Siirry pääsisältöön

Suvi-Tuuli Junttila: Minne matka, lapanen?

"Mitä tämä on? Mihin kummaan olen joutunut? pieni lapanen ihmettelee. Jäljet lumessa loittonevat yhä kauemmas ja kauemmas..."
Suvi-Tuuli Junttila: Minne matka, lapanen?
(Schildts & Söderströms 2014)
60 sivua
Suvi-Tuuli Junttilan kuvitus on kaunista katseltavaa.
Suvi-Tuuli Junttilan lastenkirja Minne matka, lapanen? kertoo lapasesta, joka joutuu eksyksiin. Lapanen kohtaa metsässä tammenterhon, josta se saa kaverin matkalleen. Pian seuraan liittyy myös keltainen korkki, ja seikkailu alkaa.

Minne matka, lapanen? on hämmästyttävän kaunis teos. Tekstiä on vähän ja se jää sivuosaan, jos toki kertoo viehättävän tarinan. Mutta kuvat vievät kirjasta oikeutetusti päähuomion: ne ovat upeita. Takakansitekstin mukaan Suvi-Tuuli Junttila on valokuvannut kirjaa varten pienoismaailmoja. Kuvissa riittääkin tutkimista, kun miettii, miten kunkin aukeaman maailmat on rakennettu.

Luulenkin, että kirjalla on paljon annettavaa eri-ikäisille lukijoille. Meidän perheemme pienokainen jaksoi katsella kuvia, jotka vaihtuivat melko nopeasti, koska tarinan lukeminen ei vienyt kauan aikaa. Hieman isommat lapset jaksavat varmasti paremmin keskittyä itse tarinaan ja jännittää lapasen ja sen tovereiden seikkailua sekä katsella kuvia. Aikuiselle kirja tarjosi yllättävän elämyksen hienojen kuvien keskellä. Kirjan ääreen teki mieli pysähtyä ihmettelemään.

Tästä kirjasta on kirjoittanut myös Suvikukka.

Sain kirjan kustantajalta, kiitos!

Kommentit

  1. Mmmm :)! Kuulostaa niin samanlaiselta kuin 1. kirja! Voi toiv saan tämän pian käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Ja minun pitäisi saada tuo Missä, tässä, jossakin käsiini. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok