Siirry pääsisältöön

Jari Tervo: Loiri.

Loiri teki 17-vuotiaana läpimurron elokuvassa (Pojat), 21-vuotiaana teatterissa (Lapualaisooppera), 23-vuotiaana televisiossa (Jatkoaika) ja 33-vuotiaana musiikissa (Eino Leino). Saavutus on suomalaisessa kulttuurielämässä ainutlaatuinen.
Jari Tervo: Loiri.
Otava 2019
719 sivua

Jari Tervon elämäkerta Vesa-Matti Loirista herätti kohua syksyllä ilmestyessään ja pelkistyi mediassa aika pitkälti siihen, miten runsaasti teoksessa käsitellään Loiri naisasioita ja seksiä. Halusin lukea kirjan nähdäkseni, mistä muusta teoksessa on kysymys – oletin, että 700 sivussa on pakko olla muutakin kuin seksiä. Painavampi syy oli se, että olen pitkään ihaillut Loiria niin näyttelijänä kuin laulajana, vaikka Turhapuro-fani en koskaan olekaan varsinaisesti ollut.

Loiri. on kirja minun makuuni. Loiri. ei ole kirja minun makuuni. Se on siis sekä että: kiinnostava ja puuduttava; hyvä ja huono.

En häiriinny seksistä, ei sitä kuitenkaan niin paljon ole. Enemmän häiriinnyn varsinkin alkuun siitä, miten lyhyttä lausetta Tervo viljelee ja miten asiat eivät tunnu sidostuvan toisiinsa. Loppua kohden teksti muuttuu sulavammaksi – tai sitten totun ilmaisuun, tiedä häntä.

On selvää, että seitsemäänsataan sivuun mahtuu runsaasti asiaa. Niin runsaasti, että paikoin mietin, olisiko voinut tiivistää, onko kaikki todella tarpeen. Toisaalta Tervo onnistuu kyllä luomaan kohteestaan vaikuttavan monipuolisen kuvan, jollaisen Vesa-Matti Loiri ansaitseekin. Mies on tavattoman ja uskomattoman monitaitoinen ja osaava, ja olisi häpeäksi, jos elämäkerta typistyisi vain Turhapuro-elokuviin. Tai niihin naisseikkailuihin.
Nocturnesta ja Lapin kesästä tuli Loirin ylivoimaisesti suosituimmat Leino-tulkinnat. Jälkimmäinen kävi jopa henkilötodistuksesta.
Välillä lukiessani turhaudun runsauteen, mutta kirjan kansien sulkeuduttua päällimmäiseksi tunteeksi jää haikeus. Vesa-Matti Loiri (tai Matti tai Loiri, kuten kirjassa puhutellaan) on elänyt valtavan vaiherikkaan elämän kuuluisuuksineen, iloineen ja murheineen. Kansien väliin muotoutuu kuva miehestä, joka on elänyt kovaa mutta myös kärsinyt ja surrut. Voi vain arvailla, minkälainen prosessi on ollut katsoa taaksepäin, kun tietää, että edessä on joka tapauksessa paljon vähemmän kuin takana.

Anna-Kaari Hakkarainen kirjoittaa romaanissaan Dioraama (Tammi 2019) seuraavasti: "Miksi muistoissa riidellään tai rakastetaan poikkeuksellisen paljon? Rakastellaan?" Ehkäpä siksi, että ihmisten kohtaamiset ja läheiset ihmissuhteet ovat kuitenkin niitä, jotka jäävät mieleen ja joita muistellaan elämän kääntyessä iltaan. Ehkäpä ne ovat Loirillekin olleet kaiken menestyksen keskellä tärkeimpiä.

Loiri. on elämäkerta, joka paljastaa paljon. Se kertoo paljon sellaista, mitä en Vesa-Matti Loirista aiemmin tiennyt. Ihan kaikkea en välttämättä olisi halunnutkaan tietää, mutta ainakaan teosta ei voi syyttää sievistelemisestä ja siloittelusta.

Loirin ovat selättäneet (kai tällainen verbi sallitaan tässä yhteydessä) myös ainakin Mari, Edith ja Matkalla eteenpäin.

Kommentit

  1. Täällä tunnustautuu toinen Loiri-fani. Turhapurot on kaikki katsottu aikanaan ja olivat silloin tärkeitä elokuvia elämässä. Toivat iloa ja naurua. En tiedä olenko Loirin muita elovaesiintymisiä nähnytkään. Mutta hänen Leino-tulkintojaan suorastaan rakastan ja kuuntelen niitä Youtubesta halutessani saavuttaa tiettyjä fiiliksiä. Loirin tulkinnat ovat minulle inspiraatiota antavia!

    En tiedä uskallanko silti lukea tätä kirjaa. Mielikuvani Loirista on positiivinen ja oikeastaan pelkään, että se romuttuisi jos lukisin kirjan. En halua, että se romuttuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaransa tässä kyllä on. :) Toisaalta pidin kyllä siitä, miten monipuolinen kuva Loirista kirjassa muotoutuu. Kirjan äärellä ymmärsin, että mielikuvani kirjan päähenkilöstä on ollut aika kapea.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...