Siirry pääsisältöön

Eeva Rohas: Raivo

"Koti oli muuttunut tyhjäksi terraarioksi, kun he sinä iltana tulivat takaisin. Hämärsi jo mutta ilma oli edelleen hautovan kuuma. Piti avata parvekkeen ovi ja makuuhuoneen ikkuna. Päästätkö äiti kärpäset sisään, tyttö kysyi. Mutta silloin Tuuli ei ajatellut kärpäsiä."
Eeva Rohas:
Raivo
(Otava 2018)
270 sivua

Raivo on lisko, joka pelästyessään pudottaa häntänsä. Se on rakas Lunalle, tytölle, jonka vanhemmat ovat asettuneet erilleen. Tuuli-äiti tuskailee uuden elämäntilanteen ja käännöstöiden kanssa, Ilja-isä haluaa perheensä takaisin ja yrittää pyristellä irti alkoholismistaan. Elena taas haluaa pelastaa Iljan ja samalla itsensäkin.
Minä olen Elena ja alkoholisti.
Raivo on melankolinen kertomus risteävistä ihmiskohtaloista ja toteutumattomista unelmista; siitä, miten asiat eivät menekään suunnitellulla tavalla vaan elämä yllättää.
Tehdään kaikki niin kuin puhuttiin jo silloin monta vuotta sitten. Siitä tulee ihana matka. 
Romaanin nykyhetkessä Tuuli ja Ilja ovat jo eronneet ja kumpikin kipuilee. Takaumissa palataan suhteen alkuun, siihen kun kaikki oli vielä avoinna ja mahdollista. Nykyhetkessä yritetään löytää tietä eteenpäin ja selvitä tilanteessa, jonka ei pitänyt tulla. Murheellista on, että ydinongelma on alkoholi, joka tuntuu sekoittavan asioita entisestään. Ainakaan Ilja ei kykene löytämään oikeasti toimivia keinoja saavuttaakseen tavoitteensa, sillä pullon voima on liian vahva.

Siinä onkin kirjan ydin. Alkoholismi satuttaa ja rikkoo, ja vaikka aikeet olisivat hyvät, päätyy alkoholismiin sairastunut toimimaan itseäänkin vastaan.

Tarinaa kerrotaan Lunan, Tuulin ja Elenan näkökulmista. Lunan osuuksissa kieli ei aina vakuuta mutta muutoin tytön tunteita ja kokemuksia kuvataan vaikuttavasti. Ilja jää etäämmälle mutta silti hänestä saa riittävän kuvan, ja keskeiset henkilöt tulevat juuri sopivasti lähelle niin, että kun tarinan kliimaksi lähestyy, on kirjaa mahdotonta jättää kesken.

Raivo on taitavasti rakennettu romaani, jossa on sopivasti monikerroksisuutta (nimeä myöten!) ja ajatuksia herättäviä tilanteita. Tarina vetoaa tunteisiin eikä osoittele vaan jättää sisältöä myös lukijan haltuun. Eeva Rohaksella on taito kirjoittaa siten, että rivien väliin jää paljon, ja tuo taito tuntuu vain vahvistuvan kirja kirjalta.

Muualla: Kirjasähkökäyrä, Tässä kaupungissa tuulee aina ja Kirjasta kirjaan.

Helmet 2018 -lukuhaaste: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana.

Kommentit

  1. Kiitos Jonna <3
    Olen samaa mieltä, että taitavasti rakennettu romaani ja pidin kovasti kirjan nimestä, sillä se jo sai fiilikset ärhäköitymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi on tosiaan onnistunut. Niin kuin koko romaani! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy