"Joskus sanotaan, että todellisia hovimestareita on vain Englannissa. Muissa maissa on vain miespalvelijoita, käytettiinpä heistä mitä nimitystä hyvänsä. Minä olen taipuvainen uskomaan, että asia on juuri niin. Mannermaalaisista ei ole kovimestareiksi, koska heiltä ihmislajina puuttuu kyky tukahduttaa tunteensa – kyky joka on ominainen vain englantilaiselle rodulle."
Kesällä 1956 hovimestari Stevens lähtee matkalle Länsi-Englantiin – ja samalla menneisyyteensä. Matkan tarkoituksena on käydä tapaamassa entistä työtoveria, taloudenhoitajana työskennellyttä neiti Kentonia. Samalla Stevens palaa vuosiinsa lordi Darlingtonin palveluksessa ja tarkastelee vääjäämättömästi muuttuvaa maailmaa.
Pitkän päivän ilta on yhdellä sanalla sanottuna ihastuttava. Se on vaikuttava englantilaisuuden kuvaus, täynnä menneen maailman brittitunnelmaa. Samalla se on kuvaus miehestä, joka on säntillinen ja luotettava mutta ei kovin nokkela sosiaalisissa suhteissaan. Stevensin hahmo on uskottava ja hänen äänensä vaikuttava kaikessa arvokkuudessaan. Hovimestarin puhetapa on viimeistä piirtoa myöten hiottua ja yhtenäistä.
Näennäisesti romaanissa ei tapahdu paljoakaan, mutta lopulta kysymys on suurista asioista. Tunnelma on melankolinen ja kaunis, ja päällimmäisenä mieleen jääkin juuri tunnelma. Lukuisa on samaa mieltä, ja hänen blogistaan löytyy linkkejä muiden bloggaajien ajatuksiin.
Helmet 2018: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Helene Bützowille myönnettiin kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 2001.
Kirjankansibingo: maaseutu.
 |
| Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (Tammi 2017) Alkuteos The Remains of the Day 1989 Suomentanut Helene Bützow 283 sivua |
Pitkän päivän ilta on yhdellä sanalla sanottuna ihastuttava. Se on vaikuttava englantilaisuuden kuvaus, täynnä menneen maailman brittitunnelmaa. Samalla se on kuvaus miehestä, joka on säntillinen ja luotettava mutta ei kovin nokkela sosiaalisissa suhteissaan. Stevensin hahmo on uskottava ja hänen äänensä vaikuttava kaikessa arvokkuudessaan. Hovimestarin puhetapa on viimeistä piirtoa myöten hiottua ja yhtenäistä.
Oli todellakin verratonta seisoa siellä ylhäällä, kuulla kesän äänet ympärillään ja tuntea kevyt tuulenviri kasvoillaan. Käsitykseni mukaan juuri silloin, kun katselin maisemaa, mielialani alkoi ensi kerran virittyä edessä olevaan matkaano sopivaksi.Romaani on myös rakkaustarina. Neiti Kentonin ja Stevensin suhde on ammatillinen mutta samalla pinnan alla kytee. Arvokkuus säilyy tässäkin suhteessa, ja lukijan pääteltäväksi jätetään paljon.
Näennäisesti romaanissa ei tapahdu paljoakaan, mutta lopulta kysymys on suurista asioista. Tunnelma on melankolinen ja kaunis, ja päällimmäisenä mieleen jääkin juuri tunnelma. Lukuisa on samaa mieltä, ja hänen blogistaan löytyy linkkejä muiden bloggaajien ajatuksiin.
Helmet 2018: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Helene Bützowille myönnettiin kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 2001.
Kirjankansibingo: maaseutu.
Hieno kirja! Luin sen aikoja sitten. Aloitin jokin aikaa sitten kuuntelemaan kirjaa äänikirjana, ja yllätyin: ei toiminut minulle. Nyanssit ja niiden nautinto välittyi minulle vain luettuna. Joskus käy niin.
VastaaPoistaOn tosiaan hieno kirja. Jokin tyylissä on sellaista, että voin hyvin kuvitella kirjan toimivan parhaiten paperilta luettuna.
Poista