"Kyllä ei mitään saa mukaansa, eikä paljon tänne myöskään itsestä jää. Siksi pitäisi saada lähteä just niin kuin tahtoo. Ja kuka muu tahtoni tietää?"
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -teoksessa pysytään perusasioissa. Kaikella on päätepisteensä ja kuolema saavuttaa jokaisen ennemmin tai myöhemmin. Niinpä väistämättömään on hyvä varautua, ja sen Mielensäpahoittaja tekee. Arkku on veistettävä ja muistokirjoitus kirjoitettava, etteivät asiat mene oman tahdon vastaisesti. Hautakivikin on hyvä hankkia, kun sen kerran halvalla saa - ja valinnassa voi päätyä omaperäiseenkin ratkaisuun. Aivan täyttä ymmärrystä toimet, joiden avulla valmistaudutaan elämän päättymiseen, eivät läheisiltä saa, vaan ne herättävät epäilyksiä vanhan miehen masennuksesta.
Mutta ei elämä ole vain kuoleman odottelemista vaan myös katsomista taaksepäin. Mistä on tultu ja millaista tietä? Ja missä on oma koti, sitäkin on syytä miettiä.
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja tarjoaa tuttua pohdintaa ja mielipiteitä maailmanmenosta. Aiempiin teoksiin verrattuna on kuitenkin tapahtunut muutos: kirja ei muodostu napakoista mielipidekirjoituksista vaan on romaani. Romaanimuoto tuo mukanaan syvyyttä ja rauhaa, joita tervehdin mielihyvällä. Edellisten osien tapaan tämäkin teos tarjoaa hykerryttäviä hetkiä mutta saa myös liikuttumaan ja pohtimaan syvemminkin elämän mittaista polkua. Tämän viimeisen osan myötä kuva Mielensäpahoittajasta syvenee ja jopa paranee. Antti Litjan kerrontaa kuuntelee jälleen kerran ilolla, ja kirjan loputtua jää haikean hyvä mieli.
 |
| Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (WSOY 2014) Äänikirjan pituus 6h 22min. Lukija Antti Litja |
Mutta ei elämä ole vain kuoleman odottelemista vaan myös katsomista taaksepäin. Mistä on tultu ja millaista tietä? Ja missä on oma koti, sitäkin on syytä miettiä.
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja tarjoaa tuttua pohdintaa ja mielipiteitä maailmanmenosta. Aiempiin teoksiin verrattuna on kuitenkin tapahtunut muutos: kirja ei muodostu napakoista mielipidekirjoituksista vaan on romaani. Romaanimuoto tuo mukanaan syvyyttä ja rauhaa, joita tervehdin mielihyvällä. Edellisten osien tapaan tämäkin teos tarjoaa hykerryttäviä hetkiä mutta saa myös liikuttumaan ja pohtimaan syvemminkin elämän mittaista polkua. Tämän viimeisen osan myötä kuva Mielensäpahoittajasta syvenee ja jopa paranee. Antti Litjan kerrontaa kuuntelee jälleen kerran ilolla, ja kirjan loputtua jää haikean hyvä mieli.
Vanhin lapsenlapsi istui tuolilla kauempana. Siinä iässä on vaikea katsoa, kun ennen vahvoista ihmisistä tulee vanhoja, heikkoja ja haperoita. Heikkous pelottaa, koska ei halua itse sellaiseksi. Vasta kun alkaa olla lähempänä petipotilasta itse, rupeaa hyväksymään sen ainoan tosiasian, mikä elämässä on. Olisin halunnut auttaa likkaa mutta vain elämä opettaa.Kirjasta muualla: Kirjakirppu, Kannesta kanteen, Kirjavinkit, Kirsin kirjanurkka, Nenä kirjassa, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia ja Amman lukuhetki.
Minä myös tykkäsin kovasti siitä, että kirja oli enemmän romaani. Ja voi miten oli mukavaa lukea Mielensäpahoittajan pohdiskeluja esimerkiksi kuolemasta. <3 Kyllä Kyrö vaan on mahtava!
VastaaPoistaNiin tosiaan on! :) Noissa Mielensäpahoittajan pohdiskeluissa on jotain niin tunnistettavaa ja kiehtovaa.
Poista