"Jalkani olivat kohmeessa, kun olin naapuripellolla kuokkimassa syksyllä maahan unohtuneita lanttuja. Niissä oli mustia pakkasenpuremia kuin suuria homepilkkuja. Jouluruuat olivat riittäneet vain pariksi viikoksi ja Betti oli ajanut minut hankkimaan syötävää.
En kehdannut mennä naapureiden ovelle kerjäämään, joten otin kuokan ja etsin."
En kehdannut mennä naapureiden ovelle kerjäämään, joten otin kuokan ja etsin."
 |
| Hanna Hauru: Jääkansi (Like 2017) 117 sivua |
Jääkannen minäkertoja on tyttö, joka elää keskellä äärimmäistä köyhyyttä ja pelkoa. Isä on kaatunut rintamalla, kotiin muuttaa Betti-äidin rinnalle uusi mies, josta tyttö käyttää nimeä Paha, ja perheenlisäystä on tulossa ennen kuin on monen mielestä soveliasta. Tyttö kasvaa kurjuudessa, jota ei ehkä itsekään täysin ymmärrä, päätyy töihin mielisairaalaan ja esimerkiksi siitä, miten mielenterveyden ja -sairauden raja on lopulta varsin häilyvä.
Tarinaa kuljetetaan kahdella aikatasolla. Toisella aikatasolla tyttö elää ja kasvaa resuisessa mökissä miten parhaiten taitaa. Toisessa ajassa on aikuiseksi kasvanut tyttö, joka palaa lapsuutensa mökkipahasen ja muistojen luokse. Voiko kurjuutta paeta? Voiko kohtaloaan välttää?
Tämä järvelle johtava käpyinen polku on kuin Pahan siihen tamppaama. Jokainen laonnut haavaheinä on kuin hänen kumoon sylkemänsä. Selkäni takaa kuuluvat kaikki mökkiin varastoituneet huudot.Haurun pienoisromaani on ehdottomasti kokoaan suurempi, niin kliseinen kuin määritelmä onkin. Tarina on tavattoman intensiivinen. Se jää mieleen, vaikka lukeminen ei lopulta kauan vie. Lakoninen ja tyylikkään vähäeleinen kerronta on riisuttu suurista tunteista mutta vie vahvasti mukanaan. Erittäin vakuuttavaa työtä!
Helmet 2017: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista. Kansi on minusta hieno ja sopii kirjan tunnelmaan oikein hyvin.
Onpa kiva, että luit. Kannattaa lukea koko Haurun tuotanto kun tykkäsit tästäkin :))!
VastaaPoistaKyllä Haurun nimi jäi nyt ehdottomasti mieleen! :)
PoistaOlen lukenut Jääkannen ja Tyhjien sielujen saaren. Minusta saarikirja oli todella voimakas tunnekirja, vaikka pienoisromaani sekin.
VastaaPoistaJääkannen perusteella tuntuu, että Hauru osaa sanoa tiiviisti paljon.
PoistaKannattaa tosiaan lukea Tyhjien sielujen saari ja myös Utopia-niminen pienoisromaani Haurulta, jos tästä pidit. :)
VastaaPoistaKiitos, onpa kiva saada vinkkejä!
PoistaTämä oli minulle liian paha, raskas ja toivoton tarina, en päässyt sen sisään, koska kaikki kauheus piti etäällä. Mutta Haurun kieli ja kerronta ovat upeita, niissä on todellista taitoa.
VastaaPoistaHauru kirjoittaa kyllä tavattoman hyvin. Lukiessani mietin, että on siinä rajalla, onko synkkyys liian mustaa - minulle se ei ollut.
Poista