Siirry pääsisältöön

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

"Joskus sanotaan, että todellisia hovimestareita on vain Englannissa. Muissa maissa on vain miespalvelijoita, käytettiinpä heistä mitä nimitystä hyvänsä. Minä olen taipuvainen uskomaan, että asia on juuri niin. Mannermaalaisista ei ole kovimestareiksi, koska heiltä ihmislajina puuttuu kyky tukahduttaa tunteensa – kyky joka on ominainen vain englantilaiselle rodulle."

Kazuo Ishiguro:
Pitkän päivän ilta
(Tammi 2017)
Alkuteos The Remains of the Day 1989
Suomentanut Helene Bützow
283 sivua
Kesällä 1956 hovimestari Stevens lähtee matkalle Länsi-Englantiin – ja samalla menneisyyteensä. Matkan tarkoituksena on käydä tapaamassa entistä työtoveria, taloudenhoitajana työskennellyttä neiti Kentonia. Samalla Stevens palaa vuosiinsa lordi Darlingtonin palveluksessa ja tarkastelee vääjäämättömästi muuttuvaa maailmaa.

Pitkän päivän ilta on yhdellä sanalla sanottuna ihastuttava. Se on vaikuttava englantilaisuuden kuvaus, täynnä menneen maailman brittitunnelmaa. Samalla se on kuvaus miehestä, joka on säntillinen ja luotettava mutta ei kovin nokkela sosiaalisissa suhteissaan. Stevensin hahmo on uskottava ja hänen äänensä vaikuttava kaikessa arvokkuudessaan. Hovimestarin puhetapa on viimeistä piirtoa myöten hiottua ja yhtenäistä.
Oli todellakin verratonta seisoa siellä ylhäällä, kuulla kesän äänet ympärillään ja tuntea kevyt tuulenviri kasvoillaan. Käsitykseni mukaan juuri silloin, kun katselin maisemaa, mielialani alkoi ensi kerran virittyä edessä olevaan matkaano sopivaksi.
Romaani on myös rakkaustarina. Neiti Kentonin ja Stevensin suhde on ammatillinen mutta samalla pinnan alla kytee. Arvokkuus säilyy tässäkin suhteessa, ja lukijan pääteltäväksi jätetään paljon.

Näennäisesti romaanissa ei tapahdu paljoakaan, mutta lopulta kysymys on suurista asioista. Tunnelma on melankolinen ja kaunis, ja päällimmäisenä mieleen jääkin juuri tunnelma. Lukuisa on samaa mieltä, ja hänen blogistaan löytyy linkkejä muiden bloggaajien ajatuksiin.

Helmet 2018: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Helene Bützowille myönnettiin kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 2001.

Kirjankansibingo: maaseutu.



Kommentit

  1. Hieno kirja! Luin sen aikoja sitten. Aloitin jokin aikaa sitten kuuntelemaan kirjaa äänikirjana, ja yllätyin: ei toiminut minulle. Nyanssit ja niiden nautinto välittyi minulle vain luettuna. Joskus käy niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hieno kirja. Jokin tyylissä on sellaista, että voin hyvin kuvitella kirjan toimivan parhaiten paperilta luettuna.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...