Suunnatessaan Pariisin kaduilta koilliseen kohti Drancya he ohittivat aika ajoin muita sotilaallisia kulkuneuvoja. Jean-Luc huomasi ranskalaisen kuljettajan tervehtivän niitä. Mies oli kollaboraattori. Jean-Luc oli varma siitä.
Viimeinen yö Pariisissa sijoittuu toisen maailmansodan aikoihin mutta myös kymmenisen vuotta myöhempään aikaan. Vuonna 1944 Pariisia pitävät pelon vallassa saksalaiset. Heidän järjestämistään junamatkoista kuuluu kauheita huhuja, ja eräs Auschwitziin lähtevän junan matkustaja haluaa pelastaa, mitä pelastettavissa on. Hän antaa ratatyöntekijä Jean-Lucille nyytin ennen kuin itse lähtee kohti lähes varmaa kuolemaa.
Vuonna 1953 Yhdysvalloissa Jean-Luc joutuu vaimonsa kanssa kohtaamaan menneisyyteensä. Mikä on moraalisesti oikein, mitä olisi pitänyt tehdä sodan päätyttyä toisin?
Ruth Druartin romaani on aiheeltaan mielenkiintoinen ja asettaa lukijan väistämättä moraalisten pohdintojen äärelle. Olisin suonut kirjailijan luottavan enemmän aiheensa dramaattisuuteen: paikoin tuntui siltä, että draamakierroksia lisättiin tarpeettomasti.
Sinin avioliitto on päättynyt kahdenkymmenen vuoden jälkeen äkisti. Hän on paennut Kalliosta Pariisiin ja pohtii siellä elämäänsä sekä valintojaan. Aviokriisi ei ole ainoa haaste vaan maailmaa myllertää myös pandemia.
Oui, oui, mutisen, vaikka se on suuri valhe. Jos kaikki olisi hyvin, tähän aikaan laittaisin iltapalaa kotona Kalliossa, kuuntelisin Iidan kännykän pirinä seinän takana ja Eeron kolistelua eteisessä tämän palatessa töistä, suunnittelisi viikonloppumenoja tai tulevia lomia. Jos kaikki olisi hyvin, elämää voisi vielä suunnitella eikä tarvitsisi seistä tokkurassa vieraassa uimahallissa miettimässä, miten täältä selviää asunnolle ja miten pukukaapin oven saa auki.
Anneli Vehkoo sanoittaa onnistuneesti jätetyn naisen tuntoja. Viihteellisessä romaanissa on sopivasti pohdintaa ja tunnemyrskyjä, eräänlaista kasvuakin. Hieman vieroksun kliseisiä elämänviisauksia, joita tarjoillaan makuuni jossain määrin liikaa, mutta muutoin romaani on oivallinen sukellus viisikymppisen naisen sielunelämään ja Pariisiin.
Tiina Raudaskosken romaanissa Kuudennen kerroksen nainen Pariisi on turhauttava ja rasittava. Romaanin päähenkilö Tiina Är on keskellä painajaista, kun hänen miehensä on lähtenyt ja vienyt pariskunnan pienen tyttären mukanaan. Nainen yrittää saada apua viranomaisilta mutta kerta toisensa jälkeen hän törmää seinään.
Tiina Är kertoo taas, kuinka hänen miehensä, Bastian Chapon, biologi, paha kusipää ja selvä narsisti, syntynyt 12.5. 1980 Arrasissa, lähti perheriidan seurauksena heidän yhteisestä asunnostaan ja vei mukanaan heidän yhteisen tyttärensä, joka on kolmen kuukauden ikäinen. «Missä Arras on?» Jerome Da Silva kysyy kollegoiltaan. «Pohjoisessa kai, tai lähellä Disneylandia», Cindy vastaa, kun siviiliasuinen poliisi keikkuu tuolillaan ja puhuu englantia nikotiinipurukumimälli suussa.
Romaanin maailma ei ole viehättävä vaan varsin synkkäsävyinen, mutta sellaisenaan se toimiikin erinomaisesti. Kuudennen kerroksen nainen muistuttaa, miten romanttinen Pariisi voi olla myös murheellisten ihmiskohtaloiden ja rasittavan byrokratian tyyssija.
Romaanin päähenkilö, Tiina Är, on kiinnostava ja ajatuksia herättävä. Hänen tarinansa äärellä lukija ajautuu pohtimaan, minkälaisin perustein me saatamme arvioida ihmisen soveltuvuutta vanhemmaksi, erityisesti äidiksi. Olennainen kysymys on, missä määrin sivullisilla on oikeutta toisen vanhemmuutta arvioida tai määritellä.
Olen näistä lukenut vain Vehkoon kirjan. Minä pidin enkä muista niitä kliseisiä elämänviisauksia 😂
VastaaPoistaEhkä olin lopussa vähän väsynyt kun en oikein jaksanut sellaisia "nähdään arjen kauneus" -tyyppisiä ajatuksia. :D
PoistaTuota Viimeistä yötä Pariisissa olen joskus kirjastossa katsellut. Voisipa tutustua!
VastaaPoistaPerustarina on kyllä todella kiinnostava, kannattaa siis tutustua.
Poista