Oli tyhmää kuvitella, että itsestään voisi kertoa lapsilleen ennen kuin nämä ovat vähintään viisikymppisiä. Vaatia heitä näkemään äitinsä ihmisenä eikä funktiona. Sanoa: minä olen teidän tarinanne, te alatte minusta, kuunnelkaa, siitä voi olla teille hyötyä. Mutta Ninan tarina minä en ole, ehkä hän pystyisi näkemään minussa jopa tulevaisuuden. Voisin valita seurakseni vieraan tyttären. Etsiä hänet, lähestyä häntä.
Elena Ferranten romaani Tyttären varjo on Italiaan sijoittuva tarina, joka kertoo melko lyhyestä ajanjaksosta mutta kurottaa ajassa pitkälle taaksepäin ja on lopulta enemmän kertomus mielensisäisestä maailmasta kuin siitä, mitä rantakaupungissa muutamina kesäpäivinä tapahtuu.
Romaanin päähenkilö on Leda, eronnut yliopistonopettaja. Hänen tyttärensä ovat muuttaneet Kanadaan isänsä luokse, ja Leda on vapaa viettämään lomansa, miten haluaa. Niinpä hienostunut firenzeläisnainen matkustaa Etelä-Italiaan viettämään rantalomaa ja valmistautumaan uuteen lukuvuoteen opettajana.
Rauhallisia rantapäiviä sekoittaa napolilaisseurue, jonka jäsenet kiinnittävät Ledan huomion. Erityisesti hän kiinnostuu seurueen nuoresta äidistä, Ninasta, joka hoivaa antaumuksella pientä tytärtään ja on kiehtova sekoitus hienostuneisuutta ja ronskiutta. Ninaa katsellessaan Leda tarkastelee omaa äitiyttään ja suhdettaan tyttäriinsä, palaa muistoissaan siihen aikaan, kun Marta ja Bianca olivat Ninan Elena-tyttären ikäisiä.
Samaa sekoitusta on Ledassa. Hän antaa itsestään hienostuneen vaikutelman mutta on samalla suorapuheinen ja toimii tavalla, jota ei voi itsekään aina selittää. Hänessä on jotain mystistä ja selittämätöntä, jotain vaikeasti tavoitettavaa. Tyttären varjo todellakin osoittaa sen, että se, mikä näkyy päälle, on vain pintaa – ja sisimmässä tutkittavaa riittääkin. Aina se, mitä löytyy, ei ole kaunista katseltavaa.
Kauniiksi Tyttären varjoa ei voi sanoa. Siinä on raakuutta, ei kuitenkaan väkivaltaisessa mielessä, eräänlaista kirkkaasti paljastavaa valoa, joka luotaa niitäkin salaisuuksia, joita ei päivänvaloon haluaisi tuoda. Tarina ei ole miellyttävä mutta raakuudessaan siinä on jotain koskettavaa. Luulen monen äidin tunnistavan Ledan tunteen siitä, miten oma tila ja oma minuus tuntuvat lasten myötä katoavan.
Vaikka Tyttären varjo ei ole kaunis, se on huikean tarkkanäköinen ja syväluotaava kuvaus ihmissuhteista ja tunteista. Ledasta kasvaa kokonainen ihminen kaikessa ristiriitaisuudessaan. Se on julmaa ja vaikuttavaa.
Tyttären varjosta kirjoittavat myös Tuija, Airi ja Riitta. Lisäksi moni muu.
Helmet 2021: 19. Kirjassa leikitään.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.