Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt

"Noin sata vuotta sitten nuori vallankumouksellinen Eugene Leviné piti viimeisen puheenvuoronsa oikeudessa juuri ennen kuin hänet ammuttiin, ja hän kutsui itseään ja kommunistitovereitaan lomaileviksi kuolleiksi. Meidän päivinämme ainoastaan sattuma määrittää ketkä hukkuvat mereen jossain Afrikan ja Euroopan välillä ja ketkä eivät. Siinä mielessä jokainen afrikkalainen pakolainen on yhtä aikaa sekä elävä että kuollut, Richard ajattelee."

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt
Tammi 2019
Alkuteos Gehen, ging, gegangen 2015
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
415 sivua

Jenny Erpenbeck on minulle kirjailijana aivan uusi tuttavuus. Päätin tutustua häneen, kun huomasin romaanin Mennä, meni, mennyt keräävän kiitosta. Jo kirjan nimi on kiinnostava, se jää mieleen ja on kiehtovan moniulotteinen.

Tarinan päähenkilö on emeritusprofessori Richard, joka ajautuu keskelle eurooppalaista pakolaiskriisiä. Entinen itäsaksalainen kohtaa kotikaupungissaan Libyan kautta Eurooppaan tulleita pakolaisia, vaikka ensin ohittaakin näiden leirin huomaamatta sitä lainkaan. Leskimies päätyy tutustumaan pakolaisiin ja heidän taustoihinsa, ja samalla hän tarkastelee itseään ja elämäänsä, josta suuri osa kului muurin rajaamassa kaupungissa. Edelleen Richardilla on vaikeuksia ajoittain ymmärtää kaikkea länsimaiseen elämänmenoon kuuluvaa.

Richard voisi hyvin käpertyä itseensä ja omaan olemiseensa. Vaimo on kuollut ja rakastajatar lähtenyt, työ ei enää säätele elämää. Hän voisi tyytyä siihen. Niin hän ei kuitenkaan tee vaan lähtee tutkimusmatkalle. Hän opettaa pakolaisille saksaa, eräälle heistä pianonsoittoa. Mutta ennen kaikkea hän haastattelee heitä, esittää kysymyksiä ja jättää myös kysymättä, kun ei tiedä, mitä ja miten kysyä. Olennaista kuitenkin on se, että hän kohtaa pakolaiset yksilöinä, perehtyy heidän vaiheisiinsa ja heihin ihmisinä.

Kaiken taustalla on jatkuvasti laki, EU:n ja Saksan byrokratia ja maahanmuuttopolitiikka. Pakolaisten tilanne näyttää toivottomalta, sillä heiltä vaaditaan omituisia asioita. Samaan aikaan tuntuu siltä, että heiltä viedään tulevaisuus. Pakolaiset pakotetaan outoon välitilaan odottamaan päätöstä, jonka useimmat tietävät olevan heidän kannaltaan huonoin mahdollinen.

Sota tuhoaa kaiken, Awad sanoo: perheen, ystävät, paikkakunnat, joissa on asunut, työn, arjen. Muukalaisella, Awad sanoo, ei ole enää mitään valinnanvaraa. Ei tietoa minne mennä. Ei mitään tietoa mistään.

Mennä, meni, mennyt asettaa hienolla tavalla vastakkain kasvottoman byrokratian ja yksilön. Richard saa tietää, että jokaisella pakolaisella on tarinansa ja historiansa. Joillakin se on niin raastava, ettei siitä pysty puhumaan ääneen. Samalla vastakkain asettuvat länsimainen hyvinvointi ja maahan tulleiden huono-osaisuus. Saksalaisen ruohonleikkurin hinnalla saa Nigeriasta kunnollisen maapalan.

Hienosti romaanissa kuvataan myös sitä, miten ihmiset suhtautuvat niihin, joilla ei ole oikeastaan yhtään mitään. Moni ryhtyy auttamaan, mutta samaan aikaan Richard tietää, että joitakin ei kannata edes pyytää.

Jenny Erpenbeck kirjoittaa vakuuttavasti edelleen ajankohtaisista asioista. Vaikka henkilöt ovat kokeneet kovia, romaanissa ei sorruta mässäilyyn tai patetiaan. Ennemminkin kerrotaan todeten, ja lukijalle jää tilaa tehdä omat päätelmänsä. Kaiken kaikkiaan Mennä, meni, mennyt on todella upea romaani, joka jää taatusti mieleen.

Jämpti kerrontatyyli, toteaa Riitta. Mikko muistuttaa, että harva pakolainen lähtee liikkeelle ilman syytä. Puhutteleva, määrittelee Tiina, ja Kaisa määrittelee teoksen älykkääksi.

Vaikka teos on henkilöhahmojaan myöten hyvin miehinen, on sen kirjoittaja nainen. Niinpä tämäkin teos sopii kirjablogien naistenviikkoon.

Helmet 2019: 44. Kirja kertoo Berliinistä.
Keski-kirjastot 2019: 48. Keltaisen kirjaston kirja.