Siirry pääsisältöön

Eeva Rohas: Raivo

"Koti oli muuttunut tyhjäksi terraarioksi, kun he sinä iltana tulivat takaisin. Hämärsi jo mutta ilma oli edelleen hautovan kuuma. Piti avata parvekkeen ovi ja makuuhuoneen ikkuna. Päästätkö äiti kärpäset sisään, tyttö kysyi. Mutta silloin Tuuli ei ajatellut kärpäsiä."
Eeva Rohas:
Raivo
(Otava 2018)
270 sivua

Raivo on lisko, joka pelästyessään pudottaa häntänsä. Se on rakas Lunalle, tytölle, jonka vanhemmat ovat asettuneet erilleen. Tuuli-äiti tuskailee uuden elämäntilanteen ja käännöstöiden kanssa, Ilja-isä haluaa perheensä takaisin ja yrittää pyristellä irti alkoholismistaan. Elena taas haluaa pelastaa Iljan ja samalla itsensäkin.
Minä olen Elena ja alkoholisti.
Raivo on melankolinen kertomus risteävistä ihmiskohtaloista ja toteutumattomista unelmista; siitä, miten asiat eivät menekään suunnitellulla tavalla vaan elämä yllättää.
Tehdään kaikki niin kuin puhuttiin jo silloin monta vuotta sitten. Siitä tulee ihana matka. 
Romaanin nykyhetkessä Tuuli ja Ilja ovat jo eronneet ja kumpikin kipuilee. Takaumissa palataan suhteen alkuun, siihen kun kaikki oli vielä avoinna ja mahdollista. Nykyhetkessä yritetään löytää tietä eteenpäin ja selvitä tilanteessa, jonka ei pitänyt tulla. Murheellista on, että ydinongelma on alkoholi, joka tuntuu sekoittavan asioita entisestään. Ainakaan Ilja ei kykene löytämään oikeasti toimivia keinoja saavuttaakseen tavoitteensa, sillä pullon voima on liian vahva.

Siinä onkin kirjan ydin. Alkoholismi satuttaa ja rikkoo, ja vaikka aikeet olisivat hyvät, päätyy alkoholismiin sairastunut toimimaan itseäänkin vastaan.

Tarinaa kerrotaan Lunan, Tuulin ja Elenan näkökulmista. Lunan osuuksissa kieli ei aina vakuuta mutta muutoin tytön tunteita ja kokemuksia kuvataan vaikuttavasti. Ilja jää etäämmälle mutta silti hänestä saa riittävän kuvan, ja keskeiset henkilöt tulevat juuri sopivasti lähelle niin, että kun tarinan kliimaksi lähestyy, on kirjaa mahdotonta jättää kesken.

Raivo on taitavasti rakennettu romaani, jossa on sopivasti monikerroksisuutta (nimeä myöten!) ja ajatuksia herättäviä tilanteita. Tarina vetoaa tunteisiin eikä osoittele vaan jättää sisältöä myös lukijan haltuun. Eeva Rohaksella on taito kirjoittaa siten, että rivien väliin jää paljon, ja tuo taito tuntuu vain vahvistuvan kirja kirjalta.

Muualla: Kirjasähkökäyrä, Tässä kaupungissa tuulee aina ja Kirjasta kirjaan.

Helmet 2018 -lukuhaaste: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana.

Kommentit

  1. Kiitos Jonna <3
    Olen samaa mieltä, että taitavasti rakennettu romaani ja pidin kovasti kirjan nimestä, sillä se jo sai fiilikset ärhäköitymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi on tosiaan onnistunut. Niin kuin koko romaani! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…