahaa. Ei voi vastustaa, vaikka muu naapurusto katsoo paria karsaasti.

Isä ei sietänyt Elffiä tai Gulffia. Kiroili ja puhui rumasti silloin kun hän luuli etteivät lapset kuulleet, kuiskutti äidille että luonnottomia olivat, jumalattomia, ja väärin teki Esko kun ei häätänyt, saisi yläkertaan varmasti kunnon ihmisiäkin vuokralle.

Gulffi on raamikas ja ronski, Elffi pieni ja hauras. Gulffi – oikealtaan nimeltään Raili – haluaa pitää Elffistä – siis Siiristä – huolta mutta on tukossa menneisyytensä ja tunteidensa kanssa. Hyvä tarkoitus ei aina riitä, kun teot puhuvat puolestaan. Mustaa jäätä kuvaakin osuvasti sitä, miten tarkoitus ja lopputulos eivät aina tavoita toisiaan vaan lopputuloksena on pahaa mieltä ja sekasotkua.

Siiri on sairas eri tavoin. Kaatumatauti vaivaa, eikä mielikään aina pysy kirkkaana varsinkaan, kun yhteys ainoaan poikaan on poikki. Siiri on kuitenkin perimmiltään sovinnonhaluinen ja usuttaa Railinkin matkalle tämän lapsuudenkotiin puhumaan asiat halki ennen kuin on liian myöhäistä. Antista on kasvanut vuosien mittaan luottopakki, joka on  tälläkin reissulla mukana. Kun Antti seuraa Railin ja Siirin taistoa suvaitsemattoman ympäristön ja ahtaiden raamien keskellä, kasvaa hänestä samalla nuori mies, joka yrittää löytää oman paikkansa maailmassa. Kivutta ei sekään käy.

Kipuun sekoittuu eloa ja elämänmakua, eikä tapahtumien äärellä aina tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tragikoomisen tarinan kehykseksi asettuu mennyt Suomi, jossa luokkaerot ovat vahvat ja sovinnaisuuskäsitykset vielä vahvemmat. Kaikki tarinan kertojat – Raili, Siiri ja Antti – rimpuilevat kukin tavallaan normien ja tunteidensa keskellä. Millainen pitäisi olla, että kelpaa muille? Tai että kelpaa edes itselleen?

Mustaa jäätä ei varsinaisesti ole nautinnollinen lukukokemus kaikessa karuudessaan. Tarina on julma ja kantaa mukanaan väkivallan uhkaa mutta samalla se on elävä ja uskottavasti ihmisen mielenliikkeitä kuvaava. Ihmisen rikkinäisyys tuodaan esille vakuuttavasti, ja keskeiset henkilöt jäävät mieleen.

Anne Vuori-Kemilän romaanissta kirjoittavat myös Tuija, Mikko ja Riitta.

Kommentit

  1. Nyt jälkijunassa tänne. "Millainen pitäisi olla, että kelpaa muille?" Tämä on tosiaan kirjan avainkysymys.
    Kiinnostaa käydä katsoamssa, miten muut ovat kokeneet kirjan nyt kun olen sen itsekin lukenut. Pidän kovasti Vuori-Kemilän tyylistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut huomaavinani, että monenlaisia ajatuksia Mustaa jäätä herättää. Minäkin pidän Vuori-Kemilän tyylistä, jotenkin se sopii hyvin karuun tarinaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on