Ja sitten ne olivat yhdessä, jäätikön vesi ja meren vesi, ennen kuin aurinko veti taas pisarat puoleensa, nosti ne höyrynä ilmaan, yhä korkeammalle, pilviin, sinne missä painovoima ei niihin vaikuttanut.
 |
| Maja Lunde: Sininen Tammi 2019 Alkuteos Blå 2017 Suomentanut Katriina Huttunen 350 sivua |
Maja Lunden Sininen liikkuu kahdella aikatasolla. Vuonna 2017 Norjassa veneilee Signe, joka on "liian vanha itkemään" ja kantaa mukanaan menneisyyden muistoja. Muistot ovat kauniimmasta maailmasta, jossa lapsuudenkodin läheisiä koskia ei ollut vielä padottu. Toisaalta muistoissa on jatkuvasti mukana äiti, jonka kanssa naisella on kovin ristiriitainen suhde.
Vuonna 2041 tarinan minäkertoja on David, joka on paennut perheensä kanssa Ranskassa Argelèsin kylästä juosten. Pakomatkalla perhe on puolittunut, kun vaimo Anna ja poika August ovat kadonneet. David saapuu Lou-tyttärensä kanssa leiriin, johon ovat monet muutkin paenneet sietämättömiä olosuhteita. Kerta toisensa jälkeen David käy kysymässä vaimonsa ja lapsensa perään. Kerta toisensa jälkeen vastassa on tietämättömyys.
2010-luvulla eletään maailmassa, jossa ihmiset tekevät ratkaisevia päätöksiä. Vain reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin ihmiset kärsivät aiemmin tehtyjen tekojen seurauksista, pakenevat leviävää kuivuutta ja yrittävät löytää vettä.
Taivas oli yllämme sininen. Ei pilvenhattaraakaan. Sininen, aina sininen. Olin alkanut vihata sitä väriä.Romaani on kaiken kaikkiaan melko synkkä. Vuonna 2017 maailma on sellainen jollaisena me sen tunnemme, mutta ympäristöä tuhotaan innolla tärkeiden investointien vuoksi ja Signen mielen on vallannut katkeruus. Vuosi 2041 on kuivuutta, kuumuutta ja pakenevia ihmismassoja.
Sininen on Lunden ilmastokvartetin toinen osa. Mehiläisten historia oli avausosa, joka jäi vahvasti mieleen ja onnistui vaikuttamaan. Ehkä siksi odotukseni olivat Sinisen suhteen korkealla, ja valitettavasti ne eivät täyttyneet. Erilliset näkökulmat jäivät liian etäälle toisistaan enkä saanut henkilöhahmoista oikein kiinni. Heidän kohtalonsa eivät koskettaneet, vaikka hahmot sinänsä uskottavia ovatkin.
Lunde kirjoittaa kauniisti ja Katriina Huttusen käännös on toimiva. Sivuille mahtuu kuitenkin liikaa tyhjäkäyntiä ja tuntuu, että kokonaisuus ei oikein vedä. Muutenkin tarina jätti kylmäksi. Aihe on kyllä äärimmäisen tärkeä, mutta toteutus tuntuu ontuvan.
Sinisestä muualla: Taikakirjaimet ja Mummo matkalla.
Aihe on kyllä sen verran kiinnostava, että kirja hyppää lukulistalle.
VastaaPoistaKannattaa antaa tälle mahdollisuus, vaikka minä nyt napisenkin. :)
PoistaSamoilla mietteillä: molemmat aiheet kiinnostavia, mutta mehiläisten surinassa viihtyi mainiosti, tässä sinisessä hiersi joku vaikeasti määriteltävä siru kaiken matkaa. Eläinaiheisia teoksia lienee tulossa pari sarjan jatkoksi, joten ans'kattoo, kumpaan suuntaan kokonaisuus kallistuu:)
VastaaPoistaSen verran paljon mehiläisistä innostuin, että en anna Sinisen lannistaa vaan aion kyllä kvartetin parissa jatkaa tulevaisuudessa. :)
Poista