Olli Jalonen: Merenpeitto

Niin mitä me tiedämme maasta, merestä ja taivaasta lienee yhä vain hitunen. Sen tietäminen että tietää vähän on tietämään oppimisen alkua. Näin tahtoisin sinunkin ymmärtävän.

Olli Jalonen: Merenpeitto
Otava 2019
462 sivua

Olli Jalosen Merenpeitto jatkaa Finlandia-palkitussa Taivaanpallossa alkanutta tarinaa. Päähenkilö on edelleen nuori Angus, joka on asettunut – tai unohtunut – uuteen kotimaahansa. Viestin vieminen Saint Helenalta Iso-Britanniaan on venähtänyt vuosien mittaiseksi matkaksi ja seikkailuksi. Sinä aikana poika on kasvanut, muuttunut ja ennen kaikkea oppinut paljon uutta. Herra Halley on edelleen hänen oppi-isänsä ja mentorinsa, jonka kanssa edessä on uusia eksperimenttejä ja ennen pitkää myös pitkä matka meriteitse melkein toiselle puolelle maailmaa.

Kun Taivaanpallo jäi mieleen tietoa ja tiedettä arvostavana puheenvuorona, jatkaa Merenpeitto samalla linjalla. Maailmaa mittaamalla voi ymmärtää ja nähdä enemmän, ja uskon sijaan usein on kysymys enemmänkin tiedosta ja sitä kautta ymmärtämisestä. Kaiken keskellä on kuitenkin nuori mies, jolla on omia salaisia ja sykähdyttäviä toiveitaan, joka kaipaa kotiin, jännittää asettumista uuteen keksintöön, sukelluskelloon, ja on jotenkin niin sympaattinen, että sitä ei melkein kestä.

Samalla poika jää omine pyrkimyksineen parempiosaisten varjoon. Monin tavoin on selvää, että hän on melkein perheenjäsen ja melkein tutkija – mutta vain melkein. Kaitsija Halley osaa kyllä kiittää mutta osaa myös omia itselleen etevän pojan saavutukset. Ja siinäkin vallalla ovat nuorukaisen vankkumaton usko ihmiseen ja luottamus tulevaisuuteen.

Ja se tyyli. Taivaanpallosta tuttu kerronnan tapa ja rytmi on jälleen läsnä. Se viehättää ja vie mukanaan aivan omanlaisellaan poljennolla. Kaihoisa tarina on humaani ja viisas seikkailukertomus, joka jää vahvasti mieleen.

Merenpeitosta kirjoittavat myös ainakin Airi, Riitta ja Tuija.