– Meidän pitää kertoa sulle jotain tästä meidän kodista, isä sanoi lopulta. – Tämä talo on ollut olemassa melkein kaksisataa vuotta, ja niin pitkässä ajassa ehtii tapahtua kaikenlaista. Hyvää ja pahaa. Lähes kaikki täällä asuneet perheet on olleet ihan tavallisia, eläneet niin kuin nyt yleensä eletään, mutta ennen meitä täällä asui perhe, jolle kävi pahasti.
Lennin perhe muuttaa uuteen kotiin, jota varjostaa synkeä menneisyys. Viereisessä autiotalossa majailee Pasi, jolla on yhteyksiä Lennin uuden asuintalon murheeseen. Pasi saa seurakseen nuoren Valon, joka ei onnistu pysymään kuivilla vaan tarvitsee huumausaineannoksensa päivittäin. Valon äiti Niina etsii turvapaikkaa kerrostalosta. Kaikkia yhdistää pieni tehdaskaupunki ja se, että kaikilla on omat varjonsa.
Ehkä murheellisimmilta tuntuvat pienen Lennin varjot. Alakouluikäisenä hän joutuu kantamaan vastuuta perheestään, suree isän vointia ja yrittää löytää paikkansa uusista ympyröistä. Pienen ihmisen kokemusmaailma piirtyy esiin kauniisti ja uskottavasti: Lenni tuntuu todelliselta ja hänen hahmonsa vetoaa tunteisiin.
Koskettavaa on myös se, minkälaista varjoa – ja Valoa – Niina kantaa mukanaan. Narkomaanipojan äidin maailmaa kuvataan sitäkin tavalla, joka tuntuu hyvin mahdolliselta. Se myös riipaisee: kukapa vanhempi ei olisi miettinyt mennyttä, tarkastellut omia ratkaisujaan suhteessa nykyhetkeen. Nykyhetki kun ei ole lainkaan sellainen, jollaiseksi Niina sen ehkä joskus kuvitteli – arkeen kuuluu jatkuvan huolen ohella ymmärrys siitä, miten näköalattomaksi oman lapsen elämä on muuttunut. Ja tällä kun pitäisi kaiken olla laveana edessä.
Sitten on vielä Pasi. Autiotalon asukki miettii hänkin omaa varjoaan, Lennin uuden kotitalon tragediaa. Olisiko Pasi voinut estää murhenäytelmän? Olisiko hän voinut tehdä toisin?
Yksilöllisten menestystarinoiden keskellä Pauliina Vanhatalon romaani on kaukana loistosta ja kimalluksesta, ja sellainen tuntuu tarpeelliselta. Se muistuttaa siitä, miten paljon ja samalla vähän on omissa käsissämme. Valintoja voimme tehdä mutta emme toistemme puolesta – vanhempana tai läheisenä voi toivoa parasta mutta ei varmistaa kaikkea – ja toisaalta täyttä valinnan vapautta harvoin kenellekään on tarjolla.
Vastuulliset on tummasävyinen mutta samalla lempeä ja ymmärtävä romaani ihmisistä nykymaailmassa. Se kertoo heistä, jotka kantavat vastuutaan silloinkin, kun se tuntuu tarpeettoman raskaalta ainakin sivullisen mielestä. Kaunis kieli antaa sopivasti ilmaa niin, että tummuus ei tukahduta liiaksi.
Tästä on pidetty, vähän mietin että pitäisikö minunkin kokeilla. :)
VastaaPoistaSuosittelen kokeilemaan. :)
PoistaKuuntelin tämän lokakuussa ja pidin kyllä. Vaikka siinä on tummia teemoja, ei silti kynnetty niin syvissä vesissä että olisi alkanut ahdistaa. Pidin aivan erityisesti Lennistä.
VastaaPoistaTotta. Vaikka teemoissa on tummuutta, ei romaani ole liian synkkä. Siinä on sopivasti ilmavuutta.
PoistaTämä vaikuttaa teemojensa puolesta aika raskaalta, mutta kiva kuulla, että kieli tuo happea, ei ole liian masentavaa luettavaa. En ole tainnut lukea Vanhatalolta mitään, vaikka pelkästään kiitosta on osunut silmiini, joten olisi varmasti syytä kokeilla.
VastaaPoistaSuosittelen Vanhatalon teoksia! Minun lukulistalleni ne kipuavat nykyään automaattisesti.
PoistaPerusasetelma on kyllä niin rujo, että jätän tämän vielä odottamaan aikaa parempaa. Teemat toki ovat sellaisia, että ne on syytä tehdä näkyviksi, silloin ongelmiin on helpompi puuttua.
VastaaPoistaMinna /KBC
On tietysti hyvä tunnustella, mikä on oikea hetki. Tätä suosittelen joka tapauksessa, vaikka sitten myöhemmin luettavaksi!
Poista