Siirry pääsisältöön

Maritta Lintunen: Takapiru. Novelleja


"Puistatus vilistää selkääni pitkin. En halua muistaa isän sanomisia. Isä on Jaska Myyrysen ystävä ja minä häpeän sitä. Eikä opettaja ole paha eikä juoruilija. Opettaja osaa yhdellä viivanvedolla erottaa oikean ja väärän. Paratiisin ja helvetin." (Novellista Sielunpesä)
Maritta Lintunen:
Takapiru. Novelleja
(WSOY 2016)
107 sivua (e-kirja)
Takapiru on kymmenen novellin kokoelma, joka kuvaa ihmisiä rosoineen kaikkineen. Kokoelma marssittaa lukijan eteen ihmisiä, jotka eivät aina ole erityisen miellyttäviä - malliesimerkki moisesta on avausnovelli Kylkiäisen minäkertoja, joka päätyy toimimaan tavalla, jota on vaikea puolustella. Toki kertoja itse yrittää toimiaan perustella, itselleenkin, mutta onko asioita, joita ei voi perustella? Epämiellyttävä mutta myös kiinnostava on Hymypatsaan päähenkilö, joka toimii useaan kertaan vastoin ihanteitaan.

On mukana myös henkilöitä, joiden puolelle voi asettua. Niin kuin vaikkapa Veriveljien isoisä, joka palaa kipeisiin menneisyyden muistoihin ja toteaa yrittäneensä suojella nuorempaa poikaa, jonka otti veljekseen. Aina ei vain kyennyt.

Kokoelman niminovellissa näyttäytyy takapiru, joka saa novellin päähenkilön tekemään jotain, mikä saattaa olla uran kannalta kohtalokasta. "Takana kuiskiva piru" istuttaa mieleen väärän ajatuksen, ja seuraukset ovat moninaiset. Kokoelman nimi kuitenkin on kuvaava, sillä niminovelli ei suinkaan ole ainoa, jossa joku kuiskii.

Ajatuksiaan kirjailijalle syöttää tuntematon kirjeiden lähettäjä, joka sekoittaa ajatukset ja antaa tehtäviä, joiden merkitys on kirjeiden vastaanottajalle hämärä. Joka tapauksessa kirjailija alkaa lopulta odottaa kirjeitä, niistä muodostuu hänelle jännittävä leikki. Novellissa kuvataan kiehtovasti sitä, miten erilaiset käsitykset kohtaavat ja millaisista asioista kirjailija ammentaa.
Mitään tällaista ei olisi syntynyt ilman kirjeen odottamisen piinaa ja annetun sanan laukaisemaa vapautusta, hän tunnusti itselleen kun kello löi neljää aamuyöllä. Hän tarvitsi taikasanoja. Tarvitsi noita salaperäisiä kipinöitä, jotka leimahtivat tuleen hänen mielessään.
Novelleissa vaihtelee se, kuka on kenenkin takapiru, mutta yhteistä novelleille on se, että kaikkiin vaikuttaa joku tai jokin. Voiko kukaan olla olematta vaikutuksille altis? Millaisin motiivein toisiin pyritään vaikuttamaan? Sitä ajautuu pohtimaan esimerkiksi Jumalan sirpin kohdalla, kun yrityslainan toistuva epääminen ajaa minäkertojan työskentelemään "Herran käsikassarana".

Maritta Lintunen kirjoittaa sujuvasti, joten novelleja on ilo lukea. Tarinat imaisevat helposti mukaansa, eikä aina uuteen tarinaan uppoutuminen tunnu lainkaan vaikealta. Jokainen novelli on omanlaisensa, henkilöineen, kaikkineen. Takapiru innostaa pohtimaan ihmiskuviaan pidempäänkin kuin vain sen aikaa, mitä kokoelman lukeminen vie. Lintunen ei sorru musta-valkoisuuteen eikä itsestäänselvyyksiin vaan antaa lukijalle ajattelemista. Mainio novellikokoelma!

Muualla: Hemulin kirjahylly ja Kirjavinkit.

Novellihaasteeseen saan tästä kymmenen novellia lisää.

Kommentit

  1. Hei täällähän on ihan eri näköistä kuin ennen. Tosi raikas ja kiva ilme.

    Mulla taitaa olla tämä Lintusen kokoelma just lainassa, joten luin tekstisi vain kursorisesti. Olen lukenut pari novellia häneltä aiemmin toisesta kokoelmasta (Mozartin hiukset) ja ne oli kyllä huippuja. Tekstisi lopun perusteella tämänkin myötä on hyvää odotettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Omppu! Mozartin hiukset on minullakin luettuna, ja siitä kyllä pidin. Kiinnostuneena odotan, mitä ajatuksia Takapiru sinussa herättää.

      Poista
  2. Lintunen on minullakin lukulistalla, ja viimeksi olen tainnut lukea tuon Ompun mainitseman Mozartin hiukset. Lintunen on kiinnostava kotimainen tekijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintunen tosiaan on kiinnostava. Tämän kokoelman novelleissa oli paljon mielenkiintoista pohdittavaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?