Siirry pääsisältöön

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä

Sophie oli rakastunut taloon aivan aidosti. Siitä lähtien, kun Thomas oli kertonut uutisensa, Sophien on tehnyt mieli rutistaa itseään ilosta aina, kun hänen mieleensä muistuu jotakin uutta. Jasmiinin peittämä kaari ovelle johtavan pihapolun päässä. Valtava vihreä tassuamme. Hunajan väriset lattialankut. Punaisen ja sinisen sävyjä hehkuvat lasimaalausikkunat myöhäisen iltapäivän auringossa. Joka ikkunasta näkyvä välkehtivä joki. Suurimpaan makuuhuoneeseen johtavat kapeat kiertyvät portaat. Ikkunapenkki jolle saattoi käpertyä rakkausromaanin ja lokumin kanssa. Talo oli todella kuin sadusta. Mutta oliko väärin ottaa se vastaan?

Liane Moriarty: Viimeinen vuosipäivä
WSOY 2021
alkuteos The Last Anniversary 2005
suomentanut Helene Bützow
426 sivua
äänikirjan lukija Anna-Riikka Rajanen
kesto 

Liane Moriarty on niitä kirjailijoita, joiden teoksiin on melkein pakko tarttua. Niin tälläkin kertaa: tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Viimeinen vuosipäivä klikkautui aika pian ilmestymisensä jälkeen Storytel-hyllyyni odottamaan sopivaa hetkeä. Viimein syyskuussa sopiva hetki ilmaantui – alkoi tuntua siltä, että sopivasti kepeälle ja kuitenkin tärkeitä teemoja käsittelevälle romaanille olisi nyt tilausta.

Romaanin lähtökohta on se, että Sophie Honeywell kuuntelee biologisen kellonsa yhä voimakkaampaa tikitystä ja on sinkku. Elämä mullistuu melkoisesti, kun Sophie perii entisen miesystävänsä Thomasin isotädin talon ja päätyy keskelle sukusalaisuuksia ja uudenlaisia sosiaalisia ympyröitä. Pinnan alla on todellakin paljon enemmän kuin mitä päälle päin arvaisi, ja jonkinlaisia yllätyksiä on tarjolla loppuun saakka.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat lähelle Sydneytä saarelle, jota leimaa mysteeri: 1930-luvulla nuoret Connie ja Rose löysivät saarella sijaitsevasta talosta hylätyn vauvan, jonka vanhemmat olivat kadonneet jälkiä jättämättä. Myöhemmin sisarukset perustivat mysteerin ympärille tuottavan matkailubisneksen, mutta sukua arvoitus ei jätä rauhaan. Mihin Enigman vanhemmat katosivat tämän ollessa pieni? Mysteeri osuu hyvin lähelle Sophien uutta perhettä, ja hänkin on luonnollisesti osa salaisuuksia saarelle päädyttyään.

Viimeinen vuosipäivä on Moriartyn ystäville varmastikin mieleistä luettavaa. Tuttuun tapaan tarina on runsas ja siinä käsitellään kepeästi aika painaviakin teemoja. Kerronnassa on miellyttävää huumoria ja henkilöhahmoissa mukavasti eloa. Erityisesti pidän vahvoista naisista, jotka todellakin toimivat silloin, kun syytä on. Tematiikasta löytyy niin ihmissuhteita kuin mielenterveyteen liittyviä aihelmia, ja kummasti Moriarty saa kudelmansa pysymään koossa kaikesta runsaudesta huolimatta.

Vasta kirjan kuunneltuani tajusin, että alkuteos on julkaistu jo 2005. Nykyhetkessä se, miten yhtä kirjan henkilöistä luonnehditaan alituiseen tämän ylipainon kautta, tuntuu aika karmealta. Kulmat kohoavat myös siksi, että tämä henkilö tietenkin löytää aivan uuden vaihteen elämäänsä ja tulee nähdyksi uudella tavalla siinä vaiheessa, kun vaatekoko on pienentynyt monen numeron verran.

Muualla: Amman lukuhetki, KirjamuuriLuetut.net ja Kirjan jos toisenkin.

Keski-kirjastojen lukuhaaste: 8. Australialaisen tai uusiseelantilaisen kirjailijan kirja.

Kommentit

  1. Tuo painon kommentointi on kyllä aina kulmia kohottavaa. Onneksi asiasta nykyään jo puhutaan. Ehkäpä sellaista ei enää laitettaisi kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan. Tuntuu hurjalta ajatella, että vielä viisitoista vuotta sitten moinen on ilmeisesti ollut ihan ok.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjabloggaajien klassikkohaaste, osa 13 – ilmoittaudu mukaan!

Klassikkohaasteen logo: Niina T. Kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy taas! Haasteen kolmastoista osa on vuorossa heinäkuun viimeisenä päivänä, joten aikaa klassikon lukemiseen on kosolti – nyt siis valikoimaan, mikä kirja sopivasti kutkuttaa ja houkuttaa!  Klassikkohaasteen viralliset säännöt: 1. Valitse klassikko, jonka olet jo pitkään halunnut lukea, ja ilmoita valinnastasi tämän postauksen kommenttikenttään. (Voit myös vain ilmoittaa osallistumisestasi haasteeseen ja päättää klassikon myöhemmin.) 2. Lue valitsemasi klassikko. 3. Kirjoita postaus lukemastasi klassikosta ja julkaise postauksesi 31.7.2021. Linkitä postauksesi koontipostaukseen, jonka julkaisen blogissani edellisenä päivänä. 4. Kehu itseäsi: selätit klassikon - ja ehkä jopa nautit siitä! 5. Toista kohta neljä useasti! Voit osallistua myös ilman blogia. Jätä silloin tieto lukemastasi klassikosta haasteen koontipostaukseen ja kerro ajatuksesi kirjasta. Somessa käytetään tunnistetta  #klassikkohaaste . Haasteeseen vo

Laura Malmivaara: Vaiti

Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.  Laura Malmivaara: Vaiti Otava 2021 kansi Elina Warsta 243 sivua äänikirjan kesto 6 t 46 min lukijat Laura Malmivaara ja Marja Packalén Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti  vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä. Vaiti  ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja e

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy