"Mustaa ja valkoista on maailmassa hyvin vähän, harmaata paljon. Oman ajattelun ja arvomaailman ristiriitaisuuksien etsiminen kannattaa, olen huomannut."
Jarkko Tontin esseekokoelma Viisastuminen sallittu sisältää yhdeksän esseetä, jotka kaikki ovat sujuvasti kirjoitettuja, keskustelevia ja keskusteluun houkuttavia. Tontti puhuu esseissään niin kirjallisuudesta kuin politiikasta - ja monesta asiasta vielä lisäksi.
Päällimmäiseksi esseekokoelmasta jäi mieleen se, miten kirjoittaja kritisoi entistä puoluettaan. Itse pidin enemmän esimerkiksi kirjallisuuteen ja kirjailijan asemaan liittyvistä pohdinnoista, mutta toisaalta moni varmasti jakaa tunteen pettymyksestä politiikkaan - puoluetaustasta riippumatta.
Helmet 2017: Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.
 |
| Jarkko Tontti: Viisastuminen sallittu - esseitä (Kosmoskirjat 2016) 213 sivua |
Sananvapaudesta
Erityisesti esseekokoelman alkupuoli on kiinnostavaa luettavaa. Esimerkiksi sananvapauden pohdinta herättää ajatuksia ja muistuttaa, että käsite ei suinkaan ole yksiselitteinen ja selkeästi määriteltävissä, vaikka sen avulla perustellaan nykyään monenlaista sanansäilän käyttöä.Sananvapauden peruslähtökohta on se, että tyhmiäkin saa puhua ja kiivaskin keskustelu on sallittua, myös maahanmuutosta. Loppujen lopuksi se on meidän kaikkien edun mukaista. Kun mielipiteet kalahtelevat toisiaan vasten tarpeeksi kauan, lopulta voi löytyä niistä kestävin.
Kirjallisuudesta
Koska Tontti on paitsi lakimies, myös kirjailija, on hänellä paljon sanottavaa kirjallisuudesta. Esimerkiksi Finlandia-palkinnon ja apurahojen merkityksestä - ja epäoikeudenmukaisuudesta - hän sanoo sanan ja toisenkin, ja kirjabloggaajaa toki kiinnostaa se, mitä sanotaan kirjallisuuteen liittyvistä verkkokeskusteluista:Internetin aiheuttama journalismin kannattavuuskriisi on iskenyt pahimmin taidekritiikkiin, ja kirja-arvostelujen määrä on muutamassa vuodessa romahtanut. Sen tilalle on tullut verkkokeskustelu. Ennen muinoin kirjailijat saivat lukijoilta kirjeitä, nykyään kirjallisuuden harrastajat pitävät blogeja. Se on sinänsä hienoa. Parhaimmillaan ne rikastuttavat ja demokratisoivat aidosti kirjallisuuskeskustelua. Hintana on ollut ammattilaiskritiikin aseman heikentyminen.Tämä on aihe, josta on keskusteltu runsaasti. Itse haluaisin nähdä, että kirjablogit voivat olla täydentämässä ammattilaiskritiikkiä aikana, jona sama kirja-arvostelu voidaan julkaista useassa lehdessä ja ylipäätään kirja-arvostelujen määrä on vähentynyt. Ovatko blogit heikentäneet ammattilaiskritiikin asemaa vai ovatko asialla lehdet itse?
Politiikasta
Viisastuminen sallittu on ollut varmaan eniten esillä siksi, että siinä suomitaan suorin sanoin vihreitä. Vihreän eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerinä ja eduskuntasihteerinä toimineena Tontilla lienee varsin kattava käsitys entisen puoleensa politiikasta, eikä hän sanojaan säästelekään arvostellessaan puolueen toimintaa ja toimijoita nimellä mainiten.Vihreissä toimiessani huomasin, että niin sanottujen tavallisten ihmisten ylimielinen ja ironinen väheksyminen on monen vihreän toimijan tietoinen tai tiedostamaton elämänpoliittinen perussuuntautuminen. Toki useimmat heistä tulevat järkiinsä, kunhan kasvavat aikuisiksi.
Lopuksi
Tontin esseekokoelma on kaikkiaan kiintoisaa luettavaa, sillä kirjailija ilmaisee mielipiteitään paikoin kipakastikin. Esseet kurkottavat moniaalle, kun niissä viitataan esimerkiksi filosofiaan ja historiaan. Kokoelma nivoo yhteen erilaisia aineksia luontevasti yhdistellen. Ehkäpä lukijassa voi sitä myöten jonkinlaista viisastumistakin tapahtua, onhan se ainakin sallittua.Päällimmäiseksi esseekokoelmasta jäi mieleen se, miten kirjoittaja kritisoi entistä puoluettaan. Itse pidin enemmän esimerkiksi kirjallisuuteen ja kirjailijan asemaan liittyvistä pohdinnoista, mutta toisaalta moni varmasti jakaa tunteen pettymyksestä politiikkaan - puoluetaustasta riippumatta.
Helmet 2017: Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.