Tämä talon puolikas on vain minun. Kaikesta muusta olen luopunut, mutta en tästä. Täällä olen turvassa. Kukaan ei odota minun sanovan yhtään mitään. En ota puhelinta esiin laukusta. Ikkunasta siivilöityvä valo on pehmeää, harmonia näennäisen täydellinen. Vain mahassa vellova möykky etoo.
Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti vie minäkertojan mielenmaisemaan. Autofiktiivisen romaanin päähenkilö muistuttaa kirjailijaa itseään, hänen ex-puolisonsa Atte taas tuo mieleen Malmivaaran entisen puolison, työtavoistaan syntyneessä kohussa ryvettyneen Aku Louhimiehen. Tyttäriä pariskunnalla on kaksi, kuten oikeassakin elämässä.
Vaiti ei kerro kuitenkaan yksinomaan siitä, miten Atte – Aku – kärsii kohun keskellä tai miten ryöpytys vaikuttaa perheeseen. Se on yksi sivujuonne, mutta ennemminkin romaanissa on kysymys minäkertojasta, hänen suhteestaan läheisiinsä ja erityisesti äitiinsä, elämästä hajonneen perheen osana ja siitä, miten vaitiololla on pitkät perinteet.
Romaani ajoittuu yhteen kesään, kun minäkertoja matkustaa rakkaalle saarimökille, joka on aikanaan aviomiehen kanssa yhdessä hankittu. Aviomies ei ole saarella vieraillut enää kymmeneen vuoteen, joten kesäpaikasta on muotoutunut minäkertojan ja hänen vanhempiensa paratiisi. Siellä on hyvä hengähtää ja ajatella, ja siellä kertoja tekee tiliä menneisyyden kanssa. Saarelta ajatukset karkaavat yhteiselämään, eroon, eron jälkeisiin vuosiin ja raskaaseen kevääseen. Samalla kesä etenee ja elämä jatkuu.
Pidän paljon polveilevasta ja kauniisti aaltoilevasta kerronnasta, joka vie nykyhetkestä toisaalle ja sitten taas takaisin. Pidän myös siitä, miten osuvasti Malmivaara sanoittaa päähenkilönsä tuntemuksia suhteessa ikääntyviin vanhempiin, entiseen puolisoon, aikuisikää lähestyviin tyttäriin ja itseensä. Kerronnassa on paljautta ja rohkeutta varsinkin, kun julkisuuden henkilö kirjoittaa autofiktiota.
Autofiktiossa on haasteensa, ja varsinkin kun äänikirjan lukee suurelta osin Laura Malmivaara itse, on suorastaan mahdotonta olla vetämättä yhtäläisyysmerkkejä todellisuuteen. Toisaalta en ole hirveän kiinnostunut siitä, mikä lopulta on totta ja mikä ei, vaan huomaan tarinan vievän mukanaan omilla ansioillaan. Ehkä se, että minäkertojan kuvittelee mielessään Malmivaaraksi ja Aten Louhimieheksi, ei ole niin vaarallista. Kiinnostavampaa on se, miten tarinasta löytyy jotain tunnistettavaa ja tarttumapintaa, se saa ajatukset ja sisäisen dialogin heräämään.
Laura Malmivaaran debyyttiromaani on rohkea ja eloisa. Erityisesti ihailen sitä, miten kerronta herättää miljöön eloon ja miten kirjailija sanallistaa arkisia tilanteita ja tuntoja hetkissä. Teos muistuttaa lempeydestä ja siitä, miten julkisuusmyllytyksestä seuraa väistämättä roiskeita, jotka koskettavat muitakin kuin myllytyksen varsinaista kohdetta.
Tämä kirja kiinnostaa.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä.
PoistaVaitiolo-aihe ja julkisuuden myllytys kiinnostavat niin paljon, että tekee jopa mieli ostaa tämä kirja.
VastaaPoistaKunnioitan Laura Malmivaaran päätöstä olla menemättä mukaan kohuun, johon joutui tahtomattaan.
Somelaumojen kohdalla voisi ulkopuolelle jättäytyminen olla parempi vaihtoehto yleensäkin.
Teos osoittaa minusta hyvin sen, miten kohtuutonta julkisuusrumba voi olla sekä siihen joutuneen että hänen läheistensä kannalta. En siis ota kantaa Louhimiehen tekemisiin mutta väistämättä tulee pohtineeksi, milloin (vai milloinkaan) suoranainen julkinen lynkkaus on perusteltua.
PoistaOlen myös kuunnellut tämän kirjan. Malmivaara itse ja Packalen minäkertojan äitinä olivat loistava valinta. Äidin rauhallinen puhe ja ääni tuntuivat hyviltä ja tasapainottavilta. Minuakaan ei ao. kohu sinänsä suuremmin kiinnosta ja kirjan ansiot ovat muualla, kuten sanoit. Pidin todella paljon.
VastaaPoistaOli kyllä ilahduttava ratkaisu ottaa romaaniin kaksi lukijaa. Malmivaaran luenta toimii todella hyvin ja Packalenin ääni on aivan ihastuttava.
PoistaKiva kuulla, että sinäkin pidit tästä.
Laura Malmivaara oli joku ilta sitten vieraana Puoli seitsemän -ohjelmassa. Hän kertoi, miten hänen äitiään oli lapsena neuvottu neuvottu olemaan vaiti. Isoäiti oli nostanut sormen huulilleen ja sanonut tiukasti: Tsst- vaiti!"
VastaaPoistaKatsoinkin juuri tuon Puoli seitsemän -ohjelman, ja tuo sama vaitiolon vaatimus tulee esille myös kirjassa. Kiinnostavaa, miten kirjan nimi näkyy teoksessa monella tapaa.
PoistaEn ollut aiemmin kovin kiinnostunut tästä, mutta sait kiinnostumaan!
VastaaPoistaKiva, toivottavasti pidät!
PoistaTämä kirja oli kiva kuunnella, pidin todella!
VastaaPoistaSamoin!
Poista