Siirry pääsisältöön

Hanna Hauru: Jääkansi

"Jalkani olivat kohmeessa, kun olin naapuripellolla kuokkimassa syksyllä maahan unohtuneita lanttuja. Niissä oli mustia pakkasenpuremia kuin suuria homepilkkuja. Jouluruuat olivat riittäneet vain pariksi viikoksi ja Betti oli ajanut minut hankkimaan syötävää.
En kehdannut mennä naapureiden ovelle kerjäämään, joten otin kuokan ja etsin."

Hanna Hauru: Jääkansi
(Like 2017)
117 sivua
Hanna Haurun romaani Jääkansi houkutti minut äärelleen, kun törmäsin muutamaan kiinnostusta herättävään bloggaukseen (katsopa vaikka Ullan, bleuen, Main ja Lauran kirjoitukset). Entuudestaan minulle tuntematon Hauru nousi saman tien kiinnostavien kirjailijoiden listalleni, niin synkän kiehtova hänen loihtimansa tarina on.

Jääkannen minäkertoja on tyttö, joka elää keskellä äärimmäistä köyhyyttä ja pelkoa. Isä on kaatunut rintamalla, kotiin muuttaa Betti-äidin rinnalle uusi mies, josta tyttö käyttää nimeä Paha, ja perheenlisäystä on tulossa ennen kuin on monen mielestä soveliasta. Tyttö kasvaa kurjuudessa, jota ei ehkä itsekään täysin ymmärrä, päätyy töihin mielisairaalaan ja esimerkiksi siitä, miten mielenterveyden ja -sairauden raja on lopulta varsin häilyvä.

Tarinaa kuljetetaan kahdella aikatasolla. Toisella aikatasolla tyttö elää ja kasvaa resuisessa mökissä miten parhaiten taitaa. Toisessa ajassa on aikuiseksi kasvanut tyttö, joka palaa lapsuutensa mökkipahasen ja muistojen luokse. Voiko kurjuutta paeta? Voiko kohtaloaan välttää?
Tämä järvelle johtava käpyinen polku on kuin Pahan siihen tamppaama. Jokainen laonnut haavaheinä on kuin hänen kumoon sylkemänsä. Selkäni takaa kuuluvat kaikki mökkiin varastoituneet huudot.
Haurun pienoisromaani on ehdottomasti kokoaan suurempi, niin kliseinen kuin määritelmä onkin. Tarina on tavattoman intensiivinen. Se jää mieleen, vaikka lukeminen ei lopulta kauan vie. Lakoninen ja tyylikkään vähäeleinen kerronta on riisuttu suurista tunteista mutta vie vahvasti mukanaan. Erittäin vakuuttavaa työtä!

Helmet 2017: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista. Kansi on minusta hieno ja sopii kirjan tunnelmaan oikein hyvin.

Kommentit

  1. Onpa kiva, että luit. Kannattaa lukea koko Haurun tuotanto kun tykkäsit tästäkin :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Haurun nimi jäi nyt ehdottomasti mieleen! :)

      Poista
  2. Olen lukenut Jääkannen ja Tyhjien sielujen saaren. Minusta saarikirja oli todella voimakas tunnekirja, vaikka pienoisromaani sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkannen perusteella tuntuu, että Hauru osaa sanoa tiiviisti paljon.

      Poista
  3. Kannattaa tosiaan lukea Tyhjien sielujen saari ja myös Utopia-niminen pienoisromaani Haurulta, jos tästä pidit. :)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli minulle liian paha, raskas ja toivoton tarina, en päässyt sen sisään, koska kaikki kauheus piti etäällä. Mutta Haurun kieli ja kerronta ovat upeita, niissä on todellista taitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauru kirjoittaa kyllä tavattoman hyvin. Lukiessani mietin, että on siinä rajalla, onko synkkyys liian mustaa - minulle se ei ollut.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…