Siirry pääsisältöön

Katri Lipson: Kaikkein haikein leikki

"Minä olisin antanut sinulle sen nimen, mutta äitisi ei halunnut. Minulle olet ollut aina Sebastian. Nyt tiedät sitten senkin."
Katri Lipson: Kaikkein haikein leikki
Tammi 2019
218 sivua

Leikiltä tuntuu Katri Lipsonin romaanin Kaikkein haikein leikki lukeminen. Ei siinä mielessä, että lukeminen olisi kepeää ja vaivatonta vaan siinä mielessä, että tarina tuntuu leikittelevän lukijansa kanssa, pakenevan ulottuvilta kikattavan lapsen lailla juuri silloin, kun tuntuu, että siitä on saanut jonkinlaisen otteen. Tähänastisen vuoden erikoisimpia lukukokemuksia, epäilemättä.

Romaani muodostuu kuudesta episodista, jotka ovat vain löyhästi yhteydessä toisiinsa. Vai ovatko sittenkin enemmänkin? Kaikissa on mukana Sebastian, kaihoisan katseen kohde, ihailtu ja kaivattu. Hän on salaperäinen ja tavoittamaton mutta kuitenkin läsnä – ajoittain sivussa, ajoittain hyvinkin tiiviisti osana tarinaa, mutta aina jonkun ajatuksissa.
Viimein mies oivaltaa, ettei poikaa ole olemassa. Ei siksi, että mies on hänet kuvitellut, vaan poika itse on itsestään niin tyystin tietämätön.
Vaikka tarina pyrkii leikittelemään ja etääntyy ajoittain, on siinä samalla jotain hyvin intensiivistä. Miljöökuvaus vetoaa ja saa aistit virittymään, tunnelma on käsinkosketeltava. Kieli kiinnittää taatusti huomion, se vie vastustelematta tarinaa eteenpäin ja ajoittain pitkät virkkeet saavat kaipaamaan hengähdystaukoa mutta eivät anna lupaa lopettaa.

Tunteilla on kummallinen voima. Sebastian on palavien tunteiden kohde mutta samalla kaltoin kohdeltu ja alistettu. Romaanin päätyttyä tulee miettineeksi, mitä tunteet saavat ihmiset toisilleen tekemään. Tulee mietittyä myös sitä, mitä juuri luin.


Naistenviikko kirjablogeissa jatkuu tällä Katri Lipsonin romaanilla. Teemaviikkoa emännöi Tuija.

Keski-kirjastot 2019 -lukuhaasteesta kuittaan kohdan 1, Kirja jossa ollaan metsässä. Metsä ei ole mijöönä läheskään koko aikaa, mutta yhdessä luvussa metsä on merkittävässä osassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?