Kukaan meistä ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Siinä epävarmuudessa meidän on elettävä, ja koska ajatus on sietämätön, unohdamme sen. Emme kokonaan mutta enimmäkseen – jotta voisimme jatkaa elämäämme, meidän on pakko. (Juha Itkonen: Ihmettä kaikki)
 |
| Juha Itkonen: Ihmettä kaikki Otava 2018 294 sivua Äänikirjan lukija Jussi Puhakka kesto 8 t 27 min Clare Mackintosh: Lopun jälkeen Gummerus 2019 426 sivua Alkuteos After the End Suomentaja Päivi Pouttu-Delière Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn kesto 14 t 23 min |
Kuuntelin hiljattain kaksi äänikirjaa, jotka käsittelevät samaa aihepiiriä: molemmissa vanhemmat joutuvat päättämään oman lapsensa kohtalosta. Se on tilanne, johon kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua ja jossa yleispätevät ja musta-valkoiset neuvot lienevät täysin tarpeettomia. Niin ainutlaatuisia nuo tilanteet ovat – ihan niin kuin elämäkin.
Juha Itkosen romaanin Ihmettä kaikki keskiössä on nelihenkinen perhe, johon odotetaan kolmatta lasta. Raskauden ensimmäisellä puoliskolla kuitenkin selviää, että vauvalla ei ole kaikki hyvin. Lapsivesi ei pysy kohdussa tai ainakaan sitä ei ole riittävästi, eikä lapsella ole mahdollisuuksia kehittyä ilman elämäneliksiiriä. Vanhempien on päätettävä hoitohenkilökunnan tietojen varassa mutta kuitenkin itsenäisesti, keskeytetäänkö raskaus vai yritetäänkö jatkaa.
Clare Mackintoshin romaanissa Lopun jälkeen Maxin ja Pipin ainoa poika on vakavasti sairas. Kaksivuotias Dylan kärsii aivokasvaimesta ja tulevaisuus näyttää lohduttomalta. Vanhemmat joutuvat päättämään, yritetäänkö poikaa vielä hoitaa vai lopetetaanko hoitotoimenpiteet, ja kun Max ja Pip eivät pääse asiasta yhteisymmärrykseen, päädytään oikeuteen.
Molempia teoksia leimaavat suru ja kipu. Tuntuu tavattoman murheelliselta, että vanhempien ilo lapsen saamisesta kääntyy suunnattomaksi suruksi ja vieläpä raskaaksi päätökseksi, jonka äärellä kaikki vaihtoehdot tuntuvat mahdottomilta. Surua teosten äärellä lisää se, että molempien taustalla ovat aidot kokemukset: Itkosen perheen tytär menehtyi ennen syntymäänsä ja Mackintoshinkin teos pohjautuu kirjailijan omaan perhehistoriaan.
Kirjojen äärellä vastaanottaja ajautuu eettisen pohdinnan äärelle: mikä on oikein? Helppoa on sanoa sivusta sitä ja tätä, mutta erityisesti Itkosen romaania lukiessa ymmärtää hieman syvemmin, kuinka valtavien kysymysten äärellä ollaan. Ihmettä kaikki käsittelee aihettaan kauniin viisaasti pohdiskellen ja kutsuu lukijansa mukaan pohdintaan.
Molemmissa romaaneissa kuvataan mielestäni todentuntuisesti sitä, mitä kriisitilanne tekee parisuhteelle. Ihmettä kaikki -romaanissa näkökulma on perheenisän, joka tuntee auttamatta jäävänsä sivuun siinä, missä vaimo Rose kantaa vauvaa sisällään ja tuntee vauvan läsnäolon miestään konkreettisemmin. Lopun jälkeen jakaa näkökulmia muillekin mutta Pip on se, joka huomaa ensimmäisenä jonkin olevan vialla ja viettää lähes kaiken aikansa sairaalassa. Mies jää tässäkin osin sivuun mutta ottaa toisaalta vahvan roolin pojan kohtalon ratkaisijana. Tärkeää on kuitenkin se, miten parisuhde ja tunteet muuttuvat, kun kuolema astuu kaiken keskelle. Itkosen romaanissa surun keskellä on toivo, jota tuo mukanaan erityisesti uusi odotus mutta myös se, miten pariskunta katsoo kohti yhteistä tulevaisuutta. Mackintoshin romaanissa lopputulema ei ole sama mutta valoa siinäkin on nähtävissä.
Lastenosastolla kukaan ei säpsähdellyt. Dylan oli yksi kymmenistä lapsista, jotka kantoivat haavoja sodasta jota ei ollut vielä voitettu. Ehkä hän viihtyi siellä juuri siksi: hän sopi joukkoon. (Clare Mackintosh: Lopun jälkeen)Sekä Lopun jälkeen että Ihmettä kaikki vetoavat tunteisiin. Ne osoittavat, miten pienestä kaikki voi olla kiinni ja miten suuresta asiasta ihmiselämässä on kysymys. Molemmista en kuitenkaan lumoudu samalla tavoin.
Ihmettä kaikki on upea romaani kaikessa viisaudessaan. Se sykähdyttää ja herättää ajatuksia. Itkonen kirjoittaa niin hienosti, että useaan kertaan tekee mieli pysähtyä painavien ja niin oikealta tuntuvien sanojen äärelle.
Lopun jälkeen puolestaan on vahvasti juonivetoinen tarina, jonka keskiössä on kysymys siitä, mikä on ihmisarvoista elämää. Kirjailija ei halua tarjota valmista ratkaisua vaan tuo esille kaksi vaihtoehtoa ja jättää lukijan päättämään. Alkuun ajattelin, että ratkaisu on varsin oivallinen, mutta jossain vaiheessa huomasin miettiväni, vieläkö tarina vain jatkuu ja jatkuu. Vaikka romaani on vetävä ja vahva, on se mielestäni myös liian pitkitetty.
Clare Mackintoshin romaanista muualla: Kirja vieköön!, Luetut.net ja Kirjanmerkkinä lentolippu.
Juha Itkosen romaanista: Kujerruksia, Eniten minua kiinnostaa tie ja Järjellä ja tunteella.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.