Siirry pääsisältöön

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

"Ajatteletko koskaan", Clementine kysyi varovaisesti eikä katsonut Samia vaan keinuvaa yksinäistä jahtia, jonka purjetta tuuli riuhtoi vihaisesti. Kuka halusi purjehtia tässä säässä? "Entä jos emme olisi menneet sinne? Entä jos jompikumpi tytöistä olisi sairastunut, tai minun olisi pitänyt tehdä töitä, tai sinulla olisi ollut töitä tai mitä nyt ikinä, ja olisimme jättäneet menemättä niille grillikutsuille? Ajatteletko sitä koskaan?"
Liane Moriarty:
Tavalliset pikku pihajuhlat
(WSOY 2017)
Alkuteos Truly Madly Guilty
Suomentanut Helene Bützow
464 sivua
Liane Moriartyn romaanin Tavalliset pikku pihajuhlat keskipiste on oikeastaan eräs australialainen piha. Tiffanyn ja Vidin luokse on kokoontunut grillijuhliin joukko ihmisiä: kuusi aikuista ja kolme lasta. Yhteiseen hetkeen kohdistuu monenlaisia odotuksia mutta sitä, mitä tapahtuu lopulta, ei kukaan osaa aavistaa.

Mortiartylle tuttuun tapaan homman pihviä pidetään grillissä viimeiseen asti. Liikutaan nykyhetkestä takaumin grillijuhliin, sateesta aurinkoon. Kerrotaan, mikä on tilanne nykyhetkessä; melkein kaikilla on jotenkin paha olla; ja vähitellen avataan foliota pihvin ympäriltä, kunnes juhlien tapahtumat selkiytyvät. Selviää, että jotain dramaattista tapahtui, ja sen vuoksi grillijuhlia muistetaan pahoilla mielin vielä kuukausien kuluttua.

Henkilökaarti, joka Tiffanyn ja Vidin pihaan kokoontuu, on eloisa. Samin ja Clementinen mukana ovat pikkutytöt Holly ja Ruby, Erika ja Oliver puolestaan ovat lapsettomia mutta taitavia lasten kanssa. Isäntäväen tytär Dakota viihdyttää pienempiään aikansa kunnes vetäytyy omaan huoneeseensa lukemaan. Sivustakatsojana on vielä naapurin Harry, äreä vanha mies, joka tarkkailee naapurustoa kodistaan ja vaatii säätämään juhlien musiikkia hiljemmalle.

Henkilönsä Moriarty on koonnut taiten, jokaisella on oma historiansa ja luonteensa. Silti heistä on jotenkin vaikea saada kiinni, ja alkuun meni aikaa, ennen kuin pääsin kirjavassa joukossa perille siitä, kuka on kukin, varsinkin kun näkökulmat vaihtuivat tiuhaan. Eikä tutustumisenkaan myötä syntynyt erityistä tunnetta henkilöitä kohtaan.

Aiemmin tapahtuneen keriminen auki vähän kerrallaan on toki varsin toimiva ratkaisu, mutta tällä kertaa tuntui siltä, että keriminen kesti turhan pitkään. Ehkä vähemmän olisi ollut enemmän niin näkökulmien kuin käänteen tekevän tapahtuman salailun suhteen.

Jos oli runsaudenpulaa henkilögalleriassa, näkökulmissa ja kerronnassa, oli sitä lopulta myös sisällössä. Romaanissa ehditään sivuta niin vanhemmuutta ja lapsettomuutta kuin eräänlaista sisaruutta, ystävyyttä ja aikuisen suhdetta omiin vanhempiinsa. Lisäksi esille nostetaan esimerkiksi yksinäisyyttä, yhteisöllisyyttä tai sen puutetta, häpeää ja syyllisyyttä. Runsasta on, kovin runsasta. Runsaalta tuntui myös lähes kaiken auki selittäminen, mikä oli harmillista, sillä aiemmin muistan Moriartyn jättäneen laajemmin tilaa lukijan omille oivalluksille ja päätelmille.

Vaikka tässä nyt melko voimakkaasti moitiskelen, ei lukukokemukseni pelkästään huono ollut. Vetävästi Moriarty kirjoittaa, edelleenkin, ja kyllä hänen nimensä takaa yhä vaivattoman lukukokemuksen. Viihdyttävää lukukokemusta etsivälle tämä voi olla oiva valinta.

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin, Amman lukuhetki, Kirjojen keskellä ja Yksi pieni lukupäiväkirja.

Helmet 2017: 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Kommentit

  1. Oi, minä pidän tästä todella paljon! Siinä missä etyin Hyvän aviomiehen 'väärään loppuun', ihastelin tämän taidokasta tarinaa alusta viimeiselle sivulle. Jo Musta valkeat valheet herättivät minut huomaaman, että Moatry kirjoittaa rankoista aiheista helpolla, mutta ei huonolla kielellä.

    Pidän tästä eniten Moriartyn kirjoista. Samaistuin Clementinen ahdistukseen, kun äitinsä ei tajunnut miteh tukahdutti oman tyttärensä valitsemalla tälle ystävän, joka oli kuin takiainen! En kokkenut sivuja liian runsaiksi, minkä teen useinkin:) Tätä olisin vaikka vielä lukenut enemmänkin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiva kuulla, että pidit! Hyvä aviomies on minulta lukematta, mutta Mustat valkeat valheet oli minusta oikein hyvä. Moriarty kirjoittaa raskaista aiheista ihastuttavan kepeästi mutta ei liian viihteellisesti, siitä pidän kovin.

      Poista
  2. En ole tätä Moriartya vielä lukenut mutta odotan kirjalta paljon. Samaan aikaan kun hän kirjoittaa jokseenkin viihdyttävästi niin kuten Leena sanoi, ei tämä kirjailija pelkää rankkoja aiheita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän siitä, miten Moriarty yhdistää viihdyttävyyden ja raskaat aiheet. Tämä ei minun mielestäni ole parasta Moriartya, mutta sinä saatat olla täysin toista mieltä. :)

      Poista
  3. Mulla jäi tämä kesken. :( En vaan jaksanut sitä kiertelyä ja kaartelua, halusin tietää mikä se kohtalokas tapahtuma pihajuhlissa oli, niin menin sitten spoilaamaan sen itseltäni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin makuuni tässä oli turhan paljon kiertelyä ja kaartelua. Jatkoin silti loppuun saakka, joten jokin tässä veti.

      Poista
  4. Viime aikoina olen ajatellut, että pitäisi varmaankin tutustua Moriartyn tuotantoon, ja tämä teksti vain vahvisti ajatusta! Jospa vaikka kesällä olisi kunnolla aikaa lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälukemiseksi Moriartya muuten voi lämpimästi suositella: se kepeys (vaikka syvempiä teemojakin mukana on) sopii minusta mainiosti kesään.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"


Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vi…

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

"Alician asianajaja oli niin ikään paikalla, mutta Alicia pysyi vaiti koko tapaamisen ajan. Silloin tällöin hänen kalvakat huulensa värähtelivät, mutta ääntä ei kuulunut. Hän ei vastannut ainoaankaan kuulustelijan esittämään kysymykseen eikä sanonut mitään edes siinä vaiheessa, kun tämä syytti häntä Gabrielin murhasta ja määräsi hänet pidätettäväksi. Alicia ei suostunut sen enempää kiistämään kuin myöntämäänkään syyllisyyttään.
Hän ei puhunut enää koskaan."

Hiljainen potilas kertoo nimensä mukaisesti hiljaisesta potilaasta. Hän ei ole pelkästään hiljainen vaan lähes täysin eristäytynyt muista ja oikeastaan kaiken vuorovaikutuksen ulottumattomissa.

Hiljainen potilas on Alicia Berenson. Hän on taiteilija ja murhaaja, joka ampui raa'asti aviomiehensä ja vaikeni sen jälkeen. Yleisen mielipiteen tuomitsema nainen näyttäytyy tarinassa monenlaisessa valossa: jonkun mielestä hän on väkivaltainen ja arvaamaton, jonkun mielestä herkkä ja kykenemätön tappamaan ketään. Mikä on totuus?