"Äiti ei ole käynyt kotona viikkoon. Mummo soittaa opettajalle. Opettaja kyselee äidistä. Kiemurtelen pulpetissa enkä katso opettajaa silmiin. En tykkää kyselyistä. Ne tahtovat kysymyksillään jotain pahaa."
Luin Kreetta Onkelin Ilonen talo -esikoisromaanin vuosia sitten, ja nyt olikin kiinnostavaa tarttua teokseen uudelleen. Kovin paljon en sisällöstä enää muistanut: päällimmäiseksi mieleen oli jäänyt hieman ahdistava ja ankeakin tunnelma.
Kyseessähän on alkoholistiperheen tarina Ruut-tyttären näkökulmasta. Perheen isä kuolee alkuvaiheissa ja äiti tarrautuu pulloon. Seuraa miesvieraita ja äidin pitkiä poissaoloja, äidin etsintää ja Ruutin ja Birgen tukeutumista toisiinsa. Kun vuosia sitten luin tarinaa pääosin ahdistavana kertomuksena siitä, millaista perhe-elämä voi kaikessa kauheudessaan olla, löysin nyt Ilosesta talosta mustaa huumoria: tasaisen harmaan tilalle on tullut eri sävyjä, jopa värin pilkahduksia.
Romaanin miljöönä on keskisuomalainen maalaiskylä, Luhanka. Sitä Onkeli rakentaa onnistuneesti, kylä nousee kuviksi mieleen. Kun aiemmalla lukukerralla miljöö näyttäytyi hieman resuisena, tällä kertaa huomioni kiinnittyi kyläyhteisöön. Ruutin perheellä ja varsinkin äidillä on epämääräinen maine, ja sen vuoksi moni aikuinenkin kääntää selkänsä. Onneksi kuitenkin on myös heitä, jotka haluavat auttaa lapsia, kun äiti, jolla on ajelehtivan ihmisen elämä, on teillä tietymättömillä.
Tyyli rakentuu lyhyistä virkkeistä toteavaksi, lakoniseksi. Tyyli etäännyttää ja muodostaa kuvaa lapsesta, jonka kautta tarina välittyy. Kerronta ei tuo esille suuria tunteita, eikä se niitä vaadi lukijaltakaan, tosin ei romaani kylmäksikään jätä.
Vuosia sitten Ilonen talo piirtyi mieleeni varsin toivottomana syrjäytyneen perheen kuvauksena. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kertomus sai syvemmin pohtimaan perhesuhteita ja syrjäytymisen tematiikkaa. Birge haluaa olla erikoinen ja kyseenalaistaa kriittisesti äitinsä elämäntapaa mutta astuu kuitenkin syrjään. Miksi? Tietoisesti vai siksi, ettei lopulta osaa muutakaan? Ruutilla kuitenkin näyttää olevan toivoa. Onko myös Birgellä? Romaanin kiehtova lopetus ei ole yksiselitteinen mutta saa kallistumaan siihen suuntaan, että ehkä syrjäytyminen ei sittenkään periydy vaan molemmat tytöt pystyvät lopulta tekemään ratkaisuja, jotka katkaisevat kierteen.
Ilonen talo on vahva ja omaääninen esikoisteos, jossa on paljon ulottuvuuksia. Toivon sen kertovan maailmasta, jota ei enää ole, mutta samalla tiedän, että samansuuntaisia kohtaloita koetaan edelleenkin. Niinpä Onkelin esikoisromaani on ajankohtainen vielä nykyäänkin.
Helmet 2017: 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta - Onkelin romaanista on tehty elokuva vuonna 2006.
Kirsi kirjoitti romaanista Kirjojen Suomen merkeissä.
 |
| Kreetta Onkeli: Ilonen talo (WSOY 1996) 148 sivua |
Kyseessähän on alkoholistiperheen tarina Ruut-tyttären näkökulmasta. Perheen isä kuolee alkuvaiheissa ja äiti tarrautuu pulloon. Seuraa miesvieraita ja äidin pitkiä poissaoloja, äidin etsintää ja Ruutin ja Birgen tukeutumista toisiinsa. Kun vuosia sitten luin tarinaa pääosin ahdistavana kertomuksena siitä, millaista perhe-elämä voi kaikessa kauheudessaan olla, löysin nyt Ilosesta talosta mustaa huumoria: tasaisen harmaan tilalle on tullut eri sävyjä, jopa värin pilkahduksia.
Romaanin miljöönä on keskisuomalainen maalaiskylä, Luhanka. Sitä Onkeli rakentaa onnistuneesti, kylä nousee kuviksi mieleen. Kun aiemmalla lukukerralla miljöö näyttäytyi hieman resuisena, tällä kertaa huomioni kiinnittyi kyläyhteisöön. Ruutin perheellä ja varsinkin äidillä on epämääräinen maine, ja sen vuoksi moni aikuinenkin kääntää selkänsä. Onneksi kuitenkin on myös heitä, jotka haluavat auttaa lapsia, kun äiti, jolla on ajelehtivan ihmisen elämä, on teillä tietymättömillä.
Tyyli rakentuu lyhyistä virkkeistä toteavaksi, lakoniseksi. Tyyli etäännyttää ja muodostaa kuvaa lapsesta, jonka kautta tarina välittyy. Kerronta ei tuo esille suuria tunteita, eikä se niitä vaadi lukijaltakaan, tosin ei romaani kylmäksikään jätä.
Kerran kauppias toi ruuat omalla autolla kun äiti oli kotona. Sitten kauppias riisui vaatteensa ja yritti saada äidin kiinni. Äiti juoksi ranstakan kanssa Birgen perässä ja yritti saada Birgen kiinni. Äiti etsi pulloa joka me oltiin kaadettu maahan. Äiti otti Birgeä tukasta ja tukka jäi äidin käteen. Kauppias nosti äidin ilmaan ja vei sen uuninpankolle.Romaani on kasvutarina, kun Ruut kasvaa tytöstä nuoreksi naiseksi, aikuiseksi joka ajaa autolla ja jolla on työpaikka. Ajankulua on vaikea hahmottaa, ja jäin kaipaamaan sitä, että tyyli olisi matkan varrella muuttunut edes hieman Ruutin kasvun myötä.
Vuosia sitten Ilonen talo piirtyi mieleeni varsin toivottomana syrjäytyneen perheen kuvauksena. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kertomus sai syvemmin pohtimaan perhesuhteita ja syrjäytymisen tematiikkaa. Birge haluaa olla erikoinen ja kyseenalaistaa kriittisesti äitinsä elämäntapaa mutta astuu kuitenkin syrjään. Miksi? Tietoisesti vai siksi, ettei lopulta osaa muutakaan? Ruutilla kuitenkin näyttää olevan toivoa. Onko myös Birgellä? Romaanin kiehtova lopetus ei ole yksiselitteinen mutta saa kallistumaan siihen suuntaan, että ehkä syrjäytyminen ei sittenkään periydy vaan molemmat tytöt pystyvät lopulta tekemään ratkaisuja, jotka katkaisevat kierteen.
Ilonen talo on vahva ja omaääninen esikoisteos, jossa on paljon ulottuvuuksia. Toivon sen kertovan maailmasta, jota ei enää ole, mutta samalla tiedän, että samansuuntaisia kohtaloita koetaan edelleenkin. Niinpä Onkelin esikoisromaani on ajankohtainen vielä nykyäänkin.
Helmet 2017: 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta - Onkelin romaanista on tehty elokuva vuonna 2006.
Kirsi kirjoitti romaanista Kirjojen Suomen merkeissä.
Tämä kirja on aina kuulunut suosikkeihini. Kirjailijan oma lapsuus oli lasinen lapsuus, joten hän antoi äänen kaikille meille lasisen lapsuuden kokeneille lapsille. Mikä pahinta, huostaanotot lisääntyvät koko ajan. Suomalaisten älytön viinanjuonti ja sekakäyttö kostautuu lapsille. Osa selviää, osa ei. Edelleenkin tabu, koska valtio saa verorahat omasta monopolistaan.
VastaaPoistaTarina kuvaa todella vakuuttavasti sitä, miten vanhempien alkoholismi näyttäytyy lapsen silmissä. Hurjaa ja kuitenkin valitettavan totta, edelleenkin.
PoistaOlen lukenut kirjan vuosia sitten. Muistan siitä kolkkouden ja mustan huumorin. Sinun tapauksessasi on hienoa, että uudella lukukerralla löysit uusia puolia kirjasta. Se on hyvä juttu myös kirjan kannalta, se kestää aikaa ja on monitulkintainen.
VastaaPoistaMinusta on aina kiehtovaa huomata, miten kirjat herättävät eri lukukerroilla erilaisia ajatuksia. Toisaalta joitakin kirjarakkauksiani menneisyydestä en ole rohjennut enää myöhemmin avata, koska olen pelännyt, että lumous on kaikonnut kokonaan.
Poista