Siirry pääsisältöön

Jari Tervo: Loiri.

Loiri teki 17-vuotiaana läpimurron elokuvassa (Pojat), 21-vuotiaana teatterissa (Lapualaisooppera), 23-vuotiaana televisiossa (Jatkoaika) ja 33-vuotiaana musiikissa (Eino Leino). Saavutus on suomalaisessa kulttuurielämässä ainutlaatuinen.
Jari Tervo: Loiri.
Otava 2019
719 sivua

Jari Tervon elämäkerta Vesa-Matti Loirista herätti kohua syksyllä ilmestyessään ja pelkistyi mediassa aika pitkälti siihen, miten runsaasti teoksessa käsitellään Loiri naisasioita ja seksiä. Halusin lukea kirjan nähdäkseni, mistä muusta teoksessa on kysymys – oletin, että 700 sivussa on pakko olla muutakin kuin seksiä. Painavampi syy oli se, että olen pitkään ihaillut Loiria niin näyttelijänä kuin laulajana, vaikka Turhapuro-fani en koskaan olekaan varsinaisesti ollut.

Loiri. on kirja minun makuuni. Loiri. ei ole kirja minun makuuni. Se on siis sekä että: kiinnostava ja puuduttava; hyvä ja huono.

En häiriinny seksistä, ei sitä kuitenkaan niin paljon ole. Enemmän häiriinnyn varsinkin alkuun siitä, miten lyhyttä lausetta Tervo viljelee ja miten asiat eivät tunnu sidostuvan toisiinsa. Loppua kohden teksti muuttuu sulavammaksi – tai sitten totun ilmaisuun, tiedä häntä.

On selvää, että seitsemäänsataan sivuun mahtuu runsaasti asiaa. Niin runsaasti, että paikoin mietin, olisiko voinut tiivistää, onko kaikki todella tarpeen. Toisaalta Tervo onnistuu kyllä luomaan kohteestaan vaikuttavan monipuolisen kuvan, jollaisen Vesa-Matti Loiri ansaitseekin. Mies on tavattoman ja uskomattoman monitaitoinen ja osaava, ja olisi häpeäksi, jos elämäkerta typistyisi vain Turhapuro-elokuviin. Tai niihin naisseikkailuihin.
Nocturnesta ja Lapin kesästä tuli Loirin ylivoimaisesti suosituimmat Leino-tulkinnat. Jälkimmäinen kävi jopa henkilötodistuksesta.
Välillä lukiessani turhaudun runsauteen, mutta kirjan kansien sulkeuduttua päällimmäiseksi tunteeksi jää haikeus. Vesa-Matti Loiri (tai Matti tai Loiri, kuten kirjassa puhutellaan) on elänyt valtavan vaiherikkaan elämän kuuluisuuksineen, iloineen ja murheineen. Kansien väliin muotoutuu kuva miehestä, joka on elänyt kovaa mutta myös kärsinyt ja surrut. Voi vain arvailla, minkälainen prosessi on ollut katsoa taaksepäin, kun tietää, että edessä on joka tapauksessa paljon vähemmän kuin takana.

Anna-Kaari Hakkarainen kirjoittaa romaanissaan Dioraama (Tammi 2019) seuraavasti: "Miksi muistoissa riidellään tai rakastetaan poikkeuksellisen paljon? Rakastellaan?" Ehkäpä siksi, että ihmisten kohtaamiset ja läheiset ihmissuhteet ovat kuitenkin niitä, jotka jäävät mieleen ja joita muistellaan elämän kääntyessä iltaan. Ehkäpä ne ovat Loirillekin olleet kaiken menestyksen keskellä tärkeimpiä.

Loiri. on elämäkerta, joka paljastaa paljon. Se kertoo paljon sellaista, mitä en Vesa-Matti Loirista aiemmin tiennyt. Ihan kaikkea en välttämättä olisi halunnutkaan tietää, mutta ainakaan teosta ei voi syyttää sievistelemisestä ja siloittelusta.

Loirin ovat selättäneet (kai tällainen verbi sallitaan tässä yhteydessä) myös ainakin Mari, Edith ja Matkalla eteenpäin.

Kommentit

  1. Täällä tunnustautuu toinen Loiri-fani. Turhapurot on kaikki katsottu aikanaan ja olivat silloin tärkeitä elokuvia elämässä. Toivat iloa ja naurua. En tiedä olenko Loirin muita elovaesiintymisiä nähnytkään. Mutta hänen Leino-tulkintojaan suorastaan rakastan ja kuuntelen niitä Youtubesta halutessani saavuttaa tiettyjä fiiliksiä. Loirin tulkinnat ovat minulle inspiraatiota antavia!

    En tiedä uskallanko silti lukea tätä kirjaa. Mielikuvani Loirista on positiivinen ja oikeastaan pelkään, että se romuttuisi jos lukisin kirjan. En halua, että se romuttuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaransa tässä kyllä on. :) Toisaalta pidin kyllä siitä, miten monipuolinen kuva Loirista kirjassa muotoutuu. Kirjan äärellä ymmärsin, että mielikuvani kirjan päähenkilöstä on ollut aika kapea.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii