Siirry pääsisältöön

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma

"Vasta siinä, lavalla, Aurelia tajusi, että laulu oli surullinen. Hän oivalsi miten syviä, hyytävän kylmiä vesiä ovat vesistä varjoisimmat, ja miten ne kutsuvat kaikkia ja ovat aika ajoin hukuttaa kenet tahansa, nuorimmatkin, jopa lapset, jotka haluavat vain leikkiä, pukeutua pitsiverhoihin, tehdä vessapaperirullista linnoja ja maistaa ketsuppia piparkakkujen kanssa, kuulla kauniita tarinoita jotka vaivuttavat uneen."
Riikka Pulkkinen:
Paras mahdollinen maailma
(Otava 2016)
358 sivua
Paras mahdollinen maailma vie monenlaisiin maailmoihin: on yliopistomaailmaa, teatterimaailmaa, ulkomaailmaa, sisäistä maailmaa. Ollaan Suomessa, matkustetaan Saksaan, etsitään itseä, etsitään muita, etsitään parempaa maailmaa.

Tarinan näkökulmat ovat Aurelian ja hänen äitinsä. Aurelia on nuori, julkisuuteen ponnahtanut näyttelijä. Välit äitiin ovat käytännössä kokonaan poikki, vaikka äiti yrittää siltoja rakentaa. Kun pääsy lähelle ei onnistu, kertoo äiti tyttärelleen elämästään ja valinnoistaan. Samaan aikaan - ja aiemminkin - tytär sukeltaa mielikuvitukseensa ja etsii sieltä voimaa, kättä johon tarttua.

Romaanissa on paljon kiinnostavaa. Tarinassa tuodaan hienosti esille elämää entisessä Itä-Saksassa ja sitä hämmennystä, mitä muurin murtuminen toi mukanaan. Berliinin muurin sortuminen rinnastuu Yhdysvaltain kaksoistornien tuhoon: molemmissa on kysymys maailman voimallisesta muuttumisesta.

Paljon on tarinassa kuitenkin sellaista, mistä en saa otetta. Teatterisäätö tuntuu usein tarpeettomalta ja ylipäätään henkilöiden lähelle ei oikein pääse, vaikka haluaisi. Kieli sekä ihastuttaa että loitonnuttaa. Pulkkinen kuvaa paikoin oivaltaen ja kauniisti vaikkapa pulun nikottelevaa kulkua aukion poikki mutta paikoin, kuten kun vauvan kanniskelu ei ollut mikään ideologia, sanasto tuntuu itsetarkoitukselliselta ja turhan intellektuellilta.

Silti Paras mahdollinen maailma jättää jälkensä, saa miettimään idealismia, uskoa parempaan maailmaan ja maailmojen rajoja - niin yksityisellä tasolla kuin yleisemminkin. Kauniisti romaanissa kuvataan vanhemmuutta, sitä, miten ei ole mahdollista saatella lastaan aikuisuuteen ehjänä ja rikkomattomana, puhtaana ja kolhiintumattomana. Kaunista ja oivaltavaa on myös kuvaus siitä, miten isä hiipuu vähitellen pois ja tyttären valtaa epäusko: "En tiedä miten osaan yksin."

Romaaninsa on siis ansioita, paljonkin, mutta myös jotain liian korkealla kurkottavaa: taitavaa ja kaunista mutta ei täysin vakuuttavaa.

Kirjasta toisaalla: Kirjavinkit, Lumiomena, Oksan hyllyltä, Tuijata, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Luetut, lukemattomat.

Helmet 2017: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

Kommentit

  1. Minulla on parin aikaisemman Pulkkisen romaanin kanssa ollut samanlainen ongelma se suhteen, että kieli on tuntunut itsetarkoituksellisen kikkailevalta. Tässä kirjassa se ei minua niinkään häirinnyt - ehkä koin, että kieli oli sopusoinnussa hahmojen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen Pulkkisen aiemmista pitänyt mutta nyt kieli tökki. :) Kiinnostavaa, miten lukukokemukset vaihtelevat.

      Poista
  2. Minulle tämä kirja toimi tosi hyvin. Tykkään Pulkkisen hiotuista lauseista, ja kirjan juonikin oli sopivan kiemurainen. Raja ja Vieras vielä ovat Pulkkiselta lukematta. Olen vähän säästellyt niitä, jottei tämä uusin pyöri enää voimakkaana mielessä kun niitä luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, olisiko tämä toisena hetkenä toiminut paremmin. Nyt paikoin jopa ärsyynnyin, vaikka aiemmista Pulkkisen teoksista olen pitänyt. Tämänkin kanssa toki oli hetkensä.

      Poista
  3. Sain hyvin kiinni tekstistäsi: siitä, miten Pulkkisen romaanissa on paljon hienoa ja silti sellaista, mistä ei oikein saa kiinni. Minä pidin tästä, mutten niin paljon kuin Totasta tai Vieraasta. Hienoja tunnelmia on paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi itse asiassa vähän harmittamaan, kun hienoja tunnelmia tosiaan on paljon mutta sitten kokonaisuus ei kuitenkaan vienyt mukanaan.

      Poista
  4. Tunnistan tunteesi toisaalta-toisaalta. Minun otti ohranen, eli toisaalta-puoli, josta ei saa otetta otti vallan. Siis Pulkkisen kirjassa - sinun juttusi tavoitin: kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija. Tämän kohdalla tuntui, että on varsinaista tasapainoilua ja siinä ja siinä, kummalle puolelle vahvemmin kallistuu.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on