Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi

"Nyt häneltä odotettiin sekä Pariisissa että kotona vähintään yhtä suurta menestystä. Sitä ajatellessaan hän tunsi lamaannuttavaa kauhua. Piti pitää katseensa käsillä olevassa työssä, hän käski itseään. Piti maalata vain itselleen. Taiteen piti olla miellyttämisen tarpeen yläpuolella. Taiteen piti kuvastaa hengen kauneutta."

Venla Hiidensalo:
Sinun tähtesi
(Otava 2017)
480 sivua

Sinun tähtesi -romaanissa valokeilaan asettuu suuri mies, kansallistaiteilija Albert Edelfelt. Tarina ulottuu nuoruusvuosista aina kuolemaan saakka, ja Edelfeltin elämän rinnalla kulkee kuva muuttuvasta Suomesta, joka astelee kohti itsenäisyyttä, jota Edelfelt itse ei kuitenkaan ehdi näkemään. Nuoren Suomen kahtiajakautumisen näkee kuitenkin Edelfeltin isätön poika Aarne. Toisaalta Albert Edelfelt ei tunnu olevan erityisen kiinnostunut siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu, kun taas muun muassa eräs Juhani Aho ottaa keskusteluissa kyllä kantaa.

Mitenkään vähäpätöiseen tai pieneen hahmoon Venla Hiidensalo ei ole romaanissaan tarttunut. Yksi Suomen taiteen kultakauden merkittävimmistä henkilöistä näyttäytyy Hiidensalon romaanissa miehenä, jota vietit vievät ja joka kaipaa rakkautta voidakseen tehdä taidetta. Rakkautta ei tuo vaimo Ellan, vaan avioliitto on alusta alkaen kylmä, mutta Pariisissa mies voi päästä eroon arjen vaatimuksista ja löytää intohimoa, joka saa siveltimen eloon.  Siellä on mahdollista jättää mielen taka-alalle niin vaimo ja poika kuin äiti ja sisar, joilla kaikilla on odotuksia. Mikä sitten lopulta tuo onnen?

Elämässä kaikki jäi kesken. Ehkä ihmiset rakastivat taidetta juuri siksi. Hänkin oli kuvitellut, että elämässä tulisi käänne, joka selittäisi kaiken siihen asti tapahtuneen. Että ratkaisu oli jotenkin itsestä kiinni. Hän oli jäänyt kiinni samaan luonnokseen. Kaikki toistui yhä uudestaan. Mallit, hymyt, hetkelliset ihastukset ja niitä seuraava melankolia.

Odotuksia Albert Edelfelt asettaa itselleenkin. Sinun tähtesi kuvaa miestä, jolle taide on välillä tuskaa, välillä nautinto, usein keino hankkia elanto - ja siksi on taivuttava tukijoiden vaatimuksiin, tehtävä töitä jotka kelpaavat ja myyvät. Yksi keskeinen lanka teoksessa on kysymys taiteilijuudesta.

- Uskotko, että taiteilijuudesta on mahdollista parantua?
Albert huokasi. - Se on kuin kirous. Minä en valinnut sitä.
- Kiinnostavaa. Mitä maalaaminen sinulle sitten antaa?
- Kukaan ajatteleva ihminen ei voi järjellä perustella, että maailmassa olisi mieltä. Taide on yritystä uskoa, että sittenkin on, Albert sanoi.

Albert Edelfeltin lisäksi tarina etenee myös muiden, esimerkiksi Berta-siskon näkökulmasta. Bertan ja Ellan-vaimon myötä avautuu näkymä naisen asemaan: Berta haluaisi kirjailijaksi, Ellan yliopistoon - naisten haaveet jäävät vain haaveiksi.

Alber Edelfelt sen sijaan nostetaan kansallistaiteilijaksi, eikä hän itse titteliään oikein tunnu tunnistavan. Romaanissa suurta taiteentekijää ei koroteta vaan pikemminkin lasketaan alas jalustalta: hän on mies, jonka kalu tuntuu määrittelevän elämää - alussa häiritsevän paljon - ja joka ei kaihda hakeutua malliensa kanssa intiimiin kanssakäymiseen huolimatta siitä, että taiteilijan ja mallin välinen suhde voi olla hyvinkin epätasa-arvoinen.

Venla Hiidensalo kirjoittaa kauniisti: kieli soljuu hänen käsissään taitavasti. Hän luo historiamme suurmiehestä verevän ja elävän kuvan, joskaan aivan yskimättä tarina ei käyntiin lähtenyt. Loppupuolella asettuminen elämänsä ehtoopuolta käyvän miehen nahkoihin käy vaivatta, todentuntuisesti, jopa koskettavasti. Aarnen osuus, joka romaanin päättää, jää kuitenkin valitettavan irralliseksi.

Helmet 2017: 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja - en tiedä, missä määrin Hiidensalo on hakenut romaaniinsa innoitusta Edelfeltin taiteesta, mutta luulen teoksen joka tapauksessa sopivan tähän haastekohtaan oikein hyvin. Kirjaa lukiessa oli pakko aika ajoin etsiä netistä kuvia Eelfeltin teoksista - esimerkiksi Virginien katse muuntui kirjan myötä kovin intensiiviseksi.

Kirjasta muualla: Tekstiluola, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Lillin kirjataivas.