Siirry pääsisältöön

Maja Lunde: Viimeiset

Joka ilta hevoset tulevat takaisin. Joka ikinen ilta, aivan itsestään, ne palaavat portista sisään. Ne tietävät, että täällä on herkkuja. Ne tietävät, että täällä olen minä, niiden emäntä, se jolla on lempeä ääni, omenoita ja porkkanoita, vaikken ole enää pitkään aikaan antanut  niille herkkuja.

Mutta ennemmin tai myöhemmin vihreä ruoho alkaa vetää niitä poispäin. Ne huomaavat uutta ruohoa, uusia tupsuja, kurkottavat päätään, rouskuttavat, sulattavat ja siirtyvät eteenpäin. Aikuinen mongolianvillihevonen tarvitsee 3,5 kilogrammaa ruokaa päivässä. Se on aika monta heinänkortta. Ne ovat tehokkaita ruohonleikkureita. Ennemmin tai myöhemmin niiden on pakko tajuta, että ne tulevat toimeen ilman minua eikä totutusaitaus ole niiden koti. Vasta sitten ne ovat oikeasti villejä.

Maja Lunde: Viimeiset
Tammi 2020
alkuteos Przewalskis hest 2019
suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry
533 sivua 

Maja Lunden Mehiläisten historia avasi ilmastokvartetin ja jäi todella vaikuttavana lukukokemuksena mieleeni. Kakkososa Sininen oli vakuuttavan avauksen jälkeen suoranainen pettymys, ja niinpä tartuin hieman epäröiden kvartetin kolmanteen osaan. Viimeiset kuitenkin onnistuu ja tarjoaa minulle huomattavasti Sinistä vetävämmän lukukokemuksen. Niinpä luulen, että tulen aikanaan ilmastokvartetin päätösosaankin tarttumaan.

Aiemmista romaaneista tuttuun tapaan tässäkin romaanissa liikutaan eri aikatasoilla. 1800-luvun lopulla matkataan eläintieteilijä Mihailin kanssa Mongoliaan hakemaan villihevosia, jotka on tarkoitus sijoittaa eurooppalaisiin eläintarhoihin. 1990-luvulla eläinlääkäri Karin matkustaa Saksasta Mongoliaan palauttaakseen hevoset takaisin luontoon. Tulevaisuuteen matkataan Evan myötä, kun hänen kauttaan eletään vuoden 2064 Oslossa Romahduksen jälkeistä aikaa. Myös Evan elämään kuuluvat hevoset, joita hän ei halua jättää. Eikä hän voi niitä ottaa mukaansakaan lähteäkseen etsimään parempaa elämää.

Kaikkia aikatasoja ja henkilöitä yhdistää ainoa nykyään jäljellä oleva villihevoslaji. Romaani kertoo, kuinka prwewalskinhevonen saa nimensä ja kuinka se tuodaan Eurooppaan ihmisten ihmeteltäväksi. Hevosen rinnalla elää ja oppii ihminen, joka vuosisatojen kuluessa alkaa pohtia, kuinka eläimiä ja luontoa tulisi kohdella. Myöhempien aikojen henkilöt elävät aiempien eläneiden tekojen ja niiden seurausten kanssa, ja ehkä he myös näkevät kauemmas kuin aiemmin eläneet. Erityisen kriittisesti esi-isien toimia tarkastelee Evan nuori tytär Isa, joka ymmärtää, että toisinkin voisi olla.

Keskiössä romaanissa on upea, kaunis luontokappale, hevonen. Se symboloi luontoa mutta myös sitä, kuinka ihminen luontoa kohtelee. Sydäntä särkee kuvaus siitä, miten Mihail kumppaneineen raahaa luontokappaleita kohti "sivistystä" ja kuinka hukassa luontokappaleet ovat vankeutensa jälkeen. 

Keskeinen kysymys romaanissa on paitsi se, miten me ihmiset luontoa kohtelemme, myös se, mikä erottaa ihmisen eläimestä. Pohdittavaksi jää myös se, missä vaiheessa luonto ottaa vallan ja milloin ihminen joutuu myöntämään kyvyttömyytensä vastustaa luonnonvoimia. Kiehtovasti romaani pohtii myös sitä, miten ihminen tarvitsee niin luontoa kuin ihmistäkin.

Viimeiset on runsas mutta silti hyvin koossa pysyvä tarina, jossa on monenlaista tematiikkaa ilmastonmuutoksesta ihmisten yksityisimpiin tunteisiin ja ihmissuhteisiin. Romaani sisältää painavaa asiaa  ja uhkakuvia mutta antaa myös toivoa. Ehdottomasti se antaa aihetta ajatella.

Viimeisistä muualla: Kirjasähkökäyrä, Jorman lukunurkkaPaljon melua kirjoista ja Kirjanmerkkinä lentolippu.

Kommentit

  1. Maja Lunde sarja on hieno. Olen pitänyt joka kirjasta. Sininen ja Viimeiset oli sidottu hienosti yhteen, sillä niissä oli yksi yhteinen henkilöhahmo. Odotan kovasti neljättä kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin hauskaa huomata tuo Sinisestä tuttu henkilöhahmo Viimeisissä. Sininen ei oikein minuun uponnut, mutta tämä ja avausosa ovat molemmat jääneet vahvasti mieleen.

      Poista
  2. Olen tallettanut tämän Storytelissä kirjahyllyyni, vaan en ole vielä kuunnellut. Aika pitkä muistaakseni. Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä pituutta tosiaan on, mutta hyvin minä ainakin jaksoin. Tosin ehkä vähiten kiinnosti Mihailin tarina, mutta niinhän siinä usein käy, että joku tarinalinja ei ihan jaksa vetää muiden tavoin.
      Hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on