Siirry pääsisältöön

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedt: Oneiron
(Teos 2015)
440 sivua
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.

Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietää, mitä naisille on sattunut, miksi he ovat päätyneet rajan tuolle puolen, mutta ajan myötä se muuttui vähemmän merkitykselliseksi. Merkityksellisemmäksi nousi eletty elämä, ei sen päätös. Ja kyllä tuohon alun polttavaan kysymykseenkin vastauksia lopulta sai.

Kirjan aihe, kuolema, on ahdistava, ja jollain tapaa ahdistavana koin tarinan lukemisenkin. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä Oneiron herätti samalla valtavasti ajatuksia ja aiheutti jälkimaininkeja, joiden liplatus tuntuu yhä edelleen. Lukiessani pohdin paljon elämää ja kuolemaa, ikiaikaista kysymystä mitä on kuoleman jälkeen, naisen asemaa ja tasa-arvoa niin sukupuolten kuin eri kansallisuuksien välillä. Todella hienosti Lindstedt avaa lukijalleen henkilöidensä erilaisia maailmoja ja taustoja, ja sitä myöten tulee pohtineeksi, miten kuoleman hetkellä kaikki ovat samassa asemassa.

Vai ovatko sittenkään? Väkisin kun taitaa kuitenkin käydä niin, että toinen jättää jälkeensä isomman jäljen kuin toinen. Toinen saa enemmän tilaa kuoleman jälkeenkin kuin toinen.

Ehkä kuitenkin lopulta mietin enemmän elämää kuin kuolemaa. Teos nivoo yhteen seitsemän naisen elämäntarinat, ja kaikki ne ovat omalla tavallaan erityisiä, elettyjä elämiä. Kukin ponnistaa erilaisista lähtökohdista, seuraa omaa polkuaan, tekee valintojaan joista joku on väistämättä väärä, ehkä kohtalokaskin. Ja se on elämää.

Oneiron on osin hämmentävä, hurja, monisyinen, runsas ja mieleenpainuva. Se on raju ja armoton mutta samalla kaunis. Aivan omanlaisensa.

"Paljon on nieltävää", sanoo Tuija, ja samaa mieltä olen minäkin. Oneiron ei päästä helpolla, mutta pitäisikö kirjallisuuden aina päästääkään? "Lindstedt on velho", toteaa Elina ja huikeaksi kirjaa kehuvat sekä Liisa että Leena. Omppu toteaa Oneironin häikäisevän älyn loisteella ja Suketus haluaisi koko maailman lukevan Lindstedtin upean kirjan. "Lindstedt on Finlandiansa ansainnut", arvioi Jenni ja Katri toteaa, että kirja itsessään on kuin palkinto. "Maailmanluokan kirjallisuutta", kiittää Katja. Marjatan makuun kirjassa oli kaikkea liikaa.

Helmet 2016 -listalla kirja asettuu kohtaan 8, sillä en ole aiemmin Lindstedtin tuotantoa lukenut.

Kommentit

  1. Tämä on yksiselitteisen upea kirja, joka mietityttää ja vaikuttaa syvästi. Oli tosi vaikeaa kirjoittaa tästä, lukukokemus oli niin suuri. Huh, aivan huikea tapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin koin kirjoittamisen vaikeaksi, niin suureksi kirja nousi.

      Poista
  2. Luonnehdit tätä hyvin: raju, armoton ja kaunis. Kaikkea tuota. Oneiron on romaani, jollaista ei heti tule vastaan. Ja sekin on totta, että ehkä tässä - sittenkin - on kyse enemmän elämästä kuin kuolemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja. On tosiaan vaikea kuvitella, että mitään vastaavaa tulisi pian vastaan.

      Poista
  3. Hieno arvio hienosta kirjasta! Onhan Oneiron kirjallinen tapaus, lukukokemuksena vertaansa vailla, uusi ja raju, kuten kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina. Kirjallinen tapaus Oneiron todella on - monessakin mielessä.

      Poista
  4. Minäkin sain Oneironin joululahjaksi ja bloggasin siitä myös tänään. Taidettiin käytttä aika monta samaa adjektiivia, hurja ja mieleenpainuva kirja tosiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas sattuma! :) Pitääkin käydä lukemassa postauksesi.

      Poista
  5. Juuri kuten tuolla lopussa toteat, niin minun makuuni tässä oli kyllä kaikkea aivan liikaa.
    Luin juuri Toni Morrisonin Sulan uudelleen. Olen lukenut sen edellisen kerran joskus 70-luvulla. Sulassa on myös eräs kuolema, jossa kerrotaan, mitä henkilö vielä ajatteli, kun kipu oli poissa ja hengitys juuri pysähtynyt. Sen tyylikkyys ja lyhyys vaikutti minuun enemmän kuin tämä pursuileva kuvaus omituisesta, groteskista elämästä jossain välitilassa. Ei voi mitään, maut ovat erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, pakko myöntää, että oli virkistävää löytää myös vähemmän innostunut lukukokemus. Olisihan se hassua, jos me kaikki pitäisimme samoista kirjoista. Kiitos Morrison-vinkistä, pitää tutustua. Koti teki vahvan vaikutuksen, mutta sen jälkeen en ole Morrisonia lukenut.

      Poista
  6. Olen kommentoinut kaikkia Oneironista kirjoitettuja tekstejä, jotka vaan olen huomannut. Nyt sanon jotakin, jota en ole ennen sanonut. Tiedätkös, kun mietin Oneironia nyt (lukemisesta aikaa parisen kuukautta), niin se tuntuu hyvin pelottavalta kirjalta. Sitä se ei lukiessa ollut ollenkaan. Ihmeellistä. Oneironissa taitaa olla jokin sellainen voima, joka ei suostu selittymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Oneiron tuntui etukäteen pelottavalta, mutta tuota "jälkikäteisepelottavuutta" en ole tullut ajatelleeksi. Lukiessa kirja ei tosiaan pelottavalta tuntunut, vaikka koin jonkinlaista ahdistusta - se tosin johtunee suurilta osin myös muusta kuin itse kirjasta, ajankohta vain oli sellainen.

      Poista
  7. Tämä teos nosti kotimaisen kirjallisuuden rimaa edustamalla parasta maailmanluokan kirjallisuutta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain odotetaan, milloin Oneiron lennähtää maailmalle.

      Poista
  8. Oneiron hengästytti kiihkydellään. Parasta kotimaista! <3

    VastaaPoista
  9. Minusta kirja on keinotekoinen, yritetty liikaa sepustaa muka jotain fiksua ja omaperäistä. Toisin kuin monet kirjat, tämä ei vie mukanaan eikä tule tutua, ettei voi keskeyttää enen kuin on viimeisen sivun kääntänyt. Ihmetyttää, ertä tämä on jonkin palkinnon voittanut. Ei mikään kirjailijasuuruus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oneiron jakaa varmasti mielipiteitä, sen voin hyvin uskoa. Onneksi kaikkien ei tarvitsekaan samoista kirjoista pitää. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu

Kuunnellessani sinä yönä Đat-enon tarinaa tajusin, miten hirvittävä asia sota oli. Sen osalliset joko kuolivat tai menettivät osan sielustaan niin, etteivät enää koskaan tunteneet itseään kokonaisiksi. Nguy ễ n Phan Qu ế  Mai: Vuorten laulu Sitruuna 2022 englanninkielinen alkuteos The Mountains Sing suomentanut Elina Salonen 349 sivua Vuorten laulun mukana tulee matkanneeksi nykyajasta menneisyyteen. Romaani avaa 1900-luvun jälkipuoliskoa vietnamilaisten näkökulmasta, kun isoäiti kertoo H ươ ngille, lapsenlapselleen, elämäntarinaansa. Isoäiti  Diệu Lan  on eräänlainen suvun keskushahmo, joka pitää lankoja käsissään kriisistä toiseen siinä määrin kuin kykenee. Kriisejä nimittäin riittää. Jo kommunistinen vallankumous ajaa perheen ahtaalle, ja kun maanomistajat rinnastetaan riistäjiin, joutuu Diệu Lan pakenemaan lastensa kanssa kauas kotoaan. Pakomatkalla hän joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta silti hän odottaa saavansa koota perheensä luokseen sitten, kun ajat ovat suotuisammat